On synkkä ja myrskyinen yö, siis loistokeli Gotham Cityyn. Mutta L-koodi taivaalla kertoo, että taas kaupunki tarvitsee Lepakkomiestään.
Batman väijyy katonrajassa. Kolme kerrosta alempana yksi on jäänyt laumastaan jälkeen. Lepakko syöksyy, levittää siipensä. Potku kaataa yksinäisen kasvoilleen, tiukka kuristusote vie hapen aivoista. Melu herättää apujoukot, mutta kun tajuton toveri löytyy, on lepakko palannut jo yläilmoihin.
Joukko hermostuu. Uho vaihtuu epävarmuudeksi ja muodostelma tiivistyy. Rosvot tietävät kuka katolla vaanii, mutta sitä he eivät tiedä, että Batman näkee seinien läpi. Lepakko ryömii ilmastointikanavasta seinän taakse, jonka toisella puolella kaksi asemiestä pitää vartiota. Räjähtävä geeli, kaukolaukaisin ja sirpaloituva seinä hoitavat kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Jäljellä on enää kaksi onnetonta. Konepistoolit kourassa selätysten seisovat konnat uskovat olevansa suojassa. Kyse on kuitenkin vain viimeistelystä. Batarangin viuhahduksen ja kahden iskusarjan jälkeen on aika laskea kokemuspisteet ja opetella uusi lepakkotaito.
On se kova!
Vaikka Batman syö aamupalaksi kasvottomia Infamous- ja Prototype-sankareita, valitettavasti lepakkomiehestä on tehty liian monta pökälepeliä. Nytkään ei näyttänyt lupaavalta: ison rahan sarjakuvalisenssi, tuntematon kehittäjäjoukko ja genrevalintana kaikista helpoin, kolmannen persoonan toiminta. Mutta pyhä pieleenmeno, Arkham Asylum on yksi vuoden yllättäjistä!
Hahmona Batmanissa viehättää paitsi synkkyys myös se, että haarniskansa alla lepakkomies on vain mies vailla supervoimia. Vetovoima on sisällytetty myös peliin. Batman liikkuu notkeasti, mutta Lepakko ei kestä luoteja ja luottaa pimeyden suojaan, oveluuteen ja lepakkovarusteisiin. Ne paranevat pelin varrella, ja niillä pääsee uusiin paikkoihin jo nähdyissä ympäristöissä. Nuohota ei tarvitse, vaan fokus on aina selvä ja siirtymätaipaleet lyhyitä. Etenemisreitit joutuu etsimään, mutta ne löytää juuri sopivan lyhyen hakemisen jälkeen.
Batman tulee iholle. Viitta lepattaa melkein pelaajan silmille, kuvakulma on lähellä ja vimpaimia käyttäessä vieläkin lähempänä. Varusteet repeytyvät taistelussa ja pitkän päivän jälkeen Batmanilla pukkaa jo sänkeä. Yksityiskohtiin on paneuduttu vaikuttavasti.
Batman: Arkham Asylum ei ole jatkoa Batman-elokuville. Ulkokuori on Unreal Engine -realistinen, mutta ammentaa tyylinsä Frank Millerin, Alan Mooren ja kumppaneiden synkistä sarjakuvista. Tämän vision Gootti-Kustaakin hyväksyisi.
Kothamin Kakola on vankilamielisairaala, jonne majoitetaan Gotham Cityn superrikolliset ja väliaikaisesti nyt myös koko Jokerin jengi. Tahallaan kiinni jättäytyneen irvailijan lukitseminen samaan loukkuun tiiminsä kanssa on emämunaus, mutta hyvä pohja pelille. Kun Jokeri ottaa vallan kuritushuoneella, alkaa intensiivinen takaa-ajo. Jokeri kieroilee niin ahkerasti, että välillä on epäselvää kuka jahtaa ketä.
Brokebat Mountain
Kun vastassa on huoneellinen asemiehiä, pitää lepakkomiehen väijyä ja poimia viholliset yksi kerrallaan. Onneksi vankilan hallit on rakennettu goottilaisen koulukunnan korkeiksi, joten Batmanilla riittää tarkkailupaikkoja.
Väijymisessä on apuna detective-moodi eli röntgennäkö, jolla näkee viholliset (ja niiden kohoavan pulssin) seinien läpi. Se myös korostaa kohteet, joihin voi tarttua lepakkoköydellä, paljastaa heikot seinät, jotka voi räjäyttää, ja värjää ilmastointiputkiin vievät tuuletusritilät ja muut tärkeät kohteet. Detective-katseella näkee kaiken oleellisen helposti.
Kymmenien metrien liitopotku yläilmoista rosvon takaraivoon vaatii vain kohteen valinnan ja napin painalluksen. Iskun jälkeen on helppo palata katonrajaan, sillä lepakkoköyden kiinnityskohdat on ennalta päätetty ja merkitty. Ohjaamisen yksinkertaistaminen tuo hallinnan tunteen, joka sopii lepakkosankarille.
Nyrkkitappelut on tehty samalla vaivattomuuden periaatteella. Ne ovat vauhdikkaita, tyylikkäitä ja rikollisia riks-raks-ruksauttavia. Kaikki on kiinni reaktioista ja iskujen ajoituksesta. Näppäinyhdistelmiä ei tarvitse opetella, ja tatin tehtäväksi jää seuraavan kohteen osoittaminen. Tärkeää on oikea-aikainen singahtelu hyökkääjästä toiseen, salamannopeat vastahyökkäykset ja väistöliikkeet. Kamera pysyy mukana menossa ja lyönnit menevät juuri minne ne tähtää.
Tappeluissa ei ole sentään HC-syvyyttä, mutta näyttävyys, liikkeiden monipuolinen käyttö ja ajoitusvaatimus pitävät matsit virkeinä. Pientä kritiikkiä aiheuttaa se, että väijyessä tukeutuu helposti saman taktiikan toistoon. Se on tosin omaakin syytä. Pelielementtejä on niin paljon, että yksittäisen osa-alueen keveys ei häiritse monipuolisessa ja vauhdikkaassa kokonaisuudessa. Taisteluihin keksitään myös kiitettävästi uusia elementtejä pelin edetessä.
Rakastan sinua, Myrkkymuratti
Viihdyttävän toimintapelin ja toimintaelokuvan juoni rakentuu samoista peruselementeistä. Näyttäviä juonenkäänteitä pitää olla, mutta turhaa henkilödraamaa tai lätinää ei kaivata. Batmanin jäätävän kovuuden korostaminen ei tietysti ole koskaan turhaa. Paikoin mehustelu on sitä luokkaa, että lepakkofanikin liikuttuu.
Ääninäyttelijöistä moni on Batman-piirrossarjasta. Edes yleensä pahvi Mark Hamill ei häpeä Jokerin roolissa, vaikka verrokkina ovat Jack Nicholson ja Hugh Ledger. Näyttely ja dialogi on kautta linjan loistavaa. Vaikka välinäytökset ovat lyhyitä, juttua riittää, sillä Jokeri pilkkaa jatkuvasti Batmanin ja omien apureidensa tekemisiä sairaalan keskusradiossa.
Batman-elokuvissa useampi päävastustaja vain sekoittaa, mutta pelissä niistä irtoaa mielikuvituksellisia ja kiinnostavia kohtaamisia. Vankimielisairaala peliympäristönä sallii luontevasti usean arkkivihollisten käyttämisen, joskin aivan ykköskaartin kanssa pihdataan.
Peli on rytmitetty loistavasti. Joka paikassa tapahtuu jotain kiinnostavaa eikä seuraavaan välitavoitteeseen koskaan ole pitkä matka. Siirtymien, taisteluiden, hiiviskelyn ja pomotaisteluiden sekoitus on just eikä melkein. Avoin peliympäristö, hilavitkuttimien hyödyntäminen ja reittien etsiminen, luovat keksimisen ja vapauden tunteen, vaikka käsikirjoitetusti mennäänkin.
Edes ”pakko kerätä kaikki” -nuohoaminen ei tunnu normaalin turhalta, kun haasteiden ja piiloesineiden takana on Arvuuttaja. Läpäisyn jälkeen hiippailua voi jatkaa haastetehtävissä: väijymishuoneissa, joissa pitää suorittaa tehtäviä, kuten voittaa viholliset käyttämällä kolmea erilaista hyökkäystä. Kimppakivaa ihmepojan kanssa ei ole, eikä minkäänlaista muutakaan moninpeliä, mutta ei interaktiivinen elokuva sitä kaipaakaan.
Batman: Arkham Asylumista huokuu viimeistely ja tyylitaju. Parasta kokonaisuudessa on, että Batman tuntuu kerrankin itseltään eikä pelkältä peruspelihahmolta lepakkoasussa. Kunnon Batman-tarinan mukaisesti jopa lepakkomiehen mielenterveys rakoilee ja menneisyyden haamut puskevat pintaan. Faneille Arkham Asylum sopii kuin nakutettu, ja kukapa meistä ei ole Batman-fani, ainakin vähän?
92
