Kerrankin lisenssipeli on elokuvalle uskollinen: Batman ja Robin on niin elokuvana kuin pelinäkin melkoisen rasittava tapaus.
Batman-maailmassa olisi muskeleita todella petomaiseen peliin: mustankiiltäviä teknoleluja ja kumiasuisia, liehuvaviittaisia omankädenoikeuden ritareita jylhän goottilaisessa Gotham Cityssä, josta ei valoisaa nurkkausta tai tervejärkistä rikollista löydy.
Mahdollisuuksia ei hyödynnetä. Itse kaupunki on mallinnettu mallikkaasti, mutta sankarikolmikon varustus on varsin onnetonta ja mielikuvituksetonta, ja toiminta itseään toistavaa, puuduttavaa ja hidastempoista. Pahinta on kuitenkin surkea pelattavuus.
Myrkkyjäädykettä
Juoni tuntuu noudattelevan elokuvaa. Hyytävä herra Freeze ja kuolonsuudelmia jakeleva Lady Poison Ivy metsästävät timantteja ja lepakkofriikkejä ympäri Gotham Cityä.
Itse peli on sekoitus prätkällä tai autolla päristelyä ja rakennusten sisätilojen koluamista. Kadut ja rakennukset ovat täynnä tyhjästä sikiäviä vihollisia, joten tappelua ja Bat-vimpaimien heittämistä tai niillä ammuskelua on paljon. Tappeluliikkeiden lisäksi hahmot osaavat kävellä, juosta, uida ja hyppiä.
Bruce Waynen kartanon kellarissa sijaitseva lepakkoluola on pelin keskuspaikka, ja siellä jököttävä lepakkotietokone on avainasemassa rikosten selvittämisessä. Erilaisten lippusten, lappusten ja esineiden, niin sanottujen "vinkkien" kliksuttelun ja yhdistelemisen jälkeen selviääkin seuraavan rikoksen tapahtumapaikka. Mistään monimutkaisesta, älyä vaativasta prosessista ei ole kyse, riittää kun on kerännyt kaikki vinkit talteen.
Kaupungin kartalta etsitään kohde ja lukitaan tähtäin siihen. Sitten valitaan mieluinen pelihahmo. Itse Bättiksen lisäksi voi valita Robinin tai lepakkotytön. Sen lisäksi, että eri hahmot kiitävät halki öisen Gothamin eri näköisissä ja eri tavoin liikkuvissa menopeleissä, on heidän taisteluliikkeissään, kestävyydessään ja voimakkuudessaan eroja.
Ennen varsinaista tulikastetta oikeiden rikollisten kanssa voi taistelutaitoja harjoitella hologrammiukkoja mätkimällä, batarangin heittotarkkuutta taas pahvitauluja mäiskimällä. Kun kontrollit ovat hallussa, ei kun menoksi.
Päivä lepakon elämästä
Bat-auto revittelee rakettien lieskat liehuen ulos Waynen kartanon alueelta. Vauhdin tunne on melkoinen, kunnes ensimmäinen rikollinen revittelee viereistä kaistaa ohi. Ihmeellistä _ kaupunki on täynnänsä rikollisautoja, ja ne kaikki ovat nopeampia kuin lepakkomobiili. Hämmästyksen vallassa pelaaja ei huomaa jarruttaa ajoissa, ja ajaa T-risteyksessä seinään. Auto jää kauniisti jumiin jonkinlaiseen porrassyvennykseen.
Voi sitä ähellyksen määrää. Ylisuuri auto ei suostu peruuttamaan kunnolla, ei kääntymään kunnolla, ja lopulta takaisin tielle päästyään joutuu jäätelöauton yliajamaksi! Auto ei edes osaa mitään elokuvista tuttuja temppuja, sen sijaan siihen on lisätty jonkinlainen eteenpäin ampuva ase. Sille löytyy käyttöä seuraavassa risteyksessä: viaton kansalainen on joutunut rikollisen ahdistelemaksi, mutta lepakkomies pelastaa päivän ampumalla rikollisen palasiksi. Hmm.
Parin korttelin päästä löytyy mielenkiintoisen näköinen rakennus, joten Bat parkkeeraa autonsa ja siirtyy jalankulkumoodiin. Oven saa potkittua hajalle, ja sisältä löytyy energialatauksia. Silmien auki pitäminen ja viitseliäisyys yleensäkin palkitaan, sillä kaupunki tuntuu olevan täynnä salapaikkoja.
Itse rikospaikalla, astuttuaan rakennukseen sisään joutuu Bättis keskelle rikollisinvaasiota. Whack! Bang! Boof! Rikollisia ryntää päälle joka suunnasta, mutta supersankari pelastaa päivän kolmen napin comboilla. Kammottavista kontrolleista ja oudon tahmeasta tuntumasta huolimatta rikolliset on tuomittu häviämään. Tulomatka haarniskoidussa autossa oli paljon vaarallisempi kuin meleetaisto Freezen kätyreiden kanssa.
Kun pahimmasta on selvitty, on aika tutkia ympäristöä tarkemmin. Kipoista löytyy parannusbonuksia ja batarangeja. (Kuvittelin lepakkomiehen valmistavan erikoislaitteensa itse.) Eräässä nurkkauksessa ruudulle ilmestyy teksti "lähiympäristössä on vinkki", minkä nähdessään lepakkosankari alkaa syynätä paikkoja milli milliltä. Toden totta, kun seisoo huoneessa tarkasti oikeassa kohdassa, voi yhdestä seinästä kävellä läpi.
Pillit pussiin ja takaisin Bat-luolaan. Waynen toimistorakennukset toimivat pikareitteinä, mikä vähentää tylsää autoilua huomattavasti. Luolassa käydään ensin lataamassa varustepussi, sitten käväistään energiasuihkussa paikkaamassa mustelmat ja tallennetaan tilanne muistikortille. Seikkailu jatkuu samaa rataa.
Höyhensarjalaiset
Pakko nostaa hattua yritykselle, harvemmin sitä saa tutkittavakseen kokonaista kaupunkia. Proben vesitys on kuitenkin sitä tasoa, ettei mikään voi tätä lisenssiä pelastaa. Batman ja Robin tarjoaa vaivalloista tappelua, tönkköä pelattavuutta ja tylsää kaahausta.
Robinilla tai neiti Silverstonella pelattuna peli ei parane yhtään. Robinin Bat-prätkä nielee asfalttia vauhdikkaasti ja Bat-typykän putput-skootteri ohjautuu muita ajoneuvoja paremmin, mutta ajo-osio on silti tuskallinen, aikaa syövä ja turha. Osuus tuntuu hieman pelattavammalta analogisella ohjaimella, mutta hyvän tuntuista siitä ei saa millään. Tappelemistakaan eivät kevythahmot mullista, mäiskintä on ja pysyy ilottomana ajantappajana.
Batin tekniset meriitit eivät nekään maailmoja järisytä. Vaikka grafiikka ja musiikki sopivatkin leffan henkeen, on ainoa erikoisen onnistunut graafinen yksityiskohta päähahmojen omaa elämäänsä elävät, ylikorostetun tyylikkäästi liehuvat viitat.
Elokuva päihittää surkeudestaan huolimatta pelin ainakin yhdessä asiassa: kärsimys on ohi kahdessa tunnissa.
68
