Altaïrin tarina saa huikeat puitteet Akkon, Damaskoksen ja Jerusalemin kaupungeista. Niiden muurit tihkuvat keskiaikaista tunnelmaa. Kauniit kaupungit innoittavat tutkimaan paikkoja pelkästä tutkimisen ilosta. Korkeimpien minareettien ja linnantornien huipulle kiipeäminen on elämys, sillä korkeuksista avautuu huikeita näkymiä kaupunkien ylle. Vaikuttavin näkymä on vaikeapääsyisestä majakasta Akkon satamassa. Alas pääsee vatsanpohjia kouraisevalla surmanloikalla, joka aina päätyy kuin ihmeen kaupalla lähimpään heinäkasaan.
Assassin's Creedin kaupungeissa ja niitä yhdistävällä maaseudulla voi liikkua jo pelin alussa melko vapaasti ja loppupuolella ilman rajoituksia. Laajasta pelialueesta huolimatta Assassin's Creediä on vaikea mieltää epälineaariseksi hiekkalaatikoksi, jossa kaikki asiat tapahtuvat pelaajan ehdoilla. Totuus on nimittäin se, että salamurhia ja niiden valmistelua lukuun ottamatta kaupungeissa tapahtuu hyvin vähän mitään merkittävää.
Pelissä ei ole lainkaan varsinaisia sivutehtäviä, ainoastaan suorituskeskeisiä tavoitteita: pelasta kaikki vartijoiden ahdistelemat kansalaiset, kiipeä jokaisen tornin laelle ja kerää kaupunkiin kätketyt viirit. Tavoitteet vaativat melkoista ajallista panostusta ilman kovin selvää palkintoa. Jaksoin kyllä valloittaa torneja ja pelastaa kansalaisia, mutta yli 400 viirin jäljittäminen toinen toistaan ihmeellisemmistä paikoista ei ollut enää minun juttuni.
Assassin's Creed tuhlaa aikaa ja energiaa täysin tarpeettomaan sivujuoneen, joka tapahtuu nykyhetkessä. Laboratorioon vangittu Desmond on lukemattomien sukupolvien takaista sukua Altaïrille. Sukulaisuutta todistaa paitsi ilmetty yhdennäköisyys, myös Desmondin perimään kätkeytyneet muistijäljet Altaïrin elämästä. Muistijäljet kiinnostavat suunnattomasti Desmondin vangitsijoita, mutta syy siihen ei paljastu kuin vasta Assassin's Creedin loppumetreillä. Laahaavat Desmond-episodit osoittautuvat pelkäksi jatko-osan pohjustukseksi, eivätkä palvele Altaïrin tarinaa.
Assassin's Creed on lumoava tutkimusmatka keskiaikaan. Pelin käsitys assassiineista ja heidän uhreistaan on kenties värittynyt, mutta yhtä kaikki kiehtova. Reilun kahdenkymmenen tunnin peliaika jättää lähtemättömän kuvan kolmannen ristiretken aikaisesta Pyhästä maasta. Tähän eivät historiankirjat pysty!
92
