Linnake on ihmiskunnan viimeinen linnake.
Jokainen SNES-aikakauden pelimies muistaa Secret of Manan, ja vähintäänkin Zeldat ovat tuttua kauraa kaikille pelimaailmaa edes puol’silmällä seuranneille. Nyt Mikkisoftan kummatkin matolaatikot saavat pisaran muinaista toimintaroolipeliverta. Livestä napattu pikkupeli on lovea ensi silmäyksellä, nyt sitä saa myös Steamista.
Laskevista luottoluokituksista se Caelondiassakin alkoi. Kaiken tieltään tuhonneen Katastrofin jälkeisestä maailmasta ani harva selvisi hengissä, mutta aiemmat sukupolvet sentään osasivat varautua maailmanloppuun. Pahimman varalle on rakennettu Linnake, jonne selviytyjät pakenevat. Tai piti paeta, mutta Caelondian ihmispopulaatiosta on jäljellä enää rippeet. Jotta Katastrofin jäljet voidaan siivota, korkealla pilvien yläpuolella leijaileva Linnake on ensin korjattava.
Katastrofi on kylvänyt Linnakkeen keskusmonumentin energialähteinä toimivat kristallit pitkin fantasiamaata, ja ne on palautettava Linnakkeeseen, jotta maailma taas pelastuu. Tehtävä sälytetään japanilaispeleistä pöllittyyn tyyliin teinipojan harteille, mutta vallankumouksellisen länsidesignin ansiosta päähahmo onkin täysin angstiton. Jo tästä syystä Bastionille kannattaa tarjota mahdollisuus, tämä on olla ainutkertainen tapahtuma.
Isometrisessä maailmassa edetään vauhdikkaan mätön säestämänä. Tässä kymppikerhossa jäsenyys lunastetaan vihollisten sisuskaluilla, sillä lihamyllyyn riittää väkeä jonoksi asti. Päähahmo on aseistettu pitkän kantaman aseilla ja lähitaisteluastaloilla. Kilpi torjuu iskut, oikeasta liipaisimesta viskotaan manapulloja kuluttavia erikoistaitoja.
Väistelyyn, torjuntoihin, ammuksiin ja teräkseen perustuva ryllistys on vauhdikasta, mutta erikoisesti asetellut näppäimet vaikeuttavat toimintaa. Lähitaisteluliikkeet irtoavat boksin ohjaimen punaisesta painikkeesta, mutta sormi etsii aina sinisen tai keltaisen. Keltaisesta hotkitaan elintärkeitä energiajuomia, joten toisinaan harhapainalluksista on ihan konkreettistakin haittaa. Ongelma on käyttäjäkohtainen, mutta omille nakkisormilleni standardeista poikkeava näppäinasettelu tuotti vaikeuksia.
Päätä ei hahmonkehityksellä vaivata, vaikka kokemustasoja karttuu. Kristalleja keräämällä Linnakkeeseen pystytetään tuotantorakennuksia, jotka lahjoittavat hahmolle erikoistaitoja joko rahaa tai kokemuspisteitä vastaan.
Maa on niin kaunis
Osa Super Giant Gamesin tekijöistä on puuhastellut sellaisten pelien kuin Command & Conquer sekä Modern Warfare 2 kanssa, mikä ehkä selittää, miksi Bastion on todella vetävä ilmestys.
Värikäs grafiikka tuo mieleen satukirjat, etenkin käsin piirretyt välinäytökset hurmaavat kauneudellaan. Kerrankin maailma oikeasti pyörii teini-ikäisen ympärillä, sillä maasto saa lopullisen muotonsa vasta sankarin etenemisen myötä. Nämä päähahmon liikkeiden mukana rakentuvat maisemat ovat kiistatta kauneinta hetkeen näkemääni pelitaidetta, vaikka jäävätkin kauas megatuotantojen monikulmiomääristä.
Nousevalla maastolla on toinenkin funktio, sillä palikat kätkevät tehokkaasti salaisuuksia. Piilopaikkojen etsiminen muuttuu kertaluokkaa vaikeammaksi, kun kulkureitti nousee jalkojen alle vain muutamaa metriä ennen kuin sille astuu. Eteerinen musiikki sopii pelin melankolisen toiverikkaaseen tunnelmaan kerrassaan erinomaisesti. Toteutus kruunataan tupakan polttamalla kertojaäänellä, joka entisestään korostaa sitä, että kyseessä on raivokkaan toimintaroolipelin sijaan iltasatu.
Minimalistinen grafiikka jättää juuri sen verran tilaa mielikuvitukselle, että satumaisiin maisemiin antaa viimeisen silauksensa sen oma emotion engine. Bastion on kontrolleja lukuun ottamatta kasattu niin laadukkaaksi, että pelatessa ei hoksaa kaipaavansa mitään ällistyttävää uutta koukkua.
Kymmenien miljoonien tuotantobudjetin tappaessa pelinkehitystä Bastion todistaa, että innolla ja ideologialla pääsee pitkälle. Haaste ei ole mikään kirosana, ja todellinen kauneus on jotain ihan muuta kuin miljoonien monikulmioiden luomaa pintakiiltoa.
89
