Baja: Edge of Control (PS3) – Bajamajat nurin

Amerikkalaiset ovat uskomattomia, he tekevät jopa rallista viihdettä.

Korvessa kiehnättävien etappien sijaan jenkkirallissa raastetaan aavikko puhki vajaan vuorokauden Baja 1000 -kestävyyskisassa. Rapakon takana ei pörrätä tehtaiden tuunaamilla kauppakasseilla, vaan kotikutoisilla, roisin räkäisillä off-road-tykeillä.

Viihteellisyys kumpuaa valtavista maastoalueista, joita tahkotaan ristiin rastiin, ylös alas. Jyrkkiä mäkiä, komeita vuoria ja hirmuisia rotkoja ei liiemmin säästellä. Taustana on häkellyttävän kaunis, punaisena hehkuva aavikko.

Aavikkorallin raaka röykytys ja pomppurumba muistuttavat euroralleja vain etäisesti. Liki viitteellisen tienpinnan lukeminen on vähintään yhtä tärkeää kuin mutkien ennakointi. Jos ajolinjoja ei korjaa ohjaamalla ja kaasun annostelulla, rakkine revittelee töyssyistä suoralta suoraan hatelikkoon. Se ei tosin ole katastrofi, sillä puskassa saa puskea jonkun matkaa, kunhan ei oio liikaa. Mutkien suoristamisesta rankaistaan resetillä nollavauhtiin.

Mutka kuin hyppyri

Menossa tuntuu miehekkäästi ärjyvien masiinoiden massa, teho ja jousituksen reaktiot epätasaiseen alustaan. Herkän padiohjauksen tuntuma on tarkka, mutta rattituki pettää. Baja tukee ainoastaan Logitechin perusrinkulaa, joten vaihdekepit sun muut hienoudet jäävät hyödyntämättä. Ikävimpänä miinuksena voimapalautus on pliisua ja töyssyt eivät tunnu näpeissä lainkaan. Vaikka olen vannoutunut rattimies, nappasin padin takaisin tassuun. Selkeimpänä arcademyönnytyksenä auton asentoa saa korjata ilmalennoissa. Tiketin määränpäätä ei sentään enää nousukiidon jälkeen muuteta.

Aavikkorallitaustasta huolimatta Baja: Edge of Control on mainio kierroskisasikermä. Mehevillä normimaastoihin sijoittuvilla baanoilla on tukku tuimia kallistetuilla kurveilla ryyditettyjä syheröitä, lennokkaita hyppyrihirmuja ja kaikkea siltä väliltä. Mäkikisat ovat kiperimpiä kilpailuja, sillä jyrkkiä rinteitä ei välttämättä pääse huonoilla ajolinjoilla ylös lainkaan.

Baja-pilotin täytyy omaksua kallistetuissa kaarteissa kurvailu, sillä oikein otettuna kallistukset heittävät auton seuraavalle suoralle ilman vauhtimenetyksiä. Liian nopealla käännöksellä vauhti hiipuu sladittamiseen ja liian hitaalla reagoinnilla penkka nakkaa rassin jonnekin ihan muualle. Poikkeuksellista tarkkuutta vaativa tien syynääminen pitää kivasti jännitettä yllä, vaikka muita kilpailijoita ei olisi mailla halmeilla.

Riemukupla puhkeaa

Mutkiin (ja rotkoihin) viskotaan kahdeksan erilaisen autoluokan edustajia. Motskareita ei ole mukana, vaikka ne ovat yleensä Baja 1000 -yleiskilpailun voittajia. Ura aloitetaan Baja bug -luokasta, jonka hupaisat halpikset perustuvat kupla-Volkkariin. Masiinoilla satasen saavuttaminen maastossa tekee jo tiukkaa. Eipä silti, sata lasissa kumpareikossa on jo aika haipakkaa.

Baja bugeista jatketaan tehokkaampien aavikkokirppujen ja raskaiden maasturiluokkien kautta miljoonien dollarien custom-rasseihin, jotka kyntävät hiekkaa liki rata-autovauhtia. Kaikkia ajoneuvoja saa virittää ja säätää.

Vaikka auto pysyisi tiellä, renkaat kuluvat ja moottorin lämmöt nousevat. Nakki saattaa kosahtaa, jos laskeutumisvauhti tai -kulma on liian korkea. Jäähdytin keittää liiasta revittelystä. Lopputulos on molemmissa tapauksissa sama: suorituskyky laskee reilusti. Lyhyissä mies miestä vastaan -kierroskisoissa tekniikkamurheet eivät ole suuria uhkia, mutta pitkissä ralleissa ja armottomissa mäkikisoissa tekniikka pettää aina silloin tällöin.

Simulaatiosta ei kannata puhua, sillä vinhat kymmenen volttia katon kautta kerien -kaadot eivät katkaise menoa kertalaakista. Vikaherkkyyttä lisäävien kaatojen jälkeen paneelit ja spoilerit roikkuvat tai ne lentävät kokonaan pois.

Korin osia ei saa takaisin ennen maalia, mutta rengasrikot ja moottorin viat ovat korjattavissa. Kumit vaihdetaan pysähtymällä, ja suurempia huolia varten kutsutaan huoltohelikopteri, jolloin kopterin viereen parkkeeraaminen korjaa ongelmat. Toimenpiteet tehdään pikamagialla, joten niihin hukkuu vain pysähtymiseen ja kiihdytykseen uppoava aika, plus hanan höllääminen kopteria vartoessa.

Kisaa kisan perään

Tahkottavaa riittää läjäpäin: jokaiselle autoluokalle on kierroskisasarjoja, ralleja ja mäkikisa. Paketin kunkku on Baja 1000 -ralli, jonka virtuaaliversiota rällätään yhteensä vajaat kolme tuntia. Noin 20 minuutin pituiset etapit kiertävät laajaa maastokokonaisuutta. Kun ylitin Baja tonnin maaliviivan, saavutuksen maukas tuoksu leijui ilmassa. Maastoa saa tutkia vapaasti free ride -tilassa.

Aavikon postikortti-idylli ei synny ilmaiseksi. Ruudunpäivitys ei ole puusilmienikään mukaan sulavan tasaista. Toinen häiritsevä seikka on  kummallisen sahalaitaiset rakennukset. Baja näyttää rumimmillaan alkuaikojen PS2-peliltä, jossa on pitkä näkyvyys. Onneksi silmiä kirvelevät hetket ovat harvinaisia eikä ajamisen ilo edelleenkään ole ruudunpäivityksen synonyymi. Ei edes autokaahailussa.

Tekoälykuskit mokailevat ja ajavat sarjatuloksia ristiin. Kuminauhan kireys on sopiva: hyvällä ajolla pääsee karkuun ja inhimilliset virheet eivät pilaa kilpailua. Konekuskit korvataan ihmisillä verkkopelissä tai korkeintaan neljään osaan jaetulla ruudulla. Arvosteluversiolla ei päässyt kokeilemaan nettipeliä, mutta tuskin lagit ainakaan muuttavat kokemusta sulavammaksi.

Minulla oli Bajan parissa yllättävän lystiä, vaikka yleensä olen autopelien ruudunpäivityksen suhteen melkoinen hienohelma. Autokyydin jatkuvassa tärinässä ja tutinassa ongelma ei vain haittaa niin paljon. Valppautta vaativa ajotapa ja mielenkiintoiset kilpailut osuivat ja upposivat. Jos tekniikka olisi kaikin puolin kohdallaan, Baja olisi mannaa taivaasta kaahailufaneille.

83