Beneath The Steel Sky – Suku on pahin

Tulevaisuuden ankeassa kyberpunkmaailmassa ihmiset asuvat suuryhtiöiden hallitsemissa valtavissa kaupunkivaltioissa. Useimmat asukkaista eivät edes tiedä suojakupunsa ulkopuolisen maailman olemassaolosta. Sellainen kuitenkin on ja siellä jopa asutaan. Yksi ulkopuolisista asukeista on Robert Foster, joka yhtäkkiä joutuu takaa-ajetuksi.

Menneisyyden vanki

Robertin elämä muuttuu painajaiseksi, kun leiriin hyökkää Union Cityn turvallisuusjoukkojen kopteri. Ulos syöksyvät sotilaat kaappaavat Robertin mukaansa ja lasauttavat koko paikan matalaksi taktisella ydinkärjellä. Kopteri lentää kaupunkiin, mutta jokin menee vikaan ja kone syöksyy pilvenpiirtäjien joukkoon (kopterilla matkustamisen turvallisuudessa näyttäisi olevan parantamisen varaa). Robert singahtaa kärppänä kaappaajiaan karkuun kaupungin tehdaskorttelin sokkeloihin. Takaa-ajettu sankari ei voi ymmärtää, miksi yhtäkkiä kaikki tuntuvat haluavan hänet kiikkiin. Jotenkin hänen pitäisi löytää vastaus kysymyksiinsä ja päästä ulos kaupungista.

Laskusuhdanteessa

Beneath The Steel Skyn juoni alkaa lupaavasti ja tunnelmaa nostaa mukana tuleva Dave Gibbonsin sarjakuva. Robert aloittaa tutkimuksensa mukanaan vain muutama nimi ja kova halu selvitä hengissä. Ympäristö on mukavan kyberpunkahtava, mukana on jopa muutamia omaperäisiä ideoita. Erityisen kiinnostavalta tuntuu kaupungin jakautuminen eri kerroksiin, joissa kussakin asuu eriarvoisia kansalaisia. Alemmas mentäessä vastaan tulee yhä arvokkaampia asukkaita, ja vain harvat ja valitut saavat asua maanpinnan tasolla. Haltijansa oikeudet sisältävä henkilökortti on omistajansa kallein aarre.

Vähemmän omaperäinen on ajatus, jonka mukaan koko kaupunkia johtaa suuri megatietokone LINC. Tämä kulunut idea valtaa pelin edetessä alaa muilta juonen osa-alueilta. Niinpä seikkailun laskeutuessa kaupungin katolta lopulta maan alle hylättyihin metrotunneleihin laskee myös juonen kiinnostusvektori samaa rataa. Kaikeksi onneksi laskusuunta ei ole kovin jyrkkä, sillä BASSilla on taito pitää juoni hengissä oikeisiin paikkoihin sijoitetuilla tarvittavilla juonenkäänteillä. Juuri kun pelaaja alkaa miettiä koko jutun järkevyyttä tapahtuu jotain, joka herättää innostuksen uuteen kukkaan. Ja vaikka LINC periaatteessa onkin vain se sama vanha megalomaniasta kärsivä tietokone, haluaa pelaaja silti koko ajan maksaa sille potut pottuina, mieluiten henkilökohtaisesti.

Mainitsemisen arvoinen on myös pelin kybernetti, verkko, jossa osa seikkailusta tapahtuu. Vaikka netti on toteutettu normaalilla seikkailutyylillä, tuo se peliin mukavaa särmää ja vaihtelua. Välillä käydään katsomassa viesti kuolleelta ystävältä tai ryöstetään pari tärkeää tiedostoa.

Sarjakuvaa?

BASSin vetonaulana on Dave Gibbons, varsin tunnettu sarjakuvapiirtäjä, joka on luonut muun muassa erinomaisen Watchmenin kuvituksen. Maistiaisia maestron taidoista saa paitsi juonen alkuasetelmat kertovasta lyhyestä sarjiksesta, myös Gibbonsin suunnittelemasta taustagrafiikasta, joka luo peliin sen tarvitseman likaisen tulevaisuudenkuvan. Hahmoanimaatiot tosin jättävät toivomisen varaa: sankari näyttää seipään nielleeltä.

Äänellisesti BASS tarjoaa siedettävää Sound Blaster -musiikkia. Kappaleita on runsaasti ja ne vaihtuvat sopivin väliajoin. Tehosteita mukana on melko vaisusti, lähinnä muutaman liian äänekkään piipahduksen muodossa. Roland-tukikin pelistä pitäisi löytyä, mutta idioottimaisen asennusohjelman takia se ei käytännössä DOSissa toimi. Piruuttani tulin kokeilleeksi peliä Windowsin alaisuudesta varmana pikaisesta epäonnistumisesta. Hah! Kaiuttimista kajahti Roland-musiikkia eikä ongelmia pelin kanssa ollut: ei seonnut Windowsissa, ei edes DOS-ikkunan kautta käynnistettynä.

Nappi silmänä

Noin vuosi sitten Lure of the Temptress osoitti Revolution Softwaren pystyvän luomaan nautittavia seikkailuja, vaikka peli oli buginen kuin naapurin heinälato. Käyttöliittymän on Luressa debytoinut Virtual Theatre, joka on kuitenkin joutunut melkoisen rakennemuutoksen kohteeksi. Poissa ovat tekstivalikot ja monivalinnat, nyt kaikki toimii kätevästi kahdella hiiren napilla. Vasempi namiskuukeli toimii Robertin silminä ja oikea taas vastaavasti saa aikaan erilaisia toimintoja. Saattaa kuulostaa liian simppeliltä, mutta tekele on erittäin mukava ja tehokas käyttää. Tietenkin systeemi antaa aiempaa vähemmän valinnan vapautta, mutta se ei missään nimessä rajoita peliä yksinkertaiseksi nappulanpaineluksi, ja pelin ongelmat ovat hyvin rakennettuja.

Persoonallisuus piirilevyllä

Robertin rinnalla hurisee Joey, sankarin uskollinen robotti ja ystävä. Metalliselta kamulta voi ja pitääkin aina välillä pyytää pienoisia palveluksia. Idea toimii hyvin, esimerkiksi jos kaksi nappulaa vaatii samanaikaista painallusta saa robolta tarvittavaa apua. Joey tuo peliin piristystä ja laukoopa se myös muutamia hyviä sukkeluuksia.

Iso osa ongelmista selviää tai saa alkunsa keskusteluista, jotka on toteutettu tuttuun monivalintatyyliin. Rasittavana yksityiskohtana keskustelupari raahautuu aina vastakkain ruudun keskelle ennen lässyttelyn alkamista. Tämä käy nopeasti ärsyttäväksi, ja pelaaja huomaa pian turhaan välttelevänsä tarpeellisia kontakteja kaupungin asukkaisiin.

Rasitusta lisää myös pelin outo pakkomielle isoihin kirjaimiin: tekstissä lähes joka toinen SANA on KIRJOITETTU ISOLLA. Moinen yksityiskohta saattaa sopia SARJAKUVIIN, mutta EI TIETOKONEPELEIHIN.

Ongelmana tunnelma

Muuten riittävän toimivan BASSin pahin vika on sen outo päämäärättömyys. Tuntuu kuin tekijät eivät olisi oikein osanneet päättää, mitä todella haluavat tuotteeltaan. Pelillä on kaikki mahdollisuudet loistavaksi kyberseikkailuksi, mutta kokonaisuutta sotketaan välillä aivan turhaan.

Ongelma tiivistyy yhteen sanaan: tunnelma. Sitä kaivattavaa fiilistä ei pääse syntymään, vaikka paikoitellen lähellä käydäänkin. Syyllistäkään ei tarvitse etsiä naapuria kauempaa: peli yrittää epätoivoisesti olla huvittava, mutta huumori jää useimmiten vain yritykseksi. Ainoastaan Joeyn Star Wars -heitto ja lopun Data/Spock-irvailu jaksoivat hymyilyttää.

Kokonaisuutena Beneath The Steel Sky jättää itsestään sekavan kuvan. Toimiva toteutus antaa mahdollisuudet erinomaiseen seikkailuun, mutta monet lapsukset laskevat kiinnostuskäyrää huippulukemista. Tekemistä kyllä riittää ja ongelmat ovat sopivia, mutta tunnelma on aukollinen kuin rikkinäinen säkkikangas. Viihdyttävä kokemus tällaisenakin, mutta parempaan olisi pystytty.

82