Baldur's Gate II: Shadows of Amn (PC) – Murha mielessäin

Fantasiaroolipelit lähes yksinään kuolleista nostanut Baldur's Gate kertoi identiteettikriisisen sankarin matkasta halki sisäisen myllerryksen ja sotaan valmistautuvan Sword Coastin. Lopussa maailma pelastui, mutta identiteetin etsiminen jatkuu yhä.

Baldur's Gate II alkaa mukavan Torment-henkisissä tunnelmissa. Sankari viruu synkässä vankityrmässä ilkeämielisen noidan kidutettavana, eikä viime viikoista ole tarkkaa muistikuvaa. Varmaa on vain se, että voitettuaan veljensä Baldurin alla olevissa tunneleissa sankari ja hänen uskolliset apurinsa päättivät karistaa kaupungin tomut jaloistaan. Matkalla ryhmän kimppuun hyökättiin, ja loppu onkin harmaan usvan peitossa.

Häkin ulkopuolella välillä käyvä maagi höpisee jotain sisäisestä voimasta ja potentiaalista, joka pitäisi vain päästää valloilleen.

Jäätyään taas vaihteeksi yksin sankari herää säryistään luolaholvin ovelta kuuluvaan meteliin, joka vaikuttaa kovasti taistelulta. Hetken kuluttua paikalle ryntää vanha tuttu Imoen, joka päästää hahmon irti häkistä. Nyt pitäisi enää saada vastaus neljään hyvään kysymykseen: mitä, miksi, missä ja milloin?

Pian selviää, että myös loput sankarin ryhmästä viruvat selleissä pitkin luolastoa. Kaikilla ei kuitenkaan ole ollut yhtä hyvä tuuri ja kaksi on joukosta poissa. Ykkösosan paras maagi Dynaheir ja Khalid-taistelija ovat joutuneet pitkittyneiden kokeiden uhriksi. Jostain syystä sankarin ärsyttävä ja viime pelissä heti ensi tilassa lempattu lapsuudenystävä Imoen on kuitenkin hengissä.

Matkalla maineeseen

Kakkososan tarina jatkuu lähes suoraan siitä, mihin Baldur's Gate päättyi. Aloitus on todella onnistunut ja kaappaa pelaajan heti mukaansa, osittain juuri menetettyjen tovereiden takia. Minua kyllä otti sanoinkuvaamattomasti päähän se, että vakioporukastani on ihan huvin vuoksi lahdattu juuri ne kaksi hyödyllisintä hahmoa. Kun tilalle on vielä jätetty Jaheiran kaltainen Maailman Turhin NPC (keksikää huviksenne fighter/druidia huonompi yhdistelmä), niin alussa riittää miettimistä.

Luolaholvista selviämisen jälkeen pelaaja alkaa etsiä kaappaajaansa kosto ja kysymykset mielessä. Samaan asiaan tiiviisti liittyy Imoenin pelastaminen mystisestä maagivankilasta. Vaikka kyseessä tuntuukin olevan pohjimmiltaan lähes suoraan ykkösosan idean toisto, toimii resepti yhä. Juonta kuljetetaan jälleen unikohtauksilla, jossa joukon alussa kaapannut maagi höpöttää eksistentiaalista roskaa hahmon voimasta ja perhetaustasta. Tällä kertaa tarinan päälle on kasattu enemmän tekemistä, joten samankaltaisuus ykkösen kanssa ei ole liian silmiin pistävää.

Vanhaa ja uutta

Peli voidaan aloittaa joko edellisen osan sankarilla tai kokonaan uudella hahmolla. Päähahmo siirtyy kokemuspisteen tarkkuudella kakkososaan, mutta asetaidot on vaihdettava kakkososan vastaaviksi ja halutessaan peruspaladiinin voi muuttaa joksikin alahahmoluokaksi. Vaikka vanha tallennus löytyisikin kiintolevyn nurkista, antaa Baldur's Gate II paljon hyviä syitä kokonaan uuden hahmon kyhäämiseen. Kaikki pelaajat aloittavat suoraan tasolta seitsemän, joten maagikaan ei enää kuole alussa pelkkään ilkeään katseeseen tai puusta putoavaan lehteen.

Toinen mielenkiintoinen uudistus on erilaisten hahmopakettien, character kittien, mukaantulo. Lähes jokaisella päähahmoluokalla on joukko alaluokkia, joihin voi erikoistua. Esimerkiksi tyypillisen taistelijan sijasta pelaaja voi valita olevansa se arkkityyppinen lannevaatteessa heiluva barbaari tai aseensa kanssa yhtä oleva idän miekkamies.

Jokaisella erikoistumisella on omat vahvat ja heikot puolensa. Inkvisiittoriksi hioutunut Paladin ei esimerkiksi pysty parantamaan, mutta skeptikkona siihen on myös hankala vaikuttaa taioilla.

Hahmonluonti itsessään on Icewind Dalen tapaan pitkä ja tuskallinen prosessori. Noppaa viskataan tunteella useaan otteeseen, ennen kuin haluttu pistemäärä ilmestyy ruudulle. Asetaidot on nyt jaoteltu aikaisempaa tarkemmin, lähes jokaisella aseella on oma taitonsa, joten valinnasta tulee entistäkin vaikeampaa. Mukana on muutamia taistelutyylejä, kuten kahden käden ase tai miekka ja kilpi.

Mielenkiintoisin ja jo muinaisista kultalaatikkoajoista asti kaivattu uudistus on mahdollisuus käyttää kahta miekkaa samaan aikaan. Asekoolle tosin on rajoituksensa, sillä vain drow voi käyttää kahta pitkää miekkaa.

Enemmän tekemistä, vähemmän mättöä

Peli alkaa Athkatlan suurkaupungista. Kaupunkia riivaavat sisäiset kiistat. Killat taistelevat uusien tulokkaiden kanssa alueiden hallinnasta ja kortteleissa riehuu outo sarjamurhaaja. Jo ensimmäiseltä alueelta löytyy runsaasti pieniä ja vähän isompiakin tehtäviä, jotka pitävät sankarijoukkion kiireisenä. Hengähdystauon uhatessa jostain ilmestyy sanansaattaja kertomaan mielenkiintoisesta työtarjouksesta, tai jotain muuta yllättävää tapahtuu, joten tekemistä on vähintäänkin tarpeeksi.

Mukavasti lisääntyneen tehtävämäärän lisäksi pelin yleistä rakennetta on muutettu vähemmän hakkauspainotteiseksi. Mukana on nyt seikkailupelimäisempiä tehtäviä, joissa pelaajan täytyy esimerkiksi soluttautua kilpailevaan uskonlohkoon tai yrittää saada vieraileva taiteilija myymään kallista aikaansa juuri hahmon edustamalle taholle.

Muutokset ovat osittain vain kosmeettisia ja monet tehtävät päättyvät edelleen väkivaltaan ilman rauhallisempia vaihtoehtoja. Mättö ei kuitenkaan enää tunnu itsetarkoitukselta, sillä vaikka miekka heiluukin, se heiluu vain siksi, että vastustaja ei toisenlaisista yrityksistä huolimatta jättänyt pelaajalle muuta vaihtoehtoa. Se saa taistelun tuntumaan oikeutetulta ja välttämättömältä itsepuolustukselta.

Pelin monipuolistuneeseen luonteeseen kuuluvat parantuneet keskustelut. Ykkösen mustavalkoisissa vaihtoehdoissa lopuksi joko tapeltiin tai lähdettiin lätkimään. Nyt pelaaja voi yrittää selvitä tilanteista myös hienovaraisen diplomaattisesti tai vihjailevasti uhkaillen. Tormentin tasoiseen tekstin yltäkylläisyyteen ei ylletä, mutta juteltavaa riittää jo varsin mukavasti. Ratkeavatpa jotkut tehtävät pelkällä keskustelulla.

Mukana pitäisi myös olla kullekin hahmoluokalle omia tehtäviä, joiden kautta esimerkiksi taistelija saa linnan komentoonsa tai druidi pääsee johtamaan omaa joukkoaan. Näihin en vielä pelin puoliväliin mennessä törmännyt, joskin Paladinini saattoi menettää linnakkeen sukupuolensa takia. Naisia kun ei tunnetusti keskiajalla johtoasemissa suuremmin nähty.

Pelimekaniikka pysynyt ennallaan

Baldur 2 on toteutettu edeltäjistään tutulla Infinity-moottorilla. Systeemiä on viritetty hieman aikaisempaa älykkäämmäksi, mutta päällisin puolin pelimekaniikka on pysynyt samana.

Suurin muutos isometriseen moottoriin on mahdollisuus hieman isompaan 800x600-tarkkuuteen. Konfiguraatiotiedostoa itse editoimalla pelin saa toimimaan vielä tätäkin suuremmissa tiloissa. Koska grafiikka on valmiiksi tiettyyn kokoon piirrettyä, se muuttaa mittakaavaa suuremmaksi ja kasvattaa näin hahmojen ympärillä näkyvää tilaa.

Hieno uudistus on myös käyttöliittymäpaneelien piilottaminen aina haluttaessa. Näin peliä voi tarpeen tullen pelata kokoruutumoodissa ilman häiritseviä reunoja. Suurin osa peliajasta kuluu kuitenkin normaalitilassa paneelit näkyvillä, sillä ilman niitä moni tärkeä data menee helposti sivu suun.

Muita lähinnä valmistajan mainostamia uudistuksia ovat vuoropohjainen taistelu ja ykkösosan idioottimaisen reitinlöytötekoälyn parannus. Näistä ensimmäinen ei oikeasti ole muutos lainkaan, sillä pelin voi vain säätää pysähtymään aina hahmon toimintavuoron lopussa tai esimerkiksi sankarin kärsiessä vauriota. Samankaltaisilla toiminnoilla ei ykkösessäkään tehnyt käytännössä yhtään mitään. Jatkuvasti taukoileva taistelu on yksinkertaisesti ärsyttävän takkuista. Paljon toimivampaa on pysäyttää peli aina tarvittaessa välilyönnin painalluksella käskytystä varten.

Kehuttu reittitekoälyn parannus on sekin vain nimellinen. Vaikka laskupisteiden määrän säätäisi maksimiin (400 000), silti lähes aina joku hahmoista säntää huvikseen väärään suuntaan tai päättää kiertää perille pisimmän mahdollisen reitin kautta. Totaalisesti nurkkaan ei kuitenkaan enää juututa.

Korkeilla panoksilla

Jatko-osalle sopivasti taisteluiden vaikeusaste on kohonnut huomattavasti. Edellisessä osassa kaikki vastaan tulevat joukkiot olivat enemmän tai vähemmän pässinlihaa, nyt taktiikkaa täytyy välillä ihan oikeasti miettiä. Jopa ennen olankohautuksella sivuutettu rosvokopla saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia, pahimmillaan päävastustajat ovat todella ongelmallisia pakkauksia.

Yleensä pulmaksi muodostuvat vastustajien voimakkaat taiat, sillä pelin loitsut yltävät yhdeksännelle tasolle asti. Osa kunniasta kuuluu myös entistä tehokkaammille hirviöille. Mukana on muun muassa jättimäisiä golemeita ja useampikin beholder, jotka ovat kova pala kokeneemmallekin joukolle.

Kasvaneeseen vaikeustasoon pätevät yhä edellisestä osasta tutut lääkkeet. Jouset ovat ylivoimaisen tehokkaita ja itse asiassa tarkemman grafiikkatilan ansiosta niillä tehdään tuhoa jopa aikaisempaa enemmän. Taikuus toimii suuremmalla kuva-alalla paremmin, sillä tulipallon voi oikeasti heittää riittävän kauas ilman pelkoa omien lahkeiden kärventymisestä. Sama pätee salamoihin, jotka eivät välttämättä tapa samalla myös puolta omasta ryhmästä.

Korkeammalle ja paremmin

Infinity-moottorin vahvuus on alusta lähtien ollut kaunis ulosanti. Taide on erittäin näyttävää aina vaihtelevaa säätä myöten. Ainoa ongelma on piirrettyjen taustojen kaksiulotteisuus, sillä pinnanmuotoja on joskus hankala hahmottaa oikein. Loitsutehosteet ovat kauniita ja mukana on Icewind Dalesta tuttu mahdollisuus käyttää 3D-kiihdytystä niiden nopeuttamiseen. Itselläni kiihdytys ainoastaan hidasti konetta, eikä lopputulos vaikuttanut yhtään kauniimmalta.

Äänet ovat taiteen tavoin ensiluokkaiset. Tehosteet vaihtelevat miekan kolinasta loitsua virittävien maagien höpinöihin ja taustamusiikki piirtää tunnelmaa vahvoin vedoin. Lopputulos on fantasiapelille hyvin sopivaa machoromanttista orkesterihehkutusta. Puhetta mukana on hieman aikaisempaa enemmän, mutta suurin osa keskustelusta on käytännön pakosta vain tekstinä.

Baldur's Gate II yllättää erittäin positiivisesti. Ensimmäisen osan liika hakkauspainotteisuus on saatu, jos ei poistettua, niin ainakin piilotettua hyvin. Tekemistä riittää todella paljon varsinaisen pääjuonen sivussakin.

Peli muistuttaa hyvässä mielessä Tormentia, vaikka tekstiä ei olekaan aivan yhtä runsaasti. Baldur's Gate II on ehdottomasti hankkimisen arvoinen rooliseikkailupaketti.

92 + Pelit suosittelee

Toinen kerta toden sanoo

Baldur's Gate 2: Shadows of Amn on jatko-osaksi positiivinen yllätys. Ensimmäinen Baldur oli suoraviivaista nethackiä, hirviöiden mättämistä ilman sen syvällisempää ajatusta. Jatko-osassa keskusteluilla tuntuu olevan jotain merkitystäkin ja tappaminen on naamioitu seikkailupelimäisempien tavoitteiden taakse.

Pelisysteemi on mennyt eteenpäin, vaikka edelleen hahmot lähtevät määränpäähänsä pisintä mahdollista reittiä, jos lyhyin on hetkenkin tukossa. Jousipyssyt ovat suhteettoman tehokkaita.

Baldur's Gate ei vieläkään yllä aivan Falloutin tai Tormentin tasolle, mutta jää entistä vähemmän jälkeen.

Tuukka Grönholm

90

92