BattleForge (PC) – Kortti tuo, kortti vie

Vaikka kalakeitto ja marjapuuro erikseen maistuvatkin, yhdelle lautaselle niitä ei kannata kumota.

Massiivimoninpelattavat naksustrategiat eivät ole ikinä lyöneet itseään läpi eikä yrittäjiäkään ole vaivaksi asti nähty. Nyt yhdistelmägenren läpimurtoa yrittää EA, lisäten samalla perinteiseen RTS-kaavaan vähän Magic: The Gatheringin keräilykorttimeininkiä, mikä tarkoittaa maksullista lisäsisältöä.

Battleforgen juoneen on turha juuttua. Miljoonaan kertaan nähdyssä fantasiamaailmassa pyöritään, ja miekat viuhuvat ja naiset itkevät ja muinaisia pahuuksia on ja sen sellaista, eli yllätyksetöntä ja puhkikulutettua kuvastoa parhaimmillaan. Maailmankartalla valitaan muutamasta juonilinjasta seuraava tehtävä, joka on pohjustettu pitkällisillä tekstimuotoisilla selityksillä. Ja koska kyseessä on aivan erityisesti (massiivi)moninpeli, vain osan tehtävistä voi suorittaa omin voimin, muihin vaaditaan yksi, kolme tai yksitoista kaveria. Muista ihmispelaajista voi myös ottaa mittaa PvP-kentissä.

Tuli vampyyri

Magialajeina on neljä hyvin fantasiaperinteistä eli tuli, jää, varjo ja luonto, joiden keskinäiset vastakkaisuussuhteet lienevät ilmiselvät. Magic: The Gatheringista lainataan tosiaan urakalla, sillä loitsutyyppien eri vahvuudet on pöllitty melkeinpä suoraan Wizards of the Coastin kuuluisasta korttipelistä. Tulikorteilla viskotaan törkeän kokoisia räjähdyksiä, jää suojaa, luonto parantaa ja varjomagia vahingoittaa pahimmillaan omia joukkoja enemmän kuin vihollisia. Erilaisia otuksia ja käyttötaikoja on jokaisessa taikuuden lajissa ihan mukavat määrät, tehtävään saa kerralla mukaan 20 korttia ja tätä valikoimaa voi vapaasti muokkailla tehtävien välissä.

Loitsuilla, tai siis korteilla, esiin manatut pikku-uketsut ovat siistin näköisiä ja hauskasti animoituja pelin graafisen tyylin edustaessa sarjakuvamaista Blizzard-linjaa. Lisäksi isommat otukset ovat aivan tajuttoman isoja, esimerkiksi erilaiset luontokorttien puumiehet ja jättihirviöt ovat suorastaan kolossaalisen kokoisia tavallisiin rivimiehiin verrattuna. Se herättää tervettä kunnioitusta.

Pelimekaanisesti Battleforge on perustason RTS-naksuttelua. Kentillä valloitetaan strategisena resurssina kristallihässäköitä, joiden tuottamalla energialla klikkaillaan kädessä olevista korteista lisää lihasta ja loitsua kentälle. Toisena rajoittimena toimivat monumentit. Aina yhden tällaisen vallattuaan saa päättää, mihin neljästä magialajista sen sitoo, ja tämä valinta määrittää sen, mitä kortteja ylipäätään pystyy pelaamaan. Kunkin ”värin” kovimmat hirviöt ja taiat vaativat kolme tai neljä saman lajin monumenttia, heikommat perusloitsut puolestaan vähemmän, ja monumentteja on kentissä yleensä varsin rajallinen määrä. Niinpä ”yksivärinen” pakka saa käyttöönsä keskimäärin voimakkaampia taikoja, mutta kahta tai useampaa väriä sekoittamalla voi loitsuvalikoimastaan suunnitella monipuolisemman.

Kentällä olevien yksiköiden määrää kontrolloidaan mielivaltaisella yksikkörajalla, joka kuitenkin on niin korkealla, että Dawn of War II:n neljän mariinitiimin jälkeen Battleforgen yli satapäisten laumojen hallinta tuntuu aika vaivalloiselta. Erikoisominaisuuksiaan yksiköt käyttävät vähän miten sattuu, joten mikromanageroinnista pitävät ovat innosta piukkana.

Pekka jää käteen

Battleforgen korttien keräilyaspekti toimii niin, että alkuvalikoimat kattavat kaikki neljän eri ”värin” yleisimmät peruskortit, ja näiden lisäksi alussa on kasa krediittejä, joilla saa Battleforgen nettikaupasta nipun lisäkorttipakkauksia eli buustereita. Lisää krediittejä ostetaan oikealla rahalla.

Jotenkin koko keräilykorttihomma tuntuu päälle liimatulta, enkä oikein pysty näkemään, miten lisäkorttien myynti voisi olla kovin kannattavaa. Battleforgen virtuaalikorteissa ei kuitenkaan ole samanlaista käyttöarvoa kuin Magic: The Gatheringin puolella (tai edes MtG Onlinessa), sillä vaikka harvinaiset buusterikortit ovatkin voimakkaampia kuin perusmatskut, tulee aloituskorteillakin toimeen suhteellisen hyvin. Lappuja voi vaihtaa tai huutokaupata muille pelaajille, mutta jälleen toisin kuin Magicissa, korttien niin sanottu arvo on niin hirveän subjektiivinen, että talousmalli on lähinnä arpapeliä.

Keskitasoa paremmasta yrityksestä huolimatta Battleforge kompastuu lähinnä siihen, ettei se yhdistele kahta lajityyppiään tarpeeksi hyvin. RTS-elementit eivät pärjää puhtaille naksustrategioille, ja keräilykorttisäätö on toteutettu puolivillaisesti. Tosin kavereiden kanssa pelattuna tämä saattaisi olla jonkun verran hauskempaa kuin satunnaisten internethenkilöiden tiimissä. Potentiaalia Battleforgessa olisi ollut paljon parempaan: keräilykorttiosuuden olisi voinut hoitaa järkevämmin ja strategiapuolikin kaipaisi enemmän syvyyttä ja vaihtelua. Nyt Taisteluahjon lopulliseksi tuomioksi jää kaikkien kammoama sana: plaah.

78