Kyyninen toimittajanretkukaan ei ole immuuni hypetykselle, sillä kun eräs tuotepäällikkö piti esitelmän siitä, miten PC:stä voi tehdä kotiteatterin keskuksen, päätin kokeilla, miten moinen onnistuu.
Leffojen katselu tietokonemonitorilta kuuluu sarjaan älyttömät ideat. Käyn paljon elokuvissa, eikä videonauhojen suttuinen kuva ja vielä suttuisempi ääni ole koskaan pystynyt synnyttämään sitä maagista hetkeä, kun unohtaa istuvansa pimeässä salissa ja siirtyy pariksi tunniksi jonnekin aivan muualle.
Teknofriikin viihdekeskus
Jos se ei tähän mennessä vielä käynyt ilmi, höpisen tietysti DVD:stä. Sen pitäisi olla vihdoin viimein sellainen formaatti, joka mahdollistaa elokuvat sellaisina kuin ne on tarkoitettukin: terävällä kuvalla ja kunnollisella äänentoistolla.
Vielä toistaiseksi DVD-laitteet, puhumattakaan niiden rinnalle olennaisesti kuuluvista äänentoistolaitteista, maksavat maltaita. Pelejä ei DVD:llä vielä julkaista, tosin sekin on ajan kysymys. Sitä odotellessa pelikelpoisen PC:n omistaja pääsee DVD-aikaan kohtalaisen pienin kustannuksin. Leffojakin saa vuokrattua tai ostettua tavallisten videoleffojen hinnalla. Itse tein harppauksen hankkimalla vanhan rouskun romppuaseman tilalle DVD-aseman. Hintaa sellaisella on pari satkua enemmän kuin tavallisella romppuasemalla.
Sen kummallisempaa rautaa ei DVD-leffan näyttäminen periaatteessa vaadikaan. Leffa on pakattu DVD-levylle MPEG2-formaattiin, joten DVD-aseman lisäksi tarvitaan sopiva softa, esimerkiksi monien näytönohjainten mukana tuleva WinDVD. Näillä kakkuloilla käytetään niin sanottua softapurkua, eli prossu purkaa pakkauksen lennosta leffaksi.
Prossun ja näytönohjaimen tehosta riippuu, kuinka pehmeästi ja kauniisti leffa pyörii. Prossutehoa vaaditaan käytännössä vähintään 450 MHz ja koneessa on oltava uudehko näytönohjain. DVD-toiston kannalta näytönohjaimissa on muuten huomattavasti eroja ja ikävästi nimenomaan niin, että parhaiten DVD-toiston osaavat kortit (ATI Rage -sarja ja S3 Savage) eivät ole parhaimmillaan peleissä.
Osasin odottaa hyvää kuvaa, mutta silti ensimmäistä kertaa DVD-leffaa PC:ltä katsellessani yllätyin positiivisesti. Ero kuvanlaadussa videoihin oli hämmästyttävä, mutta aina kun ruudulla oli vähänkään enemmän actionia alkoi kuva kummasti nykiä. Illuusio murtui joka kerta, eikä sellainen vetele.
Elokuvien äänimaailma on suo, johon voisi uppoutua loputtomiin. Tänä päivänä leffoissa käytetään useimmiten Dolby Digital -järjestelmää, jota kutsutaan myös nimellä AC-3. Pähkinänkuoressa se tarkoittaa äänien ohjaamista viidelle kaiuttimelle ja subwooferille. Leffan dialogi ohjataan keskikaiuttimelle ja ääniefektit kahdelle etu- ja takakaiuttimelle, jokaiselle erikseen. Matalat äänet ohjautuvat subwooferille.
Parhaat DVD-softat osaavat muokata Dolby Digital -äänet neljälle kaiuttimelle ja subbarille, kunhan koneessa on vaan neljää kaiutinta tukeva äänikortti. Itselläni moiset systeemit sattuivat jo olemaan ja kyllähän niilläkin pääsi jo hieman maistelemaan kunnon äänimaisemia.
Aina paranee
Kun pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden. Niin kävi meikäläisen DVD-taudinkin suhteen. Vaikka kuva nyki vain pari kertaa per leffa ja vaikka äänentoistokin oli kohdallaan jotain muuta kuin videoiden tunkkainen stereoääni, halusin jotain vielä parempaa. Eipä auttanut muu kuin iskeä koneeseen kiinni DVD-leffojen toistoon erikoistunut purkukortti, jonka avulla kuva ei taatusti nyi ja mikä parasta, siitä saa kuvan telkkarille. Ääniäkin varten on sopiva digitaalinen liitäntä.
Kaiutinten valinta olikin hieman kimurantimpi juttu. Äänikorteissa on kyllä tarvittavat digitaaliset liitännät, mutta jottei homma olisi turhan helppoa, liitin voi olla joko tyyppiä koaksiaali tai optinen ja sen perään on iskettävä vastaavalla liittimellä varustettu dekooderi. Vasta sitten voi kytkeä vahvistimen ja kaiutinpatterin.
Lopulta päädyin Creativen Desktop Theathre 2500 -systeemiin, jossa on sisäänrakennettu Dolby Digital -dekooderi, vahvistin, subwooferi ja viisi kaiutinta. Eräs kultaisista hörökorvistaan tunnettu hifistituttavani manasi minut pahaiseksi kerettiläiseksi, kun menin mokomat pilipalivehkeet hankkimaan. Ei auttanut selittää, etten todellakaan aio käyttää hommaan viisinumeroisia lukuja, vaan että alunperin ideana oli ainoastaan päästä halvalla DVD:n makuun.
Yhden illan piuharumban jälkeen minikokoinen kotiteatterini oli valmis. Kauniimpi osapuoli tosin oli saada hermoromahduksen joka puolelle viistävien kaapeleiden kanssa, mutta ovelasti olin käynyt jo valmiiksi hommaamassa Titanicin DVD:llä jäätävän ilmapiirin sulattelua varten.
Kyllä nyt kelpasi kuunnella, miten luodit viuhuvat pitkin huonetta Matrixissa (jenkkiversio). Miniteatterini täyttyi äänistä ja kun valot sammutti, voi pienestä ruudusta huolimatta hetken aikaa kuvitella istuvansa ikiomassa leffateatterissa.
Taas meitä sorsitaan
Ne, jotka eivät vielä ole tippuneet kärryiltä tai kuolleet nauruun tekevät sen taatusti kohta. Nimittäin DVD-maailma on täynnä syrjintää, johon tosin PC-pelaajat ovat jo ehtineet tottua.
Leffat on jaettu eri alueisiin, joten Jenkeistä hankittu leffa ei suinkaan toimi eurooppalaisilla laitteilla ja päinvastoin. Useimmat leffat ilmestyvät Euroopassa vasta kuukausia Amerikan jälkeen. Kaiken lisäksi Region 2 (Eurooppa) -leffoista on usein karsittu Region 1 (Pohjois-Amerikka) -leffojen mukana tulevia herkkuja, kuten ohjaajien kommentteja, dokumentteja ja muuta kivaa sälää, jota on mukava katsella leffan jälkeen.
Kaikkiaan PC:n muuttaminen minikokoiseksi leffateatteriksi tuli maksamaan kolme tonnia. Samalla rahalla ei olisi saanut edes kunnollista DVD-soitinta, puhumattakaan Dolby Digital -dekooderista, vahvistimesta ja kaiutinjärjestelmästä, jotka PC:n ympärille rakennetulla systeemillä mahtuivat minun budjettiini.
Ei kellään olisi myydä hyvää videotykkiä halvalla?