Bioforge – Liha on heikkoa

Jokainen on joskus aamulla herännyt ja huomannut, ettei muista mitään, edes nimeään. Harvemmin sitä sentään huomaa, että jossain välissä puolet ruumiista on korvattu metalliosilla. Vähemmästäkin tulee vihaiseksi.

Bioforge on Originin uusin yritys määritellä uudestaan käsite "interaktiivinen elokuva". Tällä kertaa käsitteellä tarkoitetaan elokuvallisten keinojen sovellutusta itse peliin, ei vain välianimaatioiden katselua.

Lex Nobody on vihainen miehenpuolikas. Ja miksei olisi: matka uuteen vankilaan ei sujunut mukavasti, sillä ensin vartijat hakkasivat Lexin tajuttomaksi, puolet Lexin ruumiinosista kierrätettiin ja tilalle asennettiin huonosti istuvaa rautaromua. Lex ei tosin itse tiedä tästä mitään, hän kun ei muista kuka on tai onko hän edes ihminen.

Kaikesta on vastuussa Tohtori Mastaba. Hän edustaa Mondite-kulttia, jonka unelma on luoda täydellinen koneen ja ihmisen kombinaatio. Kultilla on planeetta Daedaluksella tutkimusasema, joka sijaitsee vieraan kulttuurin jäännöksien lähellä ja jossa kaivauksien lisäksi sovitetaan metallia lihaan.

Monien epäonnistuneiden ristisiitosten jälkeen Mastaba loi cyborgin, joka ei tullut hulluksi tai kuollut leikkuupöydälle.

Lex on täydellinen tappaja: koska hänellä ei ole omaa tahtoa, kaukosäätimen painalluksella cyborgitaistelija tekee mitä tahansa. Hänellä ei ole muistoja synnyttämässä omantunnon tuskia, ei moraalia eikä omaa tahtoa.

Tohtorin työ jäi kuitenkin kesken ja Lexin muisti ja sen myötä oma tahto palaavat pätkittäin. Mieli ja ruumis raiskattuna jäljellä on enää katkera koston himo ja kyltymätön halu tappaa. Maanjäristyksen ja epästabiiliksi muuttuneen ydinreaktorin aiheuttamassa pakokauhussa Lexille tarjoutuu tilaisuus pakoon ja kostoon. Samassa rytäkässä sukupuuttoon kuolleeksi luultu, aseman alla levännyt alienrotu herää henkiin...

Tulevaisuuden Frankenstein

Bioforge on muistuttaa hyvin paljon Alone In The Dark-sarjaa, ja tarjolla on pinnoitettuja vektorigraafisia hahmoja seikkailemassa bittikarttamaastossa. Seikkailussa on mukana kevyitä puzzleja, paljon tappelua ja ammuntaa. Bioforgen ja Alone-sarjan välillä on tosin yksi pikku ero: Bioforge on armoton.

Lex herää sellissä hirvittävään tärinään. Hoitajarobotti kieltää nousemasta vuoteelta, mutta topakka rautanyrkin isku hiljentää vikisijän. Viereisessä sellissä kapinoinut vartiopäällikkö huutaa hulluuttaan, hänen rangaistuksensa on jalkojen amputointi ja tilalla pari numeroa liian suuret metalliraajat. Jotain Bioforgen rujosta armottomuudesta kertoo se, että ensitöiksi pitää hakata poloinen vankitoveri tämän irti repeytyneellä käsivarrella. (On siihen olemassa rauhanomainenkin ratkaisu _nn.)

Itse sankari ei ole mikään Robocop, vaan kesken jäänyt rujo lihan ja raudan sekoitus. Jopa kasvot ovat jähmettyneet ikuiseen tuskaiseen irvistykseen.

Taistelu on Bioforgessa pääosassa. Vastassa on joukko merijalkaväkeä, jonka ainoa tehtävä on ottaa kiinni kallisarvoinen karannut prototyyppi. Lisänä on aseman turvallisuudesta vastaavat erilaiset robotit ja lopulta tietysti Lexin luoja, sadistinen tohtori Mastaba.

Lexin muisti on formatoitu, eikä pelaajakaan alussa tiedä mistään mitään. Hieman System Shockin tapaan juoni selviää muiden kun pelaajan kokemana. Samalla kun Lex yrittää keksiä pakotietä, tekevät tukikohdan jäljelle jääneet vartijat raportteja esimiehilleen karanneesta vangista, joka seuraa itsestään käytyä keskustelua sivullisena. Vähitellen ympäristöstä löytyy vihjeitä kadonneiden tutkijoiden muistiinpanoina, raportteina ja päiväkirjoina.

Sulava ydinreaktori, heräävät alienit ja karannut cyborgi aiheuttavat kasvavaa pakokauhua. Lex ei halua muuta kuin tietää kuka hän on, mistä hän on tullut ja miten päästä takaisin. Katkerimpia paloja on, kun entiset isännät pakenevat paikalta ja Lex tyhmyyksissään ampuu alas ainoan pakokeinon, Lexiä taltuttamaan tulevan aluksen täynnä sotilaita. Samaa säälinsekaista tunnetta on kohtauksissa, joissa Lex antaa armomurhan leikkauspöydälle keskeneräiseksi jääneelle kollegalleen ja tutkii potilaskertomuksia ihmetellen, mikä niistä on hänen tapauksensa.

Tappelua varten Lexillä on reilu tusina lyöntiä ja potkua, eikä liikevalikoima paljon häviä beat-em-upeille, ja suurin osa vihulaisista hoidellaankin perinteisesti lättyyn leipomalla. Tiedä sitten johtuuko ohjauksen lievästä tahmaisuudesta, mutta Lexille ja muille hahmoille on onnistuttu luomaan aidon tuntuisesti massaa. Liikkuminen ei ole vain painottomien vektoreiden leijuntaa, vaan hahmojen liikkeet ovat niihin sopivan raskaita tai kevyitä, metallisten nyrkkien iskut heittelevät tavallisia kuolevaisia kuin märkää rättiä. On pelissä myös laserase ja muutakin kättä pidempää.

Ihmisyyttä oppimassa

Muistinsa menettänyt cyborg, hullu tiedemies, hourahtanut kultti ja miehistöä teurastava alien eivät taatusti ole erityisen tuoreita aiheita, mutta siitä huolimatta Lexin kohtalo repii mukaansa. Hyvin kirjoitetun tekstin takia juonen kuljetus onnistuu, Lexin katkeruus ja halu muistaa siirtyy pelaajaan.

Kerronnan tukena on kautta linjan poikkeuksellisen innostunutta puhetta. Mastaba kuulostaa vähintään vinksahtaneelta ja Lexin ääni maistuu vihalta. Taisteluissa ei veistellä vitsejä, vaan vastapuolet osoittavat halveksuntansa napakoilla repliikeillä. Puhe ei kuitenkaan ole pelaajan ohjattavissa, eikä muiden pelin hahmojen kanssa muutenkaan pääse juttusille, vaan kaikki höpinä tulee pelin valitsemana. Innostuneen näyttelemisen lisäksi puhe on poikkeuksellisen selkeää.

Sama tehokkuus jatkuu muissakin äänissä. Efektit ovat taas parhaimmillaan taisteluissa: iskut ja potkut mätkähtävät perille ja metalli kolisee uskottavasti. Efektien volyymi vaihtelee sen mukaan, kuinka kaukana toiminta on "kamerasta". Musiikki on ainakin wavetable-kortilla tyylikkään elokuvamaista, sopivan mahtipontista vyörytystä tai painostavan surullista, ja tuo mieleen lähinnä Robocopin taustamusiikin.

Sirkkeli leikkauspöydällä

Origin on onnistunut tekemään grafiikasta uskottavaa. Tekstuuripinnoitetut vektorit eivät aina ole erityisen kauniita, mutta karu jälki sopii pelin henkeen. Välillä hahmot ovat sotkuisia, mutta liikkuessaan ne näyttävät oikeilta.

Asemalla liikuttaessa kuvakulmat vaihtuvat Alone In The Darkin tapaan, tosin eivät yhtä dramaattisesti. Taisteluissa kuvakulmien vaihto ei aina toimi, vaan turhan usein toimintaa joutuu seuraamaan hankalasta kulmasta, etenkin jos sattuu tappelemaan kohdassa, jossa kuvakulma vaihtuu.

Hahmojen luonnollisuutta lisää se, että saadut vauriot näkyvät ja tuntuvat. Kovan taistelun jälkeen Lex muuttuu rammaksi surkimukseksi, jonka metalliosat kolhiintuvat ja lihallinen ruumis muuttuu verimössöksi. Pahimmillaan käveleminen on tuskaista ontumista, liikkeet muuttuvat epäsäännöllisiksi ja yritykset juosta tai hyppiä päätyvät noloihin kaatumisiin. Sääli nousee pintaan kun ontuva Lex yrittää raahautua suojaan vartijoilta.

Pelin minimivaatimukset kannattaa ottaa tosissaan. Testikokoonpanolla homma pyörii kohtuullisen sujuvasti, tosin ohjaus ei ole aivan tarpeeksi herkkä ja usein varsinkin taisteluissa ohjaukseen vastataan ärsyttävällä viiveellä. Ikävä juttu, koska tappelun näppäinkomentoja on paljon ja ohjaaminen on muutenkin tarpeeksi hankalaa.

Ympäristö ei ole pelkkä kulissi, vaan asema on täynnä tietokoneita ja muita laitteita, joiden käytetään tappeluiden välillä. Puzzleista suurin osa on juuri laitteiden oikeaa käyttöä, mutta muutama älytön edestakaisin kamojen kanssa temppuilu pääsee ikävästi pysäyttämään vimmaisen etenemisen.

Originin kaikissa peleissä latausajat ovat omaa luokkaansa. Bioforgessa surma tulee usein yllättäen ja samoja taisteluita joutuu yleensä yrittämään moneen kertaan. Turhautuminen iskee, kun peli on hävyttömän hidasta latailua ja tallennusta.

Bioforge ei ole pitkäikäistä herkkua. Pelin kahlaa läpi parissa päivässä, tosin se lyhyt aika sujuu vimmaisesti. Origin viime aikojen parhaat pelit, System Shock ja Bioforge ovat olleet kaikkea muuta kuin tunkkaiset vanhojen Wing Commandereiden tai Ultimoiden lämmittelyt. Pelityyli on uudenlainen, eikä suoraan kloonaa mitään peliä. Harvoista peleistä voi nykyään sanoa samaa. Vielä kun juonessa ja armottoman murjovissa taisteluissa on rajusti tunnetta mukana niin lyhyys, lievä tahmaisuus ja välillä kahvilla olevat kameramiehet eivät pääse pilaamaan nautintoa. Bioforgen loppu jättää ilmaan odotuksen jatko-osasta ja ainakin minä odotan sitä innolla.

91