Viidakon kätköissä kiikareilla terästetty katse tähyilee autosaattuetta. Miksi kahvin kuljetukseen vaaditaan vahteja, miettii varjojen vakooja ja tarttuu radioon. Hetken odotuksen jälkeen kuuluu matala jyminä ja kolmen F-22:n muodostelma pommittaa autoja niin, että Kiinassa asti sataa irtojäseniä. Yksi kokaiinilasti ei koskaan saavu ihmiselämiä pilaamaan, siitä pitivät huolen ATACin pojat.
MicroProsen uuden strategisten simulaattoreiden sarjan aloittavassa ATACissa kannattaa ensimmäiseksi lukea manuaali, koska se ansaitsee Vuoden Masentavimman Manuaalin palkinnon. Siinä on nimittäin hyvin perusteellisesti selvitetty Väli-Amerikan huumetilanne ja sen luettuaan tyhminkin tajuaa, ettei huumekauppa voi loppua. Paikallisille köyhille asukkaille se on pääasiallinen ja usein ainoa tulonlähde ja huumekuninkaat valtavine omaisuuksineen pitävät käsissään maan todellista valtaa. Mahdolliset vastaiskut saa tylsytettyä joko rahalla tai lyijyllä.
ATAC tarjoaa mustaan tilanteeseen leikkilohtua, sillä skenaario on kuin huumeiden vihaajan toiveuni: Yhdistyneet Kansakunnat perustaa erikoisosaston, jonka tehtävä on väkivalloin tuhota Kolumbian neljän huumelordin imperiumi. Operaation johtajalla (se olet sinä) on käytössään kahdeksan pilottia, kahdeksan F-22-suihkuhävittäjää ja kahdeksan AH-64 Apache -taisteluhelikopteria. Kaikkiin kuuluu tietysti tarpeeksi kaikkea kivaa lentävää ja paukkuvaa.
Aseistus kattaa kaikki yleisimmät ohjukset ja pommit, niin ilmasta-ilmaan- kuin ilmasta-maahan/laivaan-mallitkin. Tosin tutkia vastaan käytettäville HARMeille tai Shrikeille olisin keksinyt käyttöä.
Suunnittelua vaaditaan
Laivue operoi suht' turvallisesta tukikohdastaan sivussa huumekuninkaiden vaikutusalueelta. Operaatio on selkeä: tuhotaan huumelasteja kuljettavia autosaattueita ja laivoja, tehtaita ja jalostuslaitoksia, kunnes huumekuninkailta loppuvat rahat, heidät joukkonsa karkaavat ja kokaiini-imperiumi luhistuu. Ja varmasti näinkin tuottoisa alue pysyy tyhjänä uusista yrittäjistä, näin minulle lupasi itse joulupukki. He ovat kuitenkin jonkun muun ongelma.
"Vaikeustasoja" on kolme. Kevyimmässä suoritetaan yksi ilmaisku joko helikopterilla tai lentokoneella, ja se on itse asiassa harjoittelutaso koneiden käsittelyyn. Seuraavalla tasolla vastassa on yksi huumelordi ja raskaimmalla tasolla neljä huumeimperiumia pitää jauhaa tomuksi (muttei nuuskata nenään).
Huumekuninkailla ei tietysti ole pikkurahasta puutetta, joten heiltä löytyy sellaista tuttua tavaraa kuin Mig-29-hävittäjiä, Hind-taisteluhelikoptereita, kuljetuskoneita ja tutkia. Ilmatorjuntaohjuksiakin on enemmän kuin köyhän perheen lapsella noidanpillejä.
Päivän operaatiot aloitetaan tsekkaamalla agenttien lähettämät tiedot päivän huumekuljetuksista sun muista mahdollisista pomminarvoisista kohteista. Sitten valitaan lentäjät ja heille alle helikopteri tahi lentokone sekä sopiva aseistus. Seuraavaksi valitaan kohteet ja määritellään waypointit. Waypoint-toimintoja on valittavissa useita, kuten maa- ja ilmamaalien tuhoamista, lentämistä, tietyssä paikassa odottelua ja toisen koneen siipimiehenä toimimista. Apachella on erikoisrooli: se voi kuljettaa tarvikkeita, joiden tiputus tiettyyn kohtaan luo sinne ympäristöä tarkkailevan agentin. Näiden jälkeen siirrytäänkin operaatio-osuuteen.
Operaation jälkeen saa raportin kuka teki mitä ja graafisen käppyrän, joka kuvaa huumekuninkaiden taloudellista tilaa. Se pitää saada samaan suuntaan kuin markan arvoa kuvaava käyrä.
Jos haluaa, ei ole pakko lentää, vaan joko koneen vierestä, ohjaamosta tai jopa operaatiokartalta katsella miten tietokoneohjatut miekkoset selviytyvät. Mutta ennemmin tai myöhemmin jokainen halunnee ottaa vastuun omiin käsiin.
Lentämisen "iloa"
Birds of Preytä pelanneille yllätys ei ole suuri, he ovat saaneet jo esimakua Argonaut Softwaren "taidosta" tehdä lentosimuja. Muut, varsinkin jos heillä on kokemusta simulaattoreista, sitten pirauttelevat suolavesihelmiä senkin edestä.
Epäilykset saattavat herätä jo aseistuksessa kun valikoimat ovat ihmekonfiguraatioissa.
Argonautin F-22 "Lentävää Lehmää" on tosi kiva ohjastaa. Vaikka joystickin herkkyyden kasvattaa äärimmilleen, kääntyy Yhdysvaltain tuleva superkone ripeydellä, jolla ei pärjättäisi edes Punaisen Paronin kolmitaso-Fokkerille. Jopa hiirellä lentäminen sujuu paremmin. Suuressa nerokkuudessaan Argonaut on myös korvannut normaalin tutkan ihme 3D-virityksellä. Tarkoitus on kai antaa jonkinlaista hi-tech-fiilistä.
No sitten pelaaja päättää kokeilla Apache AH-64:sta, tappavan tehokasta taisteluhelikopteria. Lentäjän kypärään intergroitu tulenjohtojärjestelmä, jolla saa ammuttua sinne minne pilotti katsoo, varmasti takaa tuhovoimaa autosaattueen päänmenoksi. Mutta Englannin ihmemiehetpä ovat dumpanneet mokoman joutavan lelun, joten Apache ampuu vain suoraan eteenpäin. Hyvästi kanuuna. Ja koska kopteri lentää kankeammin kuin lentokone, Apachen lento-ominaisuudet ovatkin sitten Aivan Jotain Muuta.
Käytännön trikkinä kannattaa pistää ajankulku kaksinkertaiseksi, jotta saa jonkinlaista ketteryyden makua. Itse asiassa lienee väärin kutsua lento-osuuksia simulaattoreiksi, sen verran realismista on lipsuttu joka suuntaan, ja etenkin taaksepäin.
Positiivista on taas varsin onnistunut grafiikka. Pidin ohjusten jälkeensä jättämästä savuvanasta, ja 3D-kin on tavallista parempaa "pyramidit piljardipöydällä" -grafiikkaa. Kolumbian tiheät metsät ovat kuitenkin jääneet jonnekin eksyksiin. Alkumusiikki on menevää, mutta pelin efektit korkeintaan keskinkertaisia.
ATACin perusidea on erinomainen, mutta Argonautin typerät simulaattorit onnistuvat osittain tuhoamaan sen. Sanotaan nyt reiluuden nimessä, ettei ATAC mikään susi ole, minä otan vain pikkuisen turhan vakavasti lentosimut. Jos pelin tapahtumat viritetään vuosituhannen vaihteeseen, kai silloin saa odottaa kalustolta vähintäänkin nykypäivän ominaisuuksia, vaikka ne tehtäisiinkin höpönassupohjalta.
Kolumbian huumebisneksen väkivaltaisesta lopettamisesta kiinnostuneille suositellaan Tom Clancyn "Clear And Present Dangeriä" (suom. Isku Kolumbiaan), joka on kyllä niin kutsuttu romaani, ei peli.
79
