Big Mutha Truckers (PS2 Xbox)

Hyviä rekkapelejä ei ole tarjolla yhdellekään koneelle, vaikka viisiakselisella tonnikeijulla kaahailu kuulostaa hauskalta. Big Mutha Truckers yrittää täyttää selvän markkinaraon.

Valitettavasti hyviä rekkapelejä on tämänkin jälkeen liikenteessä aivan yhtä vähän. Big Mutha on kaikin mahdollisin tavoin keskinkertainen kokeilu.

Perusideana omaa kuljetusliikettään vuosikymmeniä pyörittänyt äiti päättää siirtyä eläkkeelle ja antaa yrityksensä jälkikasvunsa hoidettavaksi. Neljä rekkakuskisisarusta joutuvat keräämään rahaa 60 päivän ajan ja lopulta eniten netonnut perii rakkaan äitimuorin.

Rahanteon periaatteet ovat yksinkertaiset: pelaaja ostaa tavaroita halvalla yhdestä kaupungista ja myy ne kalliilla seuraavassa. Viidestä kaupungista koostuvassa pelimaailmassa kullakin paikalla on omat tarpeensa. Kaupankäynti on hyvin yksioikoista ja siihen kyllästyy nopeasti, eikä rahapussin kasvattamisesta saa minkäänlaista onnistumisen iloa.

Kaupungeissa voi lisäksi virittää rekkaa ja käydä baarissa kuuntelemassa turhia ostosvinkkejä. Satunnaisesti baareista voi saada myös erikoistehtäviä, joissa pitää esimerkiksi tietyssä aikarajassa kolaroida tietty määrä autoja. Nämä luovat peliin hieman lisäelämää, mutta niitä on aivan liian vähän.

Rekkaan voi korjaamolla ostaa muutamia liian kalliita lisäosia. Jos haluaa loppupelissä selvitä voittajaksi, ei rahoja kannata turhaan tuhlata satojen tuhansien hintaisiin turboahtimiin. Tietokoneen ohjaamat sisarukset nimittäin tienaavat ahkerasti ja kirivät nopeasti varomattoman pelaajan ohi.

Tontut tiellä

Ostokierroksen jälkeen rekka ajetaan kohteeseen simppelissä autopelissä. Yleensä mihinkään ei ole kiire, mutta halutessaan matkan voi ajaa kilpaa tietokonetta vastaan. Autoilu on tylsää köröttelyä, jossa kunnollisesta ajotuntumasta ei ole tietoakaan.

Liikenteen seassa kaahailua rasittaa erityisesti se, että kanssakuskit ovat kortittomia idiootteja. Ne kääntyilevät pelaajan eteen, ajavat nokkakolareita ja jumittuvat liittymiin.

Isolla rekalla kaikki lakoaa helposti pois tieltä. Poliisia kolhaisemalla joutuu hetkeksi takaa-ajon kohteeksi, mutta pikkuruiset sinivuokot eivät mahda mitään pelaajan massaa vastaan. Samoin käy haulikkoa heiluttaville motoristeille.

Tylsä linja jatkuu pelin harmaassa ulkoasussa. Xbox- ja PS2-versiot näyttävät ja kuulostavat täysin identtisiltä, eikä hyvin toimivassa ohjauksessakaan ole suurempaa eroa.

Viimeinen piikkimatto rekkarumiluksen renkaisiin on pelin rasittava punaniskahuumori, jota tihkuu joka paikasta. Ajon aikana kuunneltavat viisi radiokanavaa ovat kaikki versioita jenkkien huonoimmista paikallisradioista. Kaiken lisäksi kanavat alkavat toistaa itseään todella nopeasti.

Big Mutha Truckers on tylsä ja luotaantyöntävällä punaniskatunnelmalla tiivistetty turhuus, josta kannattaa pysyä kaukana.

40