Majavalle omistettua tasohyppelyä ei muistini mukaan ole eteen tullut, mutta nyt on sekin puute korjattu. The Beavers on Arcin edustaja söpöilyn MM-kisoissa.
Beaversmania on maailmankaikkeuden uusin villitys: The Beavers -superyhtye johtajanaan megatähti Jethro ovat jälleen kerran listaykkösiä. Rappaavat rabbitit (jänöt siis), ex-listaykköset, ovat kiukkuisen katkeria ja kaappaavat Jethron vaimon. Häntä ei vapauteta ennen kuin The Beavers on hajonnut ja viimeinenkin masternauha tuhottu. Jethroa tämä ei luonnollisestikaan miellytä ja vaimonpelastusretki onkin edessä. Siinäpä juonta kerrakseen.
Pelinä Beavers on perinteinen tasohyppely, jossa kentät on jaettu kuuden ryppäisiin. Välillä hypitään puiden oksilla, välillä maan alla ja jäätiköllä taas liukastellaan. Jatkuvasti vierittyvässä kentässä yritetään pysyä kuvaruudun vauhdissa mukana ja pompitaan pitkin ränsistynyttä sillantekelettä. Näiden vaiheiden jälkeen taltutetaan loppuhirviö ja saadaan salasana. Seuraavat kuusi kenttää muistuttavat tyyliltään edellisiä, mutta ovat tietysti vaikeampia.
Majava hyppii tulitusnäppäimellä ja liikkuu tietty ilotikun määräämään suuntaan suhteellisen rauhaisasti. Ylöspäin tikkua vivuttaessa musikaalinen eläimemme alkaa vihellellä, alaspäin painettaessa majava pyörii väkkäränä ympäri ja pystyy näin eliminoimaan osan vihollisista. Yläviistoon väännettäessä hiivitään.
Erinäisten vihollisten lisäksi tasot ovat täynnä keltaisia tähtiä, joita keräämällä saa lisää voimia ja pysyy useamman osuman hengissä. Punaisia säikkytähtiä esiintyy myöhemmissä kentissä. Ne täytyy yllättää hiipimällä, ja keräämällä kolme sellaista saa lisäelämän. Tähtien lisäksi kentissä on erinäisiä vipuja, joiden löytäminen on pakollista. Jokaisesta kentästä täytyy myös löytää majavalakki, jotta exit aukenee.
Harvoin saa käsiinsä pelin, joka on niin viimeistelemättömän tuntuinen ja (ilmeisesti) kiireellä kauppoihin pukattu kuin Beavers. Alkuvaiheen sinänsä mallikelpoisesta introsta puuttuvat äänet. Ääniefektejä löytyy kyllä itse pelistä, mutta ne ovat kerrassaan onnettomia. Musiikkia ja efektejä ei saa kuulumaan yhtä aikaa. Toinen salasana saa yleensä surullisenkuuluisan gurun meditoimaan. Kaksi ensimmäistä loppuhirviötä ovat käytännössä samat. Peli ei tietenkään huomioi toista levyasemaa.
Graafisesti peli on melko simppeli, mutta kuitenkin kokonaisuutena onnistunut. Hahmot ovat varsin hyvin animoituja, eritoten Jethro. Pelattavuus on suhteellisen hyvää, vaikkakin lisäelämiä saisi olla jaossa runsaskätisemmin. Itse asiassa peli tuntuu antavan niitä täysin mielivaltaisesti ja aivan liian harvoin. Kontrollit saavat hikikarpalot turhan usein kuplimaan: majava rupeaa hiipimään tietysti juuri silloin kuin ei pitäisi. Itse asiassa koko hiipimisen olemassaolo on turhaa, kyseistä ominaisuutta kun ei käytännössä juuri tarvita.
Kuuden ensimmäisen kentän jälkeen Beavers alkaa maistua pakkopullalle, mitään merkittävää uutta eivät myöhemmät vaiheet tuo esiin. Pelin parhaaksi puoleksi nousee itse asiassa se, että peli hyytyy lopullisesti (toistetusti) vähän ennen kolmatta loppuhirviötä. Mikä helpotus!
Englantilaisen pelitestauksen _ vaiko testaamattomuuden _ uusin merkkipaalu.
65
