Jez Sanin johtaman Argonautin neljä vuotta työstämä jättiprojekti on sitten vihdoinkin valmis. Se sai jo kehittelyn alkuvaiheessa suunnattomasti julkisuutta ja siitä piti tulla lentosimuna kaikkien aikojen monipuolisin, teknisesti loistokkain valonlähdettä myötäilevän varjostuksen kera ynnä muuta semmoista.
Monipuolisuus on ennennäkemätöntä: ilmataistelua F-15 Eaglen, Hawkin ynnä muiden ohjaimissa, pommituslentoja Stealth-hävittäjän, B-52 pommikoneen ja muiden vastaavien puikoissa, koelentämistä erikoishävittäjillä, lentotukialukselta operoimista kohtisuoraan nousevilla Harrier-hävittäjillä ja jopa lentämistä jättimäisellä Herculeksella, jota käytetään joukkojen kuljettamiseen. Kone- ja tehtävätyyppejä taitaa olla enemmän kuin kaikissa muissa simuissa yhteensä.
Mutta kun peliin on aikansa syventynyt siitä alkaa löytyä loputtomasti ärsyttäviä piirteitä. Ensinnäkin lentäminen on ehkä realistisesti aerodynamiikan lakeja noudattavaa, mutta kontrollien herkkyydessä on menty metsään. Aivan tavallisen käännöksen tekeminen on tuskallisen herkkä operaatio, sillä koneella kuin koneella tuloksena on helposti huimapäinen vaaka- tai syöksykierre ja suuntavaiston välitön sekoaminen. Pidin Falconia vaikeasti hallittavana simuna, mutta BOP on tässä aivan omassa sarjassaan. Tietysti herkkyys riippuu valitusta konemallista, joten jättimäisellä Herculeksella kontrolli pysyy paremmin hyppysissä kuin kiikkerällä Hawkilla tai Stealthilla, jota on vaikea saada edes irti kiitoradasta, mutta jopa helpolla moodilla lennettäessä tuntuma on liian kiikkerä konemallista riippumatta.
Megataudin hinta
Vikoja on muuallakin. Kaikissa koneissa käytetään yhtä ja samaa mittaristoa, mikä on lievästi ilmaistuna ontuva ratkaisu. Voisi tehdä edes pienen pesäeron hävittäjien ja B-52-tyyppisten järkäleiden välille ja Stealth-hävittäjässä voisi olla ympärillä muutakin rojua kuin perusmittaristo, joka on sinänsä kaikenkattava, mutta persoonaton. Miksi laittaa mukaan 37 konetta, jos ainoa ero on reagointiaika tikun vääntämiseen? Toinen puute on maiseman karuuteen nähden oudon tahmea päivitys, kun vertaa sitä vaikkapa F-15:n Amiga-versioon. Entistä oudommaksi asian tekee se, että kaikki 3D-kappaleet ovat niin pienessä mittakaavassa, että on lennettävä todella läheltä nähdäkseen näytöllä jotain muutakin kuin mustan pisteen.
Käyttöliittymäkään ei ole selkeimmästä päästä, etenkin tehtävän ja sen tavoitteet voisi esittää havainnollisemminkin kuin koordinaateilla ja sitten jättää pelaajan huoleksi etsiä kohteet zoomattavalta kartalta. Vähemmän tärkeä, mutta yhtälailla ärsyttävää on se, että käytetään nimityksiä A- ja B-puoli, vaikka jälkimmäisen koneet ovat venäläisiä. Taistelutantereenakin on yksi ainoa maapläntti, jota ei tunnistettavasti voi sijoittaa mihinkään päin maailmaa. Jenkkisimuissa on sentään rehdimpi ote: lennetään Libyaan, Irakiin tai Venäjälle ja annetaan palaa.
Ja viimeisenä valituksen aiheena se pahin: pelissä on bugeja. Esimerkiksi kone joutui vaakakierteeseen ilman syytä eikä sitä saanut enää oikaistua. Muita vähemmän dramaattisia sekoiluita löytyi yllin kyllin, mikä ei ainakaan peli-intoa nostata.
BOP:ssa olisi sisältöä vaikka useampaankin peliin, mutta karu totuus on se, että Argonaut yritti haukata liian ison siivun kerralla. Mukana on vähän kaikkea, muttei mitään kunnolla. Toki BOP on erinomainen peli, mutta nykyisin lentosimun pitäisi olla vähintään loistelias, jotta se pärjäisi kovassa kilpailussa.
83
