Sota on kaunis

Kerro, kerro kuvastin, ken on peleistä kaunehin? Sinä olet, kuningas Battlefield 3, sinä olet!

Savuvana tulee nurkan takaa ja iskee Abramsiin. Kumealla jysähdyksellä tankki muuttuu upeasti palavaksi teräspedon raadoksi. Valojuovat kääntyvät kohti pakoon yrittävää miehistöä, aikani on tullut.

Ryntään eteenpäin muurille ja heittäydyn maahan. Korvissa surisee ja kivenpalat lentävät. Nousen kyykkyyn, melkein saman tien näkökenttäni hukkuu punaiseen valoon. Laser! Tähtään keskelle ja panen röpöttimelläni menemään niin ’tanan tavalla. Pitäisi pelätä, mutta on niin hauskaa, ettei ehdi.

Taistelu alkaa

Battlefield 3 vastaan Modern Warfare 3 on taistelu, jossa voittajia ovat ainakin pelaajat. Odotetun suuren sotapelisodan Mainilan laukaukset ampuu Electronic Artsin tykistö. Sen hyökkäys etenee kahdella rintamalla.

Moninpelissä luotetaan koeteltuun strategiaan sosiaalisella medialla vahvistettuna. Konsoleilla pelaajakatto on 24, pc:llä 64. Yksinpeli on Battlefieldin perinneheikkous, bottisodissa tai Bad Companyn tylsissä kampanjoissa ei ole kehumista. Nyt naitetaan yhteen sodan arkirealismia sekä muutamia kilpailijan harrastamia temppuja.

Kumpaakin pelimuotoa yhdistää yksi asia: tämä on pieni askel pelinkehitykselle, mutta jättiloikka peligrafiikalle.

Sodan aloituspallo menee Artsille, joka taktisesti ovelana teki Battlefield 3:n pc:n ehdoilla. Konsolipohjainen Modern Warfare 3 jää promosodassa altavastaajaksi, sillä tuskin on saumaa vastata Bäfän graafiseen loistoon. Se riitti eheyttämään itsensä Halopojan, uunituoreen peli-pc:n ylpeän omistajan.

Kauneus on katsojan ruudussa

Pelaajat ovat ihme ilonsapilaajia. Jos tietäisit meneväsi syksyllä naimisiin maailman kauneimman naisen kanssa, kyttäisitkö koko odotusajan videoita tulevasta hääyöstä?

Minulle riitti konepäivitykseen Bäfän ensimmäinen E3-video. Elin videoselibaatissa ja koska odotin sotilaspapin aamenta, Battlefield kolmonen iski täydellä voimalla. Konsoleiden vedettyä grafiikkajunan hätäjarrusta viitisen vuotta sitten, vain muutaman pelin graafinen kikkailu on säväyttänyt. Battlefield 3:n pc-versio seisauttaa veret, paitsi kun osut viholliseen, jolloin se läiskähtää tosi realistisesti.

Frostbite 2 -pelimoottori luo sen näköisiä visioita, että raja peligrafiikan ja todellisuuden välillä oikeasti hämärtyy. Komeita, yksityiskohtaisia näkymiä ja taidokasta animaatiota on toki nähty, mutta varsinkin uuden pelimoottorin valoleikit saavat minut vetämään henkeä. Öiset tulitaistelut ovat kuin valojuovien kirjoittamaa runoutta!

Innokkaasti tuhoutuvalle ympäristölle fysiikkakiihdytin antaa lisäpotkua. Suojat hajoavat, puut kaatuvat, onhan tätä nähty ennenkin, muttei näin näyttävänä. Läjäytin vihollista SMAW-ohjuksella ja rakennuksen koko julkisivu romahti. Oih!

Grafiikka vie ja minä vikisen, enkä edes häpeä.

Ylitetään este niin että heilahtaa

Muuten Battlefield viilailee tuttua tiukkaa pelitatsiaan. Realismille nyökätään kohteliaasti, mutta enimmäkseen se istuu nurkassa, kun menevästi etenevä räiske valtaa tanssilattian.

Siellä ei enää hyppelehditä, sillä tämä nettiräiskintöjen perusoikeus on sotilailta poistettu. Esteiden ylittämistä se ei haittaa, vaan nyt ne ohitetaan hienolla leiskauksella, sulavasti ja luontevasti kuin Brinkissä. Siitä jään vielä kaipaamaan kiipeämistä, sitä eivät bäfäsotilaat osaa kuin yksinpelissä, siinäkin vain kun käsikirjoitus vaatii. Pystypäin ei luotisateessa sentään enää seistä, sotilaat osaavat taas vetää naaman levyksi maahan.

Jollei Red Orchestra 2 olisi ehtinyt ensin, kehuisin suppressiota upeasta innovoinnista. Nyt suojatulta voi ja pitää antaa, sillä sen kohteella muuttuu ruutu epätarkaksi. Suorastaan häikäisevää on vastustajan sokeutus aseeseen kiinnitetyllä lampulla tai lasertähtäimellä. Punaorkasta olisi voinut lainata nurkan takaa kurkkimisen ja oikein tehdyn suojan takaa ampumisen. Orkassa kk:n etutuet automaattisesti oikein asemoitiin esteen päälle, Bäfässä tämä toimii paljon kehnommin.

Aseita on tarpeeksi, äänet ja tehot ovat kohdallaan. Hyvin tehdyistä valojuovista näkee, että ballistiikka on mukana kuvioissa, kun luodit tippuvat ja käyttävät lentämiseen aikaa.

Kokonaisuutena Taistelukentän taistelumekaniikan tasapaino realismin ja toiminnan välillä on kohdallaan. Meno on sulavaa ja oikealla tavalla fyysisen oloista.

Uuno Mustapalon muisti palautetaan vähitellen

Ylimääräisenä bonuksena Battlefieldissä on täsmälleen se riskitön, viimeisen päälle skriptattu viihdeputki. Outoa kyllä, mikä Uncharted 3:ssa on parasta ikinä, saa Battlefieldissä niskaansa itkukranaattikeskityksen. Mitä ihmettä te odotitte?

Tarinan kehys on merijalkaväen kersantti Blackburnin kuulustelu, mikä on virhe, koska Black Ops käytti jo kikan. Välillä tehtävät ovat Blackburnin muisteloita, välillä kuulustelijat vaikka kertovat, mitä F-18 Hornetin aseupseeri tähtäili kyseisenä päivänä. Aikajana ei ole lineaarinen, aikaisemman tehtävän motiivit voivat selvitä vasta myöhemmin. Tarina on selkeä, ja Lähi-idän maisemista löytyy riittävästi vaihtelua. Saa nähdä riittääkö, kun Modern Warfare viihdyttää kuljettamalla pelaajaa tosi vaihtelevissa maisemissa plus arkirealismin hylkäävällä tuoreella Venäjä miehittää Yhdysvallat -otteella.

Blackburn operoi Irakissa ja Iranissa, jossa kohteena on itse Äärimmäinen Pahuus, suuri saatana, miesdemoni, jonka nimi herättää meissä länsimaalaisissa tahdotonta pelkoa. Kyllä, puhun itse Faruk Al-Bashirista!

Narinaa Iranissa

Minä olen bonukseen tyytyväinen. Peli yhdistää Medal of Honorista tuttua uskottavaa arkisotaa kilpailijalta varastettuihin kikkoihin. Niihin kuuluvat vaihtelevalla menestyksellä tehdyt, oikean napin painallukseen perustuvat reaktiotestit ja irralliset osuudet, joilla piristetään jalkaväkisotaa.

Rytmitys on hyvä, koska meno ei ole jatkuvaa hyperaktiivista lahtausta. Loppumattomia vihollisiakin käytetään vähän järkevämmin. Myös tyhmä ruudun heiluttaminen jatkuvien räjähdysten tahtiin on unohdettu. Terve menoa, se olikin efekti, jonka parasta ennen -päiväys ohitettiin sata vuotta sitten. Ehdottomasti parasta on, ettei pelaajalle muka-armeijamaisesti koko ajan rähjätä, hoputeta ja komennella kohti seuraavaa suorituspistettä. Se on jumalauta liikaa, jos pelikin nalkuttaa!

Bäfän epäonneksi me Medal of Honorista pitävät olimme vähemmistö, enemmistö halusi Modern Warfaren tyylistä hyperaktiivista äänekästä yliampumista ja satusotaa.

Pelasin yksinpelin läpi viihdyttyneenä. Mukana on muutama pysäyttävän hyvä juttu, eikä yksikään tehtävä ole Modernia rampauttava tylsä lahtaussavotta, jossa kuoleman synkkä mysteeri kärsii inflaation. Bäfän tappamisessa on vielä tappamisen tuntu.

Siis minkä pelin kolmonen?

Yksinpeli on äkkiä ohi, moninpeliä hierotaan kuukausia. Siitä onkin helppo kirjoittaa, koska olen tehnyt sen jo monta kertaa aikaisemmin. Battlefield 3:n D:n ja kolmosen välissä pitäisi lukea Bad Company, sillä sen rinnasta on moninpelin sydän kaivettu. Kelpaa minulle, koska Baddis 2 oli nettiräiskeessä voittamaton.

Kolmosen moninpeli on syönyt steroideja, muutenkin kuin graafisesti. Pisteytys rohkaisee tiimipelaamiseen ja palkitsee tappamisen lisäksi kaikesta mahdollisesta. Bad Company 2 teki sen virheen, että pelaamiseen koukutteleva avattava kilke loppui kesken. Ei enää, esimerkiksi joka aseen lisäkkeet avataan erikseen.

Kenttiä on yhdeksän ja lisää tulossa. Niiden ympäristöt vaihtelevat ajoneuvoille ja lentolaitteille sopivasta aukeudesta kaupunkitaistelun jalkaväelle mitoitettuun tappituntumaan. On metsää, on maihinnousua, on kivierämaata, kaikki enemmän tai vähemmän hyviä karttoja. Paitsi yksi, ahdas putki nimeltään Operation Metro, joka oli jo betassa huono.

Kartat ovat tarpeeksi laajoja, että ajoneuvoille on oikeaa tarvetta. Tankit ja kevyemmät ajoneuvot on tehty todella hyvin, kaasuttelu maastossa tuntuu oikealta ja ajoneuvoissa on massan tuntua. Ja tankeilla pystyy vihdoinkin ajamaan kevyemmistä esteistä läpi. Oikeaa tankkitaistelua meno ei edelleenkään muistuta.

Taas näkyy taivaalla suihkuhävittäjiä, joiden lentonopeutta on laskettu, jottei karttojen ilmatila käy ahtaaksi. Maajoukoille se suurempi uhka ovat helikopterit. Väittäisin (vähäisellä kokemuksella), että kumpaakin on taas vähän helpompi ohjata. Mutta ei niin helppoa, etteikö sitä haluaisi rauhassa opetella. Missä viipyy kenttä, jossa menopelit ovat rivissä vapaasti kokeiltavina?

Yhä vain valloittavaa

Conquest on ollut vuodesta 1942 alkaen Bäfän selkäranka. Lippuja vallataan, se ken hallitsee useampaa, vähentää vastustajan tikettejä. Koska pelaajat hajoavat ympäri karttaa, pelimuoto todella hyötyy 64 pelaajasta. Pitkästä aikaa pelasin Conquestia ihan innoissani.

Bad Companyssä lisätty Rush on oma henkilökohtainen suosikkipelityyppini, jolle 32 pelaajaa on jo riittävä alaraja. Vaiheisiin jaetussa pelissä hyökkääjä yrittää tuhota kaksi M-COM-pötikkää. Jos se onnistuu, puolustajat joutuvat vetäytymään kahdelle seuraavalle. Vähän jäi fiilis, että kolmos-Bäfän kentissä puolustaja on turhan kuningas.

Vähäisempiin moninpelimuotoihin kuuluu Squad Rush, tynkäversio oikeasta Rushista. Antiikkiset Team ja Squad Deathmatch lienevät mukana CoD-pelaajien iloksi. Co-op-tehtäviä on kuusi, ja niissä porkkanana ovat ihan omat unlokkaukset, jotka saa mukaansa moninpeliin.

Jos pelit ovat samat, niin hahmoluokat on osittain vedetty uusiksi. Kaikille on mielenkiintoista avattavaa aina lentotiedustelu- tai pomminpurkurobotteihin asti. Hyökkäyksen nyrkki Assault toimii halutessa myös lääkintämiehenä. Engineer hoitaa panssareiden ja lentolaitteiden tuhoamisen, mutta nyt singoilla ammutaan jalkaväkeäkin kuin Quakessa aikoinaan. Support ruiskii kevyellä kk:lla ja jakaa ammukset, haaveillen superaseestaan kevyestä kranaatinheittimestä.

Ja siellä takalinjoilla se Recon edelleen sihtailee kiikarikiväärillään.

Naamakirja nyt!

Betasta huolimatta julkaisua riivasi vaihteleva määrä teknisiä ongelmia. Jos unohdetaan Battlefield 2 -fundamentalistien kitinä, eniten peliyhteisön prinsessat kiukuttelevat Electronic Artsin näkemyksistä digitaalisesta jakelusta ja sosiaalisesta mediasta. Battlefield 3 vaatii EA:n uuden digijakelukilke Originin, joka on huonompi kuin Steam mutta parempi kuin Impulse. Oikean ongelman siitä saa vain tekemällä.

Activisionin ja EA:n välinen kylmä sota käydään sosiaalisessa mediassa. Call of Duty Eliten vastapainoksi EA tarjoaa Battlelogia. Hyvästi näppärä peliin sisäänrakennettu serverihaku, tervetuloa Facebookin inttiserkku!

Nettisivulta tuntuva Battlelog uhraa sosiaaliselle alttarille muun muassa servereille jonotuksen plus hallitsee muutenkin huonosti kentän latauksen aikana täyttyvän serverin. World of Tanksin hyvien kokemusten ansiosta perustin sosiaalisen klaanin Taisteluosasto Pelit. Jäseniä on jo biljoona, mutta edes serverihaku ei näytä, missä klaaniveljet pelaavat. Oletan, että Battlelog jatkossa huimasti kehittyy.

Operaatio Kakkamyrsky soditaan vesilasissa, sillä kumpikaan raivonaihe ei ole vakava pelaamisen este tai tee sitä suhteettoman vaikeaksi. Kaikki ongelmat haihtuvat älyttömän hyvän moninpelin tappotahtisessa tehosekoittimessa.

Kuninkaan paluu

Modern Warfare 3 on vielä näkemättä, mutta pc:llä kamppailu jäänee yksinpelien ongelmaksi, moninpelissä keinot ovat eri. Battlefield 3:n yksinpelikampanja on ihan hyvä. Todelliset huippukohdat puuttuvat, mutta niin puuttuvat huonot pakkojyystötkin. Ainakin se demoaa Frostbite 2:n tekniikkaa näyttävästi.

Mitä moninpeliin tulee, siinä toiminta menee realismin kanssa pussauskoppiin ja lapsi on moitteeton. Yksi kenttä on huono ja Battlelog toistaiseksi turhake, mutta muuten valittaminen onnistuu vain ärrimurreilta.

Ainakin pc-versiona Battlefield 3 on nettiräiskinnän ylväs lippulaiva. Se olisi sitä puhtaasti pelillisillä ansioilla, mutta ei siitä superhienosta toteutuksesta haittaakaan ole.

Vaan huonoja ovat minun ylistyslauluni, sillä Hector tiivistää Battlefield 3:n yhteen säkeistöön: ”Sota on kaunis, siinä on voimaa. Sota on siisti, sodalla kulkee. Sota ei hylkää, syliin se sulkee.”

Sotaa ja nuudeleita

Battlefield 3 koitui minulle ihanan kalliiksi. Ikuisena optimistina kuvittelin, että peli pyörisi ihan siedettävästi minimikokoonpanoa hipovalla markettinuhapumpullani. Ei se mitään pyörinyt. Saatoin vain kiroilla, kun tiukan paikan tullen elämän ja kuoleman filminauha hidastui pahaiseksi diashow’ksi. Ainoan lohtuni sain vihatusta kranaatinheittimestä, sillä kun tarvitsee osua vain vähän sinne päin.

Kanttini petti jo ensimmäisen pelatun viikonlopun jälkeen: minun oli pakko hankkia uusi tietokone. Asuntosäästöt tiskiin, neliydinprossua ja GTX 560 -näyttistä alle, Battlefieldiä päälle ja panosvyöt tyhjiksi. Olin siirtynyt minimistä yli suosituskokoonpanoon. Parannus pelielämänlaadussa oli jotain aivan tajutonta. Battlefield 3 pyöri täydellisesti.

Tällainen kertomus lienee korkein suositus, jota pc-pelille voi antaa. Pikanuudeleilla kituuttaminen on pieni hinta sulavasti pyörivästä Battlefield 3:sta – on se vain niin hyvä! Siis moninpelinä, yksinpeliä en estottomasti kehuisi. Yksinpelikampanja muodostuu sirpaleisista katkelmista, jotka tuntuvat enemmän teknologian demonstroinnilta kuin kertomisen arvoiselta tarinalta. Esimerkiksi lentotukialukselta nousu on upea kohtaus, mutta itse lentotehtävä on kaikessa epäinteraktiivisuudessaan täysi pettymys. Pienet lapsukset, kuten hitaasti kiiruhtavat tekoälytoverit (tulkaa jo!) tai vihollisten alttius Austin Powers -tyylisille erityisille tulitaisteluille (suojaudutaan metrin päähän) syövät nekin tunnelmaa.

Konsoleilla Battlefield 3 on hyvä yritys, mutta jää selvästi pc-version tasosta. Xbox 360:llä yksinpelikampanjan visuaalinen loisto on säilytetty jotenkuten, mutta moninpelissä ilme jää blandiksi. Pc-vinkkelistä alhainen 24 konsolipelaajan rajoitus per kenttä ei haittaa fokusoidussa Rush-moodissa, mutta syö laveammista Conquest-matseista terää. Julmaa mutta totta, konepäivitykseni jälkeen minun oli vaikea motivoida itseäni pelaamaan matalan resoluution ja pelaajamäärän konsoli-Battlefieldiä. Konsoloituna sopivampi nimi pelille voisi olla Bad Company 3.

Tuomas Honkala

PC: 93, Xbox 360: 89 pistettä