Supersankareista ei ole pakko pitää, mutta Batman: Arkham Cityn jälkeen niitä on pakko rakastaa.
Pari vuotta sitten Batmanin peliseikkailuita ei odottanut kuin kourallinen Lepakkomiehen kovimpia faneja. Mutta kuten Batman itse, Batman: Arkham Asylum iski täydestä pimennosta ja tyrmäsi kaikki: halvan lisenssihötön asemasta yön ritarin seikkailut olivat vuoden parasta pelaamista. Jatko-osassa Rocksteadyn ongelma onkin päälaellaan: Arkham City on jokapelaajan toivelistan kärjessä ja Batman hikoilee paineessa.
Arkham City kuulosti etukäteen suuruudenhullulta projektilta, jossa on enemmän kaikkea, ehkä jopa liikaa. Suljetun parantolan sijasta Batmanin edessä aukeaa avoin kaupunki, vastassa on monipäinen joukko superpahiksia ja rinnalla taistelee Kissanainen. Pyhä yliyritys, ei kai Rocksteady ole haukannut liian isoa palaa?
Ei ole.
Arkhamissa kukaan ei kuule huutoasi
Arkhamin vankiparantola on eilistä, Gothamin uusi huippuvankila on kaupungin keskelle aidattu Arkham City. Gothamin vanhaan ja ränsistyneeseen osaan rakennettu Arkham City on täysin erilainen miljöö kuin Arkham Asylumin suljettu vankimielisairaala. Intiimin rakennuskompleksin sijasta Batmanin edessä levittäytyy laaja kaupunki, jossa riittää tutkittavaa. Yhtä lähelle bat-sankarin bat-arkea ei ole vielä aikaisemmin päästy, seuraavassa osassa looginen hyppäys olisi siirtyä vielä isompiin ympyröihin ja valvoa koko Gothamin turvallisuutta katedraalin tornin tarkkailupisteestä.
Virkistävästi Arkham City ei pitele pelaajaa kädestä. Monet sivutehtävistä alkavat satunnaisesti maailman tapahtumista, jotka täytyy itse tajuta löytää ja huomata. Toisinaan kartalla näkyy kohteen sijainti, mutta usein kaikki on kiinni omista hoksottimista ja bat-älyn käytöstä. Paitsi erittäin palkitsevaa se sopii täydellisesti Batmanin titteliin maailman parhaana etsivänä. Rakenne myös aktiivisesti kannustaa tutkimaan kaupungin kujia ja piilotettuja sopukoita.
Sivutehtäviä ei määrällisesti ole monta (tusina), mutta monissa niistä on useita vaiheita ja ne jatkuvat tavalla tai toisella koko pelin keston ajan. Viisaasti yön ritari jatkaa vahtivuoroaan myös varsinaisen pääjuonen päättymisen jälkeen, jolloin kesken jääneet sivutehtävät voi tehdä bat-kunnialla loppuun.
Yksi, kaksi, monta superpahista
Reilun kokoisella pelialueella asustaa reilu joukko pahiksia. Arkham Cityyn on ängetty suurin piirtein kaikki Batmanin pääviholliset, mikä ei etukäteen tuntunut loistavalta idealta. Mutta Rocksteady on väistänyt suurimman osan toisiltaan tehoa syövän pahiskatraan ongelmista änkeämällä monet pahiksista pieniin sivurooleihin tai kokonaan sivutehtäviin. Osa jopa päätyy Lepakkomiehen rinnalle muuta maailmaa vastaan.
Mutta monta sormea sotkee soppaa aina enemmän kuin yksi, eikä Arkham Cityn pääjuoni ole yhtä tiukkaan annosteltu paukku kuin edeltäjänsä. Fokus hajoaa hiukan matkan varrella, vaikka Jokeri yrittää parhaansa mukaan pysyä Batmanin huomion keskipisteenä. Toinen ongelma on Arkham Cityn johtaja Hugo Strange, jonka motivaatioita en oikeasti tajunnut vielä juonen päättymisenkään jälkeen.
Vähän räjähtänyt tarina ei onneksi koskaan hidastele, vaan luontevasti kuljettaa sankaria läpi laajan pelialueen. Lopetus sopii nyky-Batmanin synkkään maailmaan hienosti ja on omalla tavallaan lähes koskettava. Silti sivutehtävien jatkaminen sen jälkeen ei tunnu töksähtävältä.
Nahkasiivin luokses liidin
Batmanin legendaarinen liikkuvuus ja erilaisten bat-vempaimien käyttö on Arkham City -kokemuksen ytimessä. Asiasta saatiin pientä esimakua Arkham Asylumissa, nyt Batman kirjaimellisesti nousee siivilleen. Joka paikkaan ehtivä etsivä ei kaduilla tallaa, vaan pitkät etäisyydet taitetaan nopeasti bat-viitalla leijaillen.
Ilmassa kaartelu on periaatteessa yksinkertaista, mutta siinä on yllättävän paljon syvyyttä. Ja tietysti korkeutta. Aluksi Batman liukuu vain lyhyitä matkoja, sitten kokemus kasvaa ja lentämistä uskaltaa kokeilla enemmän. Lopulta liitämistä, nopeuden keräämistä sukeltamalla ja taas korkeuden keräämistä oppii vuorottelemaan niin taitavasti, että kirkontornin huipulta aloittanut lepakko liihottaa koko kaupungin halki yhdellä vedolla.
Lentelyn opiskelu on palkitsevaa touhua ja kokenut yön ritari siirtyy paikasta toiseen hämmästyttävän nopeasti vain muutamalla maakosketuksella. Lisävauhtia voi hankkia bat-koukulla, joka pikakelattuna sinkoaa lepakon korkeuksiin. Koukun avulla pääsee ilmaan nopeasti myös suoraan katutasosta.
Yön saalistaja
Kaupungissa riittää korkeuseroja ja niitä hyödynnetään taistelussa upeasti. Katonreunalta voi esimerkiksi syöksyä alla kävelevän rikollisen kimppuun sellaisella voimalla, että useampi kohde kuukahtaa kerralla tajuttomaksi. Nopeat täsmäiskut ja pikaiset pakenemiset ovat vaikeammissa kohdissa elinehto, sillä nahkapuvussaan heiluva Batman ei kestä paljon tulitusta. Yleensä vain muutamalla vihollisella on tuliase ja toiset tyytyvät turvallisempaan käsirysyyn. Taktinen kohteiden valinta antaa vaanimiseen mukavaa lisäsyvyyttä.
Vihollisten tekoäly osaa ottaa huomioon sen, jos useampi kaveri on selittämättömästi kadonnut joukosta. Alun uhoaminen muuttuu ensin kuumeiseksi etsinnäksi, lopulta pelokkaaksi huudahteluksi ja armon aneluksi, kun kuusihenkisestä porukasta on enää vain kaksi jäljellä. Joskus satunnaisesti joku viimeisistä vihollisista voi jopa heittää aseen maahan ja nostaa kädet pystyyn näkymättömän uhan edessä. Batman on Gothamin rivirosvolle mystisiin mittasuhteisiin kohonnut mörkö.
Saalistajan astuessa varjoista kaikki muuttuu. Näkyvä mörkö on piilottelevaa vähemmän pelottava, joten viholliset taistelevat loppuun asti. Arkham Cityssä taistelut ovat usein isompia kuin sarjan edellisessä osassa, esimerkiksi eräässä loppupään mätössä Bättis taisi antaa turpaan kerralla kahtakymmenelle puukkojunkkarille. Tai sitten menin jo laskuissa sekaisin.
Arkham Asylumin erittäin toimivaa lähitaistelusysteemiä ei ole Cityssä pahemmin muuteltu. Kaikki perustuu edelleen nopeaan liikkeeseen ja oikein ajoitettuihin vastaiskuihin. Aluksi taistelu voi vaikuttaa yksinkertaiselta yhden nappulan hakkaamiselta, mutta lentelyn tavoin pinnan alla on yllättävän paljon syvyyttä. Lyhyet viitan iskulla tehdyt tainnutukset, hypyt ja erilaiset kätevästi pika-ammuttavat bat-välineet luovat yhdessä erilaisia yhdistelmiä, joita ei heti tule ajatelleeksi. Taistelu on itse asiassa niin viihdyttävää, että jaksoin tarinan läpäisyn jälkeen jopa mäntätä useamman illan menemään erillisiä, vain taisteluun perustuvia haastekenttiä, vaikka yleensä jätän ne väliin.
Taisteluihin tulee loppua kohden mukavasti lisähaastetta, kun otteluun lisätään välillä yksi tai useampi tuliaseistettu vastustaja. Näissä erikoistilanteissa on pakko pysyä koko ajan sataprosenttisesti hereillä tai bat-henki jättää nopeasti bat-ruumiin. Taktinen ajoitus ja oikeiden ominaisuuksien käyttö on elintärkeää, eikä saa ikinä koskaan unohtaa, että viholliset poimivat maahan pudonneen aseen takaisin rikolliskätösiinsä. Lopputulos on hektistä jaloilla ajattelua. Parhaimmillaan sankari ei ota koko kohtauksessa yhtään osumaa, pahimmillaan hän kuolee hetkessä. Onneksi automaattitallennus toimii tiuhaan ja toistoa tulee vähän.
Seksuaalista jännitettä
Batman ei seikkaile Arkham Cityn kaduilla yksin, vaan katoilla hyppii myös toinen bat-sankari, Catwoman. Etukäteen lisähahmojen sekoittaminen yksinäisen ritarin tarinaan kuulosti huonolta idealta, mutta käytännössä homma toimii mainiosti. Kissanaista pelataan vain muutamassa lyhyehkössä episodissa, jotka rytmittävät pääjuonta juuri sopivasti. Varkaalla on myös erilaiset päämäärät kuin heikkoja puolustavalla Lepakkomiehellä.
Kissanainen ei ole vain toinen hahmomalli samalle pelityylille. Suurimpana erona Catwomanilla ei ole leijailuun sopivaa viittaa, joten kaupungin kaduilla liikkuminen ja vihollisten kimppuun syöksyminen hoituu eri tavalla. Teräväkyntinen sankaritar muistuttaa enemmän Hämähäkkimiestä, joka heilauttelee itseään paikasta toiseen seitillä ja kiipeilee pitkin seiniä tai kattoja. Kissanaisen tapauksessa seitin tilalla on teräsvahvistettu ruoska.
Lähitaistelussa Catwoman on yhtä vaarallinen kuin Batman, mutta kohteiden valinnassa pitää olla tarkempi. Kissanaisen varasnäkö ei osaa erotella kohteita vaarallisuuden mukaan, kun taas Lepakkomiehellä bat-linssit korostavat tuliaseilla varustautuneet viholliset selvästi eri värillä. Lisäksi ruoskan kantama on bat-vinssiä lyhyempi, joten ahtaista paikoista ei välttämättä pääse yhtä nopeasti karkuun. Lopputulos on mukavan erilainen pelikokemus. Onneksi Kissanaisen episodit ovat pelattavissa erikseen päävalikosta ja hahmoja pystyy vaihtamaan päittäin tarinan jälkeisessä vapaaosuudessa.
Superpeli supersankarista
Arkham Cityssä riittää tekemistä ja syvyyttä, mutta ei siinä vielä kaikki. Rocksteady on kuunnellut palautetta ja lisännyt mukaan ykkösosasta uupuneen new game plus -ominaisuuden, joka aukeaa yhden läpipeluukerran jälkeen. Plussassa Batman ja Catwoman aloittavat kaikilla niillä varusteilla ja taidoilla, jotka ensimmäisellä pelikerralla on saatu hankittua. Perusaloitusta laajempi repertuaari tulee tarpeeseen, sillä vastustajat ovat alusta lähtien kovempia ja nopeampia. Lisäksi vaikeustasoa ei voi erikseen valita, joten vihollisten pään päälle ei ilmesty perusvaikeudessa näkyviä counter-merkkejä. Tämä tekee taistelusta entistäkin taktisempaa ja viihdyttävämpää.
New game plussassa korostuvat monet asiat, joita ensimmäisellä läpäisykerralla ei välttämättä tule tarvinneeksi. Ympäristöä voi esimerkiksi käyttää taisteluissa yllättävän paljon hyödyksi. Sinne tänne ripoteltuja sähkömoottoreita ylikuormittamalla ne muuttuvat joko työntäviksi tai vetäviksi magneeteiksi, jotka riisuvat viholliset hetkeksi aseista. Seiniä voi räjäyttää ja vihollisia voi muiluttaa korokkeilta ja lattialuukuista käsin. Tarkkaavaisuus palkitaan.
Jo Asylumissa vakuuttaneita pieniä yksityiskohtia ei ole unohdettu. Batmanilla ei kasva parta, mutta sankareiden olemus muuttuu asteittain rähjäisemmäksi. Pukuun ilmestyy repeämiä ja kasvoilla näkyy öisen turpaanoton tulos. Graafisesti kaikki näyttää suurin piirtein niin komealta kuin Unreal-moottorilla on mahdollista ja kokonaisuuden viimeistelevät upea soundtrack ja huikea ääninäyttely. Erityisesti Mark Hamillin Jokeri jaksaa edelleen ihastuttaa.
Rocksteady väittää, ettei Arkham Cityn kehityksessä jouduttu tinkimään mistään. Tämä on helppo uskoa, sillä käsillä on yksi kovan pelivuoden kovimmista peleistä.
Paitsi rikolliset, myös kilpailevat hittipelit vapisevat Batmanin edessä.
92
