Assassin’s Creed III: Ennakko [2]

Uuteen maailmaan

Ubisoftin salamurhaajasarja siirtyy viisiosaiseksi venyneen trilogian päätöksessä valtameren toiselle puolelle, Amerikan vallankumouksen pyörteisiin.

Tuskin olen ainoa, jolle on viimeisen parin vuoden aikana iskenyt Assassin’s Creed -ähky. Pelit ovat pysyneet erinomaisina, mutta ei karkkiakaan voi syödä jatkuvasti. Uskomattoman tiuha julkaisutahti turruttaa aistit ja ensi-ilmoitus taas uuden vuoden uudesta salamurhailusta synnytti lähinnä ”ai jaa, taas” -tason reaktion.

Siksi yllätyin täysin siitä, kuinka tiukasti Assassin’s Creed III:n demot lopulta tempaisivat minut mukaansa. Vastoin ennakko-odotuksiani olen kolmososasta aivan töpinöissäni. Ubisoftilla on siis tehty jotain oikein. Ainakin ne demot.

Rajakokemuksia

Suurin syy innostukseeni on yllättävän yksinkertainen: aluksi merkityksettömältä tuntunut maiseman vaihto vapaussodan pyörteissä kärvistelevään Amerikkaan antaa sarjalle aivan uutta virtaa. Satoja vuosia vanhat Euroopan metropolit korvataan Pohjois-Amerikan itärannikon villillä rajaseudulla ja muutamilla isommilla asutuskeskuksilla. Grafiikkoja ei ole vain vaihdettu uusiksi, uusi maailma on vanhaa huomattavasti avonaisempi ja se myös vaikuttaa pelattavuuteen. Pelissä on jännittävä rajaseudun tunnelma, joka todella eroaa aikaisempien osien Lähi-idästä ja Euroopasta.

Lisävirtaa tulee myös uudesta sankarista. Ezio on vihdoinkin ansaitulla eläkkeellä, nyt kattokassisen vaaleaan kaapuun pukeutuu puoliverinen Connor, mohawk-intiaanien parissa kasvanut nuori mies. Kolmosen tapahtumat seuraavat Connorin elämää reilun kolmen vuosikymmenen ajan, alkaen ajasta ennen itsenäisyysjulistusta ja päättyen englantilaisten lopulliseen tappioon.

Jotkut asiat eivät ole muuttuneet. Vaikka tapahtumat sijoittuvat itsenäisyystaistelun keskelle, ei Connor ole paikalla auttamassa kumpaakaan osapuolta. Hänen päämääränsä on salamurhaajien arkkivihollisten eli temppeliritareiden jahtaaminen. Demojen perusteella tämä tuntuu automaattisesti tarkoittavan brittiläisten lahtaamista, mutta tekijät vakuuttavat, että salamurhien kohteita löytyy rintamalinjojen molemmilta puolilta. Temppeliritareiden pitäisi olla oikeita henkilöitä, joiden aidot kuolemat vain on kirjoitettu sopimaan Assassin’s Creedin näkemykseen. Moinen härnää pientä sisäistä historiafriikkiäni juuri oikealla tavalla.

Punatakki pivossa, kymmenen oksalla

Tapahtumat sijoittuvat kolmeen eri ympäristöön: rajaseudulle, kaupunkeihin ja merelle. Kyllä, luit oikein, itsenäisyystaistelussa merkittävää osaa näytellyttä merisotaa ei ole unohdettu. Meriosuuden laajuutta ei vielä tarkkaan kerrottu, mutta demon perusteella omaa purjelaivaa komennellaan ainakin Karibian kirkkaissa vesissä. Luovimisen ja tykeillä räiskimisen lisäksi harrastetaan kunnon merirosvomeininkiä, kun alukset rysähtävät kiinni toisiinsa ja miehistöt syöksyvät laidan yli sapelit kalisten. Meno näytti niin hauskalta, että ehkäpä Ubisoft voisi julkaista kokonaisen piraattipelin?

Eniten peliaikaa kuluu rajaseudulla, joka on alueena yksinään yli puolitoista kertaa niin suuri kuin Brotherhoodin koko kartta. Noin neljän neliökilometrin pinta-alalle on levitetty maaseutua, metsää, vuoristoa ja useita pienempiä asutuskeskuksia intiaanikylistä pioneerien rakentamiin länsimaisempiin paikkoihin. Kaikki tämä nähdään sekä talvella että kesällä. Vuodenajat vaikuttavat käytettäviin taktiikoihin muun muassa niin, että talvella korven syvässä lumessa tarpominen on kesäisessä ruohikossa juoksemista hitaampaa.

Assassin’s Creedeille olennainen parkour tuntuu mukautuvan yllättävän hyvin metsään siirtymiseen. Rakennusten sijasta sankari loikkii puissa ja kasvustossa kuin vaaleatakkinen Tarzan. Pelimoottoria piti viilata tätä varten uusiksi, mutta nähdyn perusteella se oli vaivan arvoista. Oli kohteena sitten alla laiduntava peura tai punatakkien joukko-osasto, Connor liikkuu saumattomasti puusta toiseen, maahan ja takaisin latvoihin. Ainoastaan titaanista tehnyt taipumattomat oksat hiukan huvittavat, mutta eivät häiritse liikaa.

Ajanjakson isommista kaupungeista mukana ovat Boston ja New York. Ne ovat sarjan perinteiden mukaisesti uskollisia alkuperäisille paikoille, mutta hiukan tiivistetyssä mittakaavassa. Eiköhän Connor siis jossain muodossa osallistu Bostonin kuuluisille teekutsuille.

Avonaiset kaupungit eroavat eurooppalaisista vastineistaan reilusti. Kiipeilyä piristetään uudella mahdollisuudella oikaista tiukassa tilanteessa talojen läpi. Sisätiloja ei varsinaisesti jäädä tutkimaan, mutta jo pelkkä pikainen läpijuoksu saa kaupungin tuntumaan aidommalta. Samaa aitoutta lisäävät aikaisempaa realistisemmat kaupunkilaiset, joilla kaikilla on vihdoin joku syy paikalla oloon. Pelkän staattisen seisoskelun sijasta väkijoukot siis oikeasti tekevät jotain.

Lumihanki, kirves ja viimeinen erhe

Taistelua on muokattu aikaisempaa dynaamisemmaksi. Connor voi käyttää kaikkia aseitaan lähes mistä tahansa, kiipeili hän sitten puun oksalla tai roikkui satamassa laivan reunalla. Päämääränä on tehdä sankarista aikaisempaa aggressiivisempi salamurhaaja, joka syöksyy nopeasti paikalle, tekee iskunsa ja haihtuu taas keskellä sekasortoa. Tähän pyritään muun muassa helpottamalla aseiden välillä vaihtelua, ja Connorin pitäisi nyt pystyä ketjuttamaan lennossa eri työkaluilla iskuja.

Tapahtumiin reagoimista on tekijöiden mukaan myös korostettu. Vihollisyksikön keskelle puusta loikannut Connor voi esimerkiksi suojautua muskettitulelta kaappaamalla lähimmän punatakin ihmiskilveksi ja juosta entiseltä omistajaltaan lainattu pistin tanassa aseitaan lataavien joukkojen kimppuun. Kaikki tämä näyttää demoissa todella komealta, mutta käytännön kontrollien toimivuus epäilyttää. Tekijät vakuuttavat, että asiaa on mietitty, ja suurin osa tilanteen vaatimista liikkeistä tapahtuu kätevästi yhtä nappulaa painamalla.

Connor ei ole Ezio, mutta hän ei joudu taistelemaan yksin. Brotherhoodista tuttu apurisysteemi on mukana ainakin jossain muodossa, ja salamurhaajakaverit osaavat tällä kertaa pukeutua valeasuihin. Tämä avaa seuralaisten käyttöön uusia mahdollisuuksia, kun pelkän toiminnan sijasta jengiä voi käyttää myös taktisesti esimerkiksi vartijoiden ohittamiseen. Miksi punatakit pysäyttäisivät linnakkeeseen pyrkivän oman joukko-osaston?

Assassin’s Creed III sytyttää Ubisoftin Revelationissa jo hiukan lepattaneen salamurhasarjan takaisin kirkkaaseen liekkiin. Uudessa maailmassa kaikki tuntuu juuri siltä, uudelta. Ainoastaan pelottelu nykypäivän Desmondin entistä isommasta roolista kuulostaa ahdistavalta, muuten itsenäisyystaistelun keskelle sijoittuvasta temppeliritarijahdista on vaikea keksiä etukäteen mitään valittamisen aihetta. Lopullinen totuus selviää jo muutaman kuukauden päästä, lokakuun lopussa.

Tapio Salminen

PC, PS3, Xbox 360, Wii U

Ilmestyy 31. lokakuuta