Ideoiden loppuessa ikämiessarjan peliohjelmoijilla on paha tapa tarttua vanhoihin klassikoihinsa ja vääntää niistä uusia versioita. Aina välistä kakkos- tai kolmosversiolla on tarjota jotain uutta, mutta useimmiten tuloksena on silkkaa silkkoa. Miten on Patric Lagnyn uusimman Battle Islen laita?
Keisarin uudet varjot on tarkoitettu todellisille Battle Isle -friikeille, sillä pelaajien oletetaan tietävän, mitä pelin ykkös- ja kakkososissa tarkkaan ottaen tapahtui. Ainakaan ohjekirjasta ei pelin alkuasetelmalle löydy mitään selitystä. Introsta on sentään hieman apua.
Maasta taannoin saapuneen Val Hariksen tulella ja verellä takoma Drullin ja Tyren valtioliitto rakoilee. Val Hariksen poika Ben on ottanut isänsä paikan, mutta hänen kunnianhimoaan ei pelkkä liitto tyydytä, vaan hän haluaa koko Kronoksen planeetan valtansa alle. Niinpä Tyren senaattori Caro ei voi muuta kuin sanoa liiton irti. Outoa kyllä, kotimatkalla Caron lentokoneessa pamahtaa pommi.
Caron kone putoaa syrjäiselle saarelle, jonka uumenista hän löytää muinaisen sotilastukikohdan. Lisäksi tukikohdan rakennuttaja, Drullin muinainen keisari on edelleen paikalla, tosin pelkkänä tietokoneen muistissa murjottavana ohjelmana. Eikä aikaakaan kun Caron komentamat keisarin joukot nousevat maan uumenista vallaten ensin saaren tukikohdakseen ja käyden sitten isompien kalojen, Ben Hariksen joukkojen kimppuun.
Mutta vanhan keisarikunnan hallitsijat eivät olleet turhaan kuuluja armottomuudestaan...
Samaa vanhaa uudessa paketissa
Battle Isle 3 on itse asiassa Battle Isle 2:n Windows-versio, sillä niin grafiikka kuin pelin ohjauskin ovat lähes identtiset kakkosen kanssa. Edes joukko-osastovalikoimassa ei ole tapahtunut muutoksia, vain vanhan keisarin vuosisatojen kuluessa kehittelemät mechat tuovat peliin jotain uutta ja Drullin joukoille ikävähkön yllätyksen.
Pelin idea on yksinkertainen. Pelaaja siirtelee pääosin tankeista ja roboteista koostuvia joukkoja heksaruudukossa ja yrittää vallata tukikohtia, joissa huoltaa ja rakentaa joukkoja. Tietokoneen tai toisen ihmisen ohjaamilla vihollisilla on tietysti sama päämäärä. Aina osastojen kohdatessa käydään taistelu, jonka kulkuun pelaaja ei voi vaikuttaa.
Eniten peli on kehittynyt käytön pienten yksityiskohtien tasolla. Ikkunointi toimii sujuvasti, samoin karttaikkunan zoomaus, josta on paljon iloa, kun haluaa tutustua taistelukentän yleistilanteeseen. Pelin voi myös sovittaa oman koneensa ja näyttölaitteensa kykyihin aiempaa paremmin. Ohjelman suoritusta voi nopeuttaa eri tavoin esimerkiksi laskentatarkkuudesta tinkimällä, samoin ikkunat kannattaa ryhmitellä ruudulle eri tavoin siitä riippuen katseleeko taistelutannerta 640x480 vai 1024x786 pisteen tarkkuudella. Windows-ympäristön ansiosta pelin ikkunan voi minimoida ja kirjoittaa vaikka pelin arvostelua sillä aikaa, kun ohjelma laskeskelee taustalla tietokoneen joukkojen siirtoja.
Peli on kuitenkin myös taantunut. Vaikka mikään olennainen ei ole muuttunut, ilmeisesti Windowsin takia se vaatii koneelta enemmän puhtia kuin ennen. Peli pyörii kuitenkin ihan mukavasti myös vajaatehoisen 486:n ruudulla.
Valitettavasti Battle Islen ykkösen ja kakkosen suurimpaan ongelmaan ei ole löytynyt vastausta: tietokoneesta ei ole kunnon vastusta. Se onnistuu kyllä poimimaan ja tuhoamaan pelaajan suojaamattoman kuljetusajoneuvon, mutta muuten tietokoneelle on pakko antaa moninkertainen ylivoima, jotta pelissä olisi haastetta. Eihän siinä sinänsä ole mitään väärää, mutta aina välistä tankkien tuhoaminen kynäveitsellä alkaa ottaa kupoliin. Onneksi Battle Isle 3:sta voi porukalla pelata lähiverkossa. Mahdollisuus ottaa tasavertaisilla joukoilla mittaa yhtä kierolla mielikuvituksella varustetusta vastustajasta antaa Battle Islen kolmosversiolle olemassaolon oikeutuksen.
Pelistä olisi voitu myös korjata pieniä kauneusvirheitä. Kenties eniten ärsyttää siirtojen vuorottaisuus. Battle Isle on niitä pelejä, joille vuorottelun korvaaminen samanaikaisilla siirroilla tekisi todella hyvää. Pelissä on myös huvittavan epäloogisia yksityiskohtia. Nahkoihin verhoutuneet alkuasukkaat eivät välttämättä tunnista muinaista sotalaivaa, vaikka asuvat saaressa, vaan palvovat sitä pyhänä hopeakalana. Sen sijaan he kyllä käyvät taistoon panssarivaunuilla ja sotaroboteilla, jos heidän varpailleen erehtyy astumaan. Vastaavasti paikallisten liittolaisten komentaja saattaa pyytää pelaajaa reagoimaan uhkaan, jonka pelaaja on jo eliminoinut. Pelin suunnittelijoille ei vain ollut tullut mieleen, että joku voisi lähettää tutka-auton selustaan varmistamaan, ettei siltä suunnalta ole tulossa yllätyksiä...
Battle Islestä kannattaa erikseen mainita, että se on poliittisesti hyvin korrekti. Pelissä on esimerkiksi useampikin naispuolinen sotilaskomentaja, ja joutuupa pelaajakin ottamaan itselleen naisen roolin.
Kamerat! Kuvaus!
Peliin on ympätty runsaasti videojaksoja, jotka vievät kahden rompullisen verran tilaa. Peliä voi nopeuttaa kopioimalla tärkeimmät videopätkät kiintolevylle, mikä syö 40 megatavua levytilaa. Siinä suhteessa Lagnyn tiimi on tehnyt hyvää työtä, että peli ei sekoa vaikka esimerkiksi Windowsin video-ohjainohjelma ei toimi. Se vain ilmoittaa tilanteesta ja hyppää videojaksojen yli. Lisäksi README-tiedostossa on video-ongelmien varalta eri tehtävien tavoitteet, koska keisari antaa ne normaalisti suullisesti, videolla.
Videojaksojen taso vaihtelee valitettavan paljon. Etenkin Caron roolin näyttelevä Gisela Berg ei aina onnistu tehtävässään. Sen sijaan tietokoneella luodut animaatiojaksot ovat erittäin kauniita ja onnistuneita. Ihme kyllä jopa yhä uudelleen toistuvia taisteluanimaatioita jaksaa katsoa yllättävän kauan. Ilmiö on tuttu monesta muusta viime aikoina julkaistusta pelistä: tietokoneanimaatio hiotaan viimeisen päälle, mutta videojaksoissa riittää, kun ne ovat vähän sinne päin.
Battle Islen videojaksojen pahin moka on kuitenkin noin viiden sekunnin mittainen avauspätkä, joka toistuu jokaisen videon alussa. Pätkä sinänsä on ihan nätti, mutta siihen kyllästyy varsin pian perusteellisesti.
64 sivua tyhjää
Ilmeisesti videoiden kuvaaminen on kuitenkin ottanut niin koville, että manuaalin kirjoittaminen oli unohtua. Siinä määrin huonosti ohjekirja vastaa pelaajan tarpeita. Siinä ei esimerkiksi ole ensimmäistäkään joukko-osasto- saati asetaulukkoa, ja kumpaistakin tarvittaisiin useamman kerran minuutissa. Pelaajan oletetaan opettelevan kaikki perinteisellä yritä ja erehdy -menetelmällä. Tähän ei ole kuitenkaan pahemmin varaa, sillä osastot kulkevat pelaajan mukana kampanjan taistelusta toiseen. Kokeneet joukot ovat ylivoimaisia aloittelijoihin verrattuina, eikä pelaajalla ole varaa tuhlata yhtäkään taistelujen karaisemaa yksikköä.
Ohjekirjasta sentään löytyy yksiköiden, rakennusten ja käyttöliittymän tärkeimpien painikkeiden kuvat ja nimet, mutta ne on siroteltu manuaalin kaikille sivuille. Eli jos joutuu setvimään, miltä esimerkiksi Technotrax näyttää, joutuu käymään läpi sivut 6, 13, 15, 17, 21, 23 ja 25, joista kaikki sisältävät yhdestä kolmeen yksikön kuvan, mutta ei yhdenkään kuvausta. Battle Islen ohjekirja ei tosiaankaan vastaa tarkoitustaan, ja on eniten hyödyksi kierrätyspaperikorissa.
Kaikesta moitteesta huolimatta on kuitenkin pakko tunnustaa, että viihdyin Battle Isle 3:n parissa ihan mukavasti, ja aion viihtyä vastakin.
82
