Asheron's Call 2: Fallen Kings (PC) – Derethin perilliset

Satoja yhtäaikaisia pelaajia imaisevat nettiroolipelit kärsivät sankariruuhkasta ja sisällön vähyydestä. Pystyykö Asheron's Callin jatko-osa kehittämään konseptia?

Asheron's Call 2: Fallen Kingsissä pelaaminen koostuu samoilusta, pahisten pätkimisestä ja hahmon ja varusteiden kehittämisestä. Sosiaalinen kanssakäyminen muiden kanssa on arvossaan.

Peli elää ykkös-Asheronin kanssa rinnakkain, mutta tapahtuvat sijoittuvat myöhäisempään aikaan. Derethin mantereen voimahahmojen kiistat johtivat lopulta katastrofaaliseen mullistukseen, joka pirstoi maan ja ajoi pienet kansat maan alle. Yritykset palata pinnalle ovat tähän saakka epäonnistuneet, mutta nyt on jälleen tullut aika taistella Derethistä.

Sankareita oomme kaikki

Hahmoja voi yhdelle serverille luoda viisi, ja niiden rodut valitaan kolmesta vaihtoehdosta, jokaisella on omat kykynsä. Ihmiset ovat perusjätkiä, luugialaiset isoja környjä ja tumerokit luihunoloisia naturisteja.

Kahdelle hurjemmalle saarelle pääsy on alussa estetty, mutta muuten seikkaileminen on ilahduttavan vapaata. Ei matalan tason rääpäle tosin monia otuksia päihitä, mutta karkuun voi juosta, jos kohtaa liian kovan palan. Hirviöistä saa klikkaamalla (liiankin) tarkat tiedot.

Kuolema ei merkitse juuri mitään. Olemuksensa voi tallentaa elämänkiviin, joiden kanssa ei ole kitsasteltu. Jos potkaisee tyhjää, tavaroitaan ei menetä, ja taidot kokevat vain mitättömän väliaikaisen kolauksen.

Tehtävänne, jos sen otatte

Sankareilla on tehtäviä, joita pullahtaa hirviöiden kanniskelemista maagisista esineistä tai kaupungeissa jököttäviltä vartijoilta. Useimmiten tarkoitus on ottaa yksi tai useampi pahis hengiltä tai kiikuttaa jokin tavara oikealle omistajalleen.

Lisäksi pelissä on edistyneempiä luolastotehtäviä. Nekään eivät juuri eroa hae tavara, tapa ilkiöt -kaavasta, mutta ainakin paikat ovat graafisesti vaihtelevia ja hienoja. Luolaston koluamisen jälkeen palkinnoksi näkee Derethin mullistuksen taustoja valottavan diaesityksen.

Asheron's Call 2:n vetävin koukku ovat sisältöpäivitykset. Kerran kuussa ilmestyvien päivityksen yhteydessä maailma muuttuu ja Derethin tarina etenee. Vaikka päivitykset tuovat pitkäikäisyyttä, ne ovat aika vaatimattomia.

Oman onnensa sepät

Taisteluista ja tehtävistä saadut kokemuspisteet jaetaan eri taidoille. Lähi- ja kaukotaisteluilla ja magialla on omat haarautuvat taitopuunsa. Taitoja on paljon, mutta ne kaikki liittyvät tavalla tai toisella taisteluun. Nopeutta ja energiaa saa lisää, salamoilla voi räiskiä, lemmikkimonstereita voi kutsua ja niin edelleen.

Rodun lisäksi taidot riippuvat puolueen valinnasta. Viidennentoista tason tienoilla saa myös valita uransa, erikoistua esimerkiksi lumoojaksi tai puolustajaksi, ja valittavissa olevat taidot lisääntyvät taas.

Kaikki sankarit osaavat valmistaa varusteita. Mitä enemmän jaksaa puurtaa vaikkapa miekkojen parissa, sitä useammin ja paremmin nikkarointi onnistuu. Väsääminen vaatii erilaisia luonnonvaroja, joita louhitaan kaivoksista. Lisäksi vanhat tavarat voi kierrättää resursseina.

Hirviöt kanniskelevat satunnaisia tavaroita, joten jättipörriäiseltä voi järjenvastaisesti löytää parit bootsit, nahkahousut ja kaksi miekkaa. Ylimääräisiä tavaroita ei tarvitse # eikä edes voi # kantaa kauppaan, vaan yhdellä näpsäyksellä ne muuttuvat kultarahoiksi. Ja immersio ottaa osumaa.

Tunnelma haussa

@TekstiTasan:Asheron's Call kakkosen kolmiulotteinen maailma on pinnaltaan korea, ja se vaatii koneelta muskelia. Testilaitteistolla sain vääntää nupit lounaaseen, että peli pysyi sujuvana. Moottori onnistuu sää- ja valaistusefekteillä luomaan hetkittäisen illuusion, että minä todellakin juoksentelisin kesyttömillä aroilla jousi kädessäin. Vaan pinnan alta kuultaa jotain epämiellyttävää.

Maailma on staattinen. Vaikka vesi liplattaa ja tuulimyllyn siivet pyörivät, ympäristö on kuollut. Kaupungeissa ei ole ketään, taloihin ei pääse sisälle ja hirviöt seisoskelevat aamusta iltaan paikoillaan, jolleivät sitten intoudu ja kävele ympyrää.

Vaikka maisemat vaihtelevat, kaukomailta löydy muuta kuin koristeita, satunnaishirviöitä ja toisia pelaajia. Ja näitä pelaajia kiinnostaa useimmiten vain nopea tasojen kerääminen. Roolipelaajia saa etsiä mäyrien ja oravien kanssa, ja keskustelut käydään yleensä muinaisella omg lolz m8 -kielellä.

Turbine halusi karsia pelistä mahdollisimman paljon NPC- eli ei-pelaajahahmoja, jotta keinotekoisuudelta vältyttäisiin. Lopputulos on iso lauma sankareita, jotka pilkkovat uudelleensyntyviä hirviölaumoja.

Taisteluautomaatti

@TekstiTasan:Taistelu käynnistyy valitsemalla kohde ja käymällä kimppuun. Pelihahmo mättää vihulaista kädessä olevalla aseella automaattisesti. Pikavalikkoon siirrettyjä erikoiskykyjä ja taikoja voi käyttää klikkailemalla niitä tarmomittarin puitteissa. Pelaajat voivat taistella keskenään vain rajatuilla alueilla.

Väliaikaisia aarteet ja kokemuspisteet jakavia köörejä kiinteämpiä ryhmittymä muodostetaan liittoumilla. Johtaja voi kerätä alleen 12 vasallia, ja jokaisella alaisella on alaisensa. Korkeimmalla pallilla saa kaikkien keräämistä pisteistä rojaltit ja vasallit pidetään tyytyväisinä lahjuksilla.

Oikealla, jotain roolipelaamisesta tajuavalla porukalla pelaaminen on hauskaa, mutta sellaisen löytäminen ainakin ainoalla englanninkielisellä euroserverillä oli vaikeaa. Parhaan kokemuksen saisi kokoamalla valmiiksi tutuista ihmisistä peliporukan.

Uudistukset ovat puhdistuksia. Turbine on virtaviivaistanut peliä poistamalla kaupat ynnä muut kilkkeet, samalla tunnelmaa on kolautettu pahasti. Uusi Dereth on kaunis, mutta perin hengetön maailma.

80