Marko Mäkinen arvosteli Battlefield 1:n moninpelin, mutta yksinpeli jäi häneltä käsittelemättä. Battlefield 1:n kampanja kuitenkin ansaitsee paikkansa parrasvaloissa.
Yksin- ja moninpelin huomiopisteet ja lähestymistavat eroavat toisistaan niin selkeästi, että ne tuntuvat ajoittain eri peleiltä. Silti molemmat onnistuvat omalla tavallaan.
Battlefield-sarjan siirtäminen ensimmäinen maailmansotaan oli riski. Suuresta sodasta ei ole löydettävissä sitä edeltäneiden sotien kyseenalaista gloriaa tai toisen maailmansodan ja sen jälkeisten konfliktien selkeitä vastustajia ja kerskailevaa mahtipontisuutta. Vanhentuneiden sotilastaktiikoiden ja epäinhimillisten, vielä testausvaiheessa olevien aseiden kohdattua ei taistelukentiltä löytynyt voittajia saati kunniaa, ainoastaan korutonta ja mielivaltaista kuolemaa mutaisissa juoksuhaudoissa. Siltä on vaikea sulkea silmiään.
Se ei tarkoita, että suuresta sodasta ei voi tai saa tehdä pelejä, mutta se on vaikeampaa. Dice on ymmärtänyt tämän ja onnistuu vastoin kaikkea todennäköisyyttä kääntämään vastareaktiot edukseen, kuten pelin tyrmistyttävä avaus osoittaa.
Rintamasotaa
Ensimmäinen kohtaus sisältää nokkelan käänteen: pelaajan ohjaamien hahmojen ei ole tarkoituskaan selviytyä. Vaikka tämä sanotaan selkeästi ennen tehtävän aloitusta, oletin sen tarkoittavan, että selviytyminen on vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Kymmenet sotapelit ovat ehdollistaneet minut ajattelemaan, että yksikin ihminen voi muuttaa sodan kulun, joten ensimmäiset hetkeni Battlefield 1:n parissa olivat järkytys.
Joka puolella vallitsee kaaos eikä minulla ole hajuakaan, mitä minun on tarkoitus tehdä. Viholliset hyökkäävät joka suunnasta. Ammun lyhyen sarjan ensimmäistä näkemääni saksalaista jalkamiestä kohti ja tämä kaatuu kesken juoksun niin uskottavan näköisesti, että kavahdan näkemääni. Käännyn katsomaan vasemmalle ja näen taistelutovereideni palavan elävältä. Liekinheitintä käyttävä vihollinen saa osuman selkäänsä ja huitoo hetkisen hämmentyneenä. Aika tuntuu pysähtyvän hetkeksi, kunnes valtava tulipallo nielaisee hänet sekä viereiset miehet uniformusta välittämättä. Seuraavat kaksi vihollista syöksyvät esiin kummun takaa. Otan heidät tähtäimeeni, mutta viime hetkellä ammun tarkoituksella ohi.
Mitä helvettiä tämä on?
Minun oli pakko pitää tauko, kun tajusin, että en ole aikaisemmin kokenut vastaavaa tunnemyrskyä räiskintäpeliä pelatessa. En ollut varma, olinko enemmän ahdistunut näkemästäni vai vaikuttunut pelintekijöiden saavutuksista. Sykkeen rauhoituttua, hengityksen tasaannuttua, palasin takaisin pelin pariin.
KUVA 2: Johdanto toimii parhaiten ensimmäisellä kerralla. Toisella kerralla on jo turtuneempi.
Tähtään uudelleen aikaisemmin armahtamiani sotilaita, mutta tykistötuli hoitaa heidät puolestani ennen kuin ehdin ampua. En tiedä kumman osapuolen ampumaa se on. Syöksyn suojasta toiseen ja tyhjennän lippaan toisensa jälkeen, mutta se ei riitä. Mikään ei koskaan riitä, sillä minun ei ole tarkoituskaan selviytyä.
Kuoltuani en herännyt henkiin ja saanut kokeilla uudestaan. Sen sijaan ruudulle ilmestyi hahmoni nimi ja elinvuodet. Arthur Morehouse 1894–1918. Tämän jälkeen siirryin ohjaamaan seuraavaa satunnaista sotilasta samassa taistelussa ja kamppailin jälleen epätoivoisesti seuraavaan, välttämättömään kuolemaan saakka. Tämä toistui ja toistui ja toistui. Myron Brown 1885–1918. Hugh Steel 1892–1918.
Battlefield 1:n johdanto on tehokkain kokemani tutoriaali. Se käyttää hyödykseen vakiintunutta pelimekaniikkaa (spawnaus), muokkaa sitä pikkuriikkisen verran ja onnistuu tuomaan tehokkaasti ilmi seikan, jota peleissä pyritään usein välttämään: miten arvoton yhden ihmisen henki sodassa on. Peli ei antanut minun olla sankari, joka pelastaa päivän, tai edes uhrautua aseveljieni puolesta. Kyse oli turhista kuolemista, joita kukaan ei huomannut tai muista. Rintamalla on vain tuntemattomia sotilaita, joiden nimillä on merkitystä vasta heidän kuollessaan. Forrest Washington 1900–1918.
Kaikesta tästä huolimatta johdantotehtävän lopussa on toivoa eikä kyseinen hetki tunnu perusteettomalta tai valheelliselta, ainoastaan inhimilliseltä. Kaiken tuhon jälkeen jokainen kaipaa sekuntia ilman sotaa.
KUVA 3: Hiljaisina hetkinä ehtii nauttia kauneudesta rumuuden keskellä.
Sotanovelleja
Parissa viime pelissä Battlefieldin kampanjat ovat tuntuneet kopioivan Call of Duty -sarjaa. Se on tarkoittanut samalla sitä, että Dice ei ole pystynyt käyttämään hyödykseen vahvuuksiaan. Battlefield 1:n yksinpeli seisoo kuitenkin ylpeänä omilla jaloillaan. Kampanja koostuu viidestä lyhyestä tarinasta, jotka käsittelevät sodan eri vaiheita, kansalaisuuksia ja aseistusta. Koska kyseessä on maailmansota, tehtävissä rynnitään tankeilla Pohjois-Ranskassa, tutustutaan ilmasodan alkuvaiheisiin Lontoon yllä ja käydään erämaan kapinaa ottomaaneja vastaan Arabian Lawrencen rinnalla.
Tarinoiden kesto vaihtelee tunnista kahteen ja jokainen niistä tuntuu omalta kokonaisuudeltaan. Eri päähenkilöt kokevat sodan eri tavoin, käyttävät eri välineitä ja taistelevat eri puolilla maailmaa. Haittapuolena kampanja ei käsittele paljonkaan sodan poliittisia taustatekijöitä. Hyvin harvoin on selvää, miksi taistelen tai edes ketä vastaan. Lyhyitä, taustoja selittäviä tekstejä saa aukaistua suorittamalla erilaisia haasteita tehtävien aikana.
KUVA 4: Kaikki pommikoneet eivät pääse ehjinä perille.
Intensiivisen johdannon tasolle ylletään valitettavasti vain hetkittäin. Lyhyestä kestosta huolimatta henkilöihin ehtii kuitenkin samaistua ja usein viimeiset hetket heidän parissaan ovat koskettavia. Kukaan päähenkilöistä ei ole pelastamassa maailmaa. Kyse on yleensä vain selviytymisestä seuraavaan taisteluun. Pienimuotoisuus tekee kampanjasta suuren. Heikoimmillaan se on hetkinä, jolloin pelaaja joutuu yksin käymään kokonaista komppaniaa vastaan. Valitettavasti sellaisia on eksynyt jokaiseen kertomukseen.
Tehtävissä on mahdollista kokeilla erilaisia pelityylejä. Usein voi valita hyökkääkö vihollisten kimppuun aseet laulaen vai yrittääkö suorittaa tehtävän hiljaisesti. Suosittelen varsinkin pelisarjaan tutustuvia suorittamaan kampanjan ennen moninpelin aloittamista. Tehtävien aikana opitaan puolihuomaamatta monia tarpeellisia taitoja.
KUVA 5: Ensimmäinen tehtävä muutti näkemystäni myös moninpelistä. Battlefield 1:ssä en synny kuoltuani uudelleen samana sotilaana. Uutta tykinruokaa riittää.
Taktiset merkit
Haluan mainita vielä muutaman seikan myös moninpelistä. Marko kiitteli pelin kenttäsuunnittelua ja upeasti tuhoutuvia ympäristöjä eikä lainkaan turhaan. Niiden lisäksi matseihin tuo vaihtelua myös arvaamattomat säätilan vaihtelut, jotka usein pakottavat vaihtamaan taktiikkaa kesken erän. Hernerokkasumussa ja hiekkamyrskyssä näkyvyys on nollassa, joten kiikarikiväärillä tähtäily ja turvallisen välimatkan päästä annettu suojatuli tankeilla ja tykeillä muuttuu hyödyttömiksi.
Aikakaudelle (enimmäkseen) uskolliset aseet vaikuttavat myös pelaajan strategiaan. Modernit tuliaseet eivät loppujen lopuksi eroa hirveästi toisistaan, mutta vuosisadan takaisilla tuliluikuilla latausajan, rekyylin ja tulinopeuden merkitykset korostuvat selvemmin. Koska tietyillä aseilla ampuminen on hitaampaa – ja äänenvaimentimien puuttuessa äänekkäämpää – myös liikkuminen muuttuu harkitummaksi. Teräaseiden merkitys korostuu, koska hitaimmilla aseilla on mahdotonta tyhjentää huonetta vihollisista. Usein on parempi ensin harventaa ryhmää muutamalla harkitulla veitsen sivalluksella tai lapion iskulla.
KUVA 6: Dynaaminen sään vaihtelu tuo vaihtelua ja tarjoaa yllätyksiä.
Battlefieldin 1:n kuvaus sodasta poikkeaa kiitettävästi totutusta. Moninpeli tarjoaa todella hauskan ja immersiivisen kokemuksen valtavista taisteluista ja sen parissa viettää vaivatta kymmeniä, ellei satoja tunteja. Monet pelaajista sivuuttavat kampanjan surutta, mutta tällä kertaa siihen ei ole syytä.
Yksinpelin tarinat sisältävät hienovaraisempia kuvauksia sodan kauhuista menetetyn sukupolven näkökulmasta. Sen aikana koetaan taisteluvoittoja sekä henkilökohtaisia tragedioita, usein samaan aikaan. Pelitilojen näkemykset suuresta sodasta ovat ristiriitaiset, mutta niiden ei tarvitse kilpailla. Molemmille on aikansa ja paikkansa.
Pisteet ovat koko pelille, ei ainoastaan kampanjalle.
91
