Lintuinfluenssaa lääkitään seuraavaksi bensiinillä.
Rovion tontille on nykyään tunkua. Vihaisia lintuja on ladattu jo puoli miljardia kertaa, joten hinku suomalaisten apajille on kova. Media ahtaa lisää höyryä koneeseen, sillä otsikoissa pyörii jatkuvasti uusia Angry Birdsin tappajia. Yleensä tähän riittää pienikin visiitti AppStoren piikkipaikalla.
Nyt listimishommissa on suomalainen Bike Baron, jota on hehkutettu monessa tuutissa tehokkaaksi linnunpelätiksi. Hinnan ja loivan oppimiskäyrän lisäksi yhtäläisyydet pappatunturiparonin ja kärttylintujen välillä ovat vähäiset. Angry Birds iskee taviksiin, kun taas Bike Baron on selkeästi tehty pelimiehille ja pitkäpinnaisille.
Bike Baron on fysiikkamoottorilla terästettyjen, sivultakuvattujen taitomopoilupelien sukupuun tuorein vesa.
Tavoite on lajitoveriensa tapaan perin yksinkertainen: mopo pitää saada lähdöstä maaliin yhtenä kappaleena. Homma toimii, kun kumitassut ovat alhaalla ja kuskiparonin kuugeli osoittaa kohti taivasta. Jos pää osuu kenttään ennen renkaita, son soronoo.
Matkan varrella on monta mutkaa, sillä alun luotisuorat vauhtibaanat vaihtuvat nopeasti surmanloukkuihin, joissa päänvaivaa aiheuttavat räjähtävät kurpitsat, ahtaat rakoset ja pelin fysiikkamoottori.
Muinaisella sharewarekaudella vaikuttanut Action Supercross ja sen jatko-osa Elastomania ovat selvästi toimineet sytykkeenä myös Bike Baronille. Mallia on haettu myös suomalaistuotannosta, sillä RedLynxin hittisarjamopoilu Trials on syynätty tarkkaan. Esikuva ei ole yhtään pöllömpi, sillä Xbox 360:lle julkaistu Trials HD (Pelit 8/09, 93 p) on eräs kovimmista Live Arcaden myyntitykeistä.
Mopolla tähtiin
Kosketusnäytölle ahdetut kontrollit toimivat mainiosti. Ruudulla on neljä painiketta, joilla onnistuu kaikki tarvittava. Vasemman reunan nuolipainikkeet vaikuttavat paronin ajoasentoon. Kun nojataan taakse, mopo keulii, sarvien päällä makoilemalla persus nousee. Ruudun oikeassa reunassa on kaasu ja jarru. Ohjaimet ovat yksinkertaiset, mutta tekevät kaiken tarvittavan.
Pian paljastuu, ettei kaasuhanikkaa kannata repiä ääriasennosta toiseen. Vaikka nopeasta suorituksesta palkitaan, kovin monta kenttää ei saa sukkana tykitettyä läpi. Mukana on mukavasti vanhan koulukunnan haastetta.
Jokainen suoritettu kenttä palkitaan maksimissaan kolmella tähdellä. Taivaankappaleita irtoaa ihanneajan alittamisen lisäksi esimerkiksi keräämällä kaikki kentän kolikot tai liiskaamalla mopon eteen eksyvät kurpitsat. Lisätähden saattaa saada myös maaliin pääsystä jo ensimmäisellä yrityksellä.
Virtuaalisen egobuustin sijaan tähdet toimivat valuuttana, jolla ostetaan pääsy uusille temppuareenoille. Ratkaisu on kerrassaan erinomainen, sillä liian vaikeaa rataa ei tarvitse hinkuttaa läpäisyn toivossa, jos massissa on tähtifyrkkaa. Massi ei kartu, jos radalla vetää nollat tauluun.
Temppuratoja on joka junaan. Sorminäppäryyttä vaativien surmanloukkujen seassa on myös reteetä vauhtiajoa ja muutama kerrassaan käsittämättömän hankala, ärsytyskynnyksen reilusti ylittävä kiusankappale.
Helpotuksen sijaan haastavaa temppuratojen putkea olisi kannattanut höystää muutamalla välimallin repäisyllä, sillä nyt taviksille lyödään jauhot nopeasti kurkkuun. Alkupään rento kaahailumeininki ajaa lähinnä tutoriaalin virkaa.
Onneksi minussa ei ole perfektionistin tai masokistin vikaa, sillä muutaman radan läpäisy on sula mahdottomuus, ainakin meikäläisen nakkisormille. Kun hyppyri päättyy juuri mopokuskin mentävään tunneliin, vaaditaan sekä kirurgin tarkkuutta että lehmän hermoja. Paikoin Bike Baron on markiisi de Sade.
Vaikka pelissä riittää haastetta, se on rakennettu pääosin oikein. Muutamista sikavaikeista radoista huolimatta onnistumisen avaimet ovat yleensä ruudun ja penkin välissä ja liian hankalat temppuilut voi väistää ostamalla pääsyn seuraavaan kenttään. Haaste tosin kasvaa jatkuvasti, joten oikotie vie yleensä ojasta allikkoon.
Valmiin ratakattauksen oheen voi askarrella omia ratojaan. Editori on helppokäyttöinen ja sillä syntyy saman tason purtavaa kuin viralliset radat. Parhaat pikataipaleet löytävät tiensä verkkoon, mistä ne voi ladata omaan täppäriinsä.
Kenttäeditorin ja käyttäjien nakertamien ratojen ansiosta tarjolla on käytännössä loputtomasti pureskeltavaa. Hinta–laatu-suhdetta on hankala tästä parantaa, kun peli itsessään maksaa alle euron.
Tarkka ohjaustuntuma tekee mopoilusta hauskaa, mutta toisinaan myös kirosanasuoni laulaa suorastaan lappalaisittain. Kun peli loihtii esiin Touretten syndrooman, itse en tarttuisi paroniin junamatkalla. Ainakaan silloin, kun lippu on jäänyt maksamatta.
85
