Helvetin raivo ei mitään verrattuna syrjittyyn naiseen, tiesi William Congreve. Cassia Corapia on juuri se nainen.
Minulla on seinäkalenteri, josta vähän väliä tarkistan, missä vuodessa elänkään. Taas piti vilkaista, sillä Blackguards 2 on ysärirehellistä ropellusta vuoropohjaisella taistelulla ja lastilla statseja.
Vuosi sitten ilmestyneen Blackguardsin tinkimätön ote ja tiukahko haaste sai minut hymisemään tyytyväisyyttä. Se käänsi nykyisen roolipelin perusasiat ylösalaisin: pääruokalaji on taistelu (niin kuin saksalaisessa pelissä pitääkin), ruokajuomana hahmonkehitys ja kaikki loppuhömppä on kevyttä lisuketta.
On helppo ennustaa, että edeltäjänsä tavoin myös Blackguards 2 jää pienen piirin iloksi. Se nimittäin potkii voimalla suosiossa paistattelevaa Bioware-formaattia palleille suurin piirtein kaikessa.
Shepardilla on pakko olla pilkut
Ennakkoluulottomia rakkaustarinoita pelimörrien ja oman huolella tuunatun pelihahmon välillä etsivät karkotetaan heti. Hahmo on nimeä, ulko- ja sukupuolta myöten valmis, vain koulutus hoidetaan itse. Minä olen Cassia, Mengbilian ensimmäisen kyrionin Marwanin epäsuosioon joutunut vaimo.
Näissä piireissä avioero hoidetaan nakkaamalla vaimo vankiluolaan. Siellä Cassian ainoat ystävät ovat corapiahämähäkkejä, ja vuosien vankeuden aikana niiden myrkky tuhoaa Cassian kasvot ja mielenterveyden.
Välillä Cassia yrittää karkuun. Labyrintista hän löytää varusteentynkää ja tienaa huimasti kokemuspisteitä, joilla hahmo tuunataan. Oma valintani oli aika perinteinen soturimaagi. Kelvollinen ratkaisu, koska Cassia on se toinen hahmo, jolta onnistuu magia. Olisi harmittanut, jos olisin hirveästi haaskannut pisteitä perinteisiin asetaitoihin.
Mustakaartin hahmonkehitys on siitä kiva, ettei se rajoita oikeastaan mitään. Jos haluaa tehdä Cassiasta kahdenkäden miekkaa heiluttelevan, platemailiin käärityn maagin, edes metallin taikuutta haittaava vaikutus ei ole ongelma, kun satsaa taitopisteitä sen neutralointiin.
Blackguardissa teutonien oma Dungeons & Dragons-systeemi, Das Schwarze Auge, jylläsi täydellä voimallaan, mutta kakkoseen siitä on kesytetty sliipatumpi, virtaviivainen versio. Se näkyy hahmonkehityksessä, jossa pelimoottorin detaljiviidakkoa on lakaistu konepellin alle oikein urakalla. Esimerkiksi voima, ketteryys ja vastaavat tulevat nyt valittujen taitojen kylkiäisinä ja taikasysteemiä on suoristettu.
Blackguardissa kokemusta jaetaan vain valmisannoksina, eli matsin voitosta napsahtaa keskimäärin 300-500 pojoa tapoista riippumatta. Minkäänlaista grindausmahdollisuutta ei ole, sillä Daedalic haluaa hallita pelin etenemistä. Taistelijat saavat käytännössä itsensä maksimiin, mutta maagit joutuvat tekemään vaikeita valintoja.
Cassia palaa kotiin
Varsinaisesti peli alkaa, kun Cassia on viilattu kuntoon, jonka jälkeen hän pakenee Mengbilian palatsin vankilasta labyrintin kautta. Kosto ja vallankaappaus olisi mielessä, mutta siihen tarvitaan apua. Ketkäpä sopivatkaan paremmin kuin Mengbilian areenan sankarit?
Eli edellisen Blackguardsin viisikko. Joukosta ovat poistuneet Aurelia ja minä, koska meille kävi miten kävi. Mutta Yhdeksän lauman kukistajista jäljellä on vielä kääpiö Naurim, josta tuli laiska ja läski, minkä jälkeen häneltä huijattiin rahat. Supliikkimaagi Zurbatimin entinen omistaja sai hänet taas vihdoin kiinni, vähän kidutti ja myi kuparirahalla kuppaiseen pikkukylään. Takatella jäi gladiaattorivaihe niin päälle, että hän alkoi järjestää niitä itse. Takake on mielestään myös puolijumala, mutta onko se joku synti?
Kostonhimoinen, itsekseen väittelevä Cassia ei voisi toivoa parempaa apujoukkoa. Eikä siinä vielä kaikki: hyvin nopeasti Cassian puolelle tulevat Faramudin komentamat Hiljaiset Legioonat. Apu ei jää vain lupauksiin, joka tehtävään saa ainakin ainakin kaksi apusoturia. Mutta jos tehtävä on useampiosainen, apu jää ensimmäiseen osioon.
Mengbilia on minun
Ykkösen perinteisempi pääjuoni-sivutehtävät-rakenne on muutettu nyt hyvin kevyeksi strategiapeliksi, jossa juoni jää ennen tehtäviä kerrottavaan tarinanpätkään. Se toimii oikeastaan ihan hyvin, tosin PR-höpinät synkästä tarinasta ja epäsankarillisesta hahmokaartista kannattaa unohtaa.
Ennen hyökkäystä pääkaupunkiin hämähäkkinainen valtaa Etelä-Aventurian kylät ja muut paikat. Niiden hallussapidosta Legioona saa bonuksia ja uusia joukkotyyppejä, kuten salamurhaajan, taistelumaagin tai valtavan mustan hiiden. Kiitettävästä päähänlyöntikyvystään huolimatta mustis ei ole suosikkini, koska se on niin iso että tukkii taistelukentän.
Puolivillaisena strategisena mausteena Marwanin joukot aina silloin tällöin yrittävät vallata kyliä takaisin. Se on pelin turhin osuus, koska taisteluista ei saa palkinnoksi yhtään mitään, mutta ne vievät aikaa. Pienikin kokemuspistealmu olisi kiva, koska se (sekä raha ja tavarat) ovat muutenkin kiven alla.
Tavaroiden osto ja taitojen opettelu ei enää vaadi kaupunkimatkaa, ne sujuvat Cassian leirissä. Lisäksi siellä voi jutella muiden kanssa ja kuulustella vankeja, jotka voikin sitten päästää menemään tai ripustaa oksaan. Tehdyt päätökset muistetaan ja niillä on pelin lopussa vaikutusta.
Raaaaarrrrrggggghhhhhhhh!
Blackguardsin sykkivän sydämen itse Bioware hallitsee parhaimmillaankin puoliksi. Mustakaartin taistelu ei ole mitään padille viritettyä tylsänpulleaa mukatoimintaa, vaan erinomaista vuoropohjaista vääntöä, jota ei puolinukuksissa läpäistä. Tai no, aluksi kyllä. Silti sanoisin että vaikeusrima on ainakin pykälän verran edeltäjää alempana. Onneksi ei niin alhaalla että taisteluista häviää jännite.
Minä nautin taistelusta. Se ei keksi pyörää uudestaan, mutta laakeroi sen kunnolla. Systeemissä on kaikki olennainen: järjestys määräytyy aloitteen mukaan, hahmo voi liikkua ja lyödä tai panostaa kaiken liikkumiseen, erikoisiskut maksetaan kestävyydestä ja loitsut astraalipojoista. Hyvällä iskulla tekee haavoja, jotka laskevat taistelukykyä. Uutta on kyyristyminen esteen taakse piiloon pahoilta jousimiehiltä. Taktisuutta lisää sekin, että esineet ja muut oliot blokkaavat niin taikoja kuin nuolia.
Kakkosessa nopista on hiottu kulmat pois, eli lyhyenä versiona: jos iskun todennäköisyys antaa ymmärtää, että kyllä isku osuu, se pääsääntöisesti myös osuu. Ensimmäisen pelin ohilyöntipippalot muuttuvat enemmänkin vahingonminimointijuhliksi.
Ilmassa on taikaa
Hyvän taistelun lisäksi taikasysteemikin on saksalaista mallia, sillä se toimii kuin Maschinengewehr 42. Ihan turhia loitsuja ei valikoimassa oikeastaan ole, edes vahinkoloitsut eivät ole sama loitsu eri nimellä, vaan niillä on omat erikoisuutensa.
Taikojen päivittämistä on suoristettu, niiden neljä tehokkuusastetta eivät enää vaadi välipäivityksiä. Suurin ongelma on sama kuin karkkinarkkarilla namusskuukkelikaupassa: kaikkea tekisi mielin mutta kun kaikkeen ei varat riitä. On tosi huono idea tehdä jokapaikan velhoja, parempi keskittyä yhteen tuhotapaan. Maksimitasolla taikaan tulee joku todella maittava bonus. Tulipallon vaikutusalue laajenee, nopeutus tai myrkynpoisto toimii jokaiseen kentällä olevaan oma puolen edustajaan ja siihen malliin. Tietysti pelin vihollismaagit eivät muuta tasoa tunnekaan.
Kestokyvyn rajoille ja sen yli
Ykkösessä moni pelaaja lähti itkien kohti äitiä kohdatessaan keskiosan kolmipäiväisen gladiaattoritaistelun. Taistelut tulivat putkeen ja ne olivat aika haastavia. Vaikka töpätyn matsin sai aloittaa uudestaan, peliä ei tallennettu matsien välillä lainkaan. Ikävämpi juttu kello kolmelta aamuyöllä.
Kakkosessa on monta kaksiosaista ja yksi kolmiosainen taistelu, mutta peli seivataan osien välissä. Hyvä näin, koska osa matseista on sellaisia, että väärään aikaan yritettynä niissä tulee turpiin. Lisähelpotuksena kunto ja astraalipisteet palautetaan seuraavan tehtävän alussa.
Mutta yksi juttu kaivelee. Taistelun aikana hahmoilla on käytössään vain se minkä ne ottivat etukäteen mukaan, eli vyöhön mahtuvat juomat ja apuvälineet (parhaassa vyössä neljä) plus kolme eri asevalikoimaa. Hyvä idea, jolla päästään eroon sankareista, jotka voittavat vain kiskomalla korillisen terveysjuomaa.
Mutta moniosaisissa taisteluissa inventaariota ei saa välissä säätää. Hyväksyn sen silloin, kun mustakaarti menee ulottuvaisuusportista läpi ja joutuu välittömästi taisteluun. Mutta en silloin kun kahden taistelun välissä selkeästi on taukoa.
Tietysti voin järkeillä, että kamojen päävarasto on leirissä jemmassa, eikä siihen pääse käsiksi, mutta voisin siirtää tavaraa hahmojen välillä, ottaa käyttöön edellisen taistelun loottia tai vähintään vaihtaa oletusasetta, jotta matsin alussa ei mene vuoroa hukkaan.
Taisteluissa on puzzle-elementtejä, joissa kentän interaktiivisia esineitä voi viitsiessään käyttää hyväksi. Laatikkoja voi kaataa hidasteeksi, tiputtaa lamppuja vihollisen (mutta yleensä omaan) niskaan, sen tyyppistä juttua. Osa tehtävistä edellyttää vipujen kääntelyä, kristallien rikkomista tai vastaavaa, ja usein sitä ei todellakaan väännetä rautalangasta.
Taistelut ovat sen verran pitkiä, että peli olisi ollut parhaimmillaan matsi tai pari päivässä -vauhdilla. Deadlinen kanssa kilpaa pelatessa tuli välillä ähkyä.
Miss’ Schwarze Augee Saksanmaa
Vaikka Das Schwarze Auge -sarja on minulle täysin tuntematon, Blackguardsista heijastuu hyvällä tavalla se, että pelin takana on mietitty maailma ja viilattu pelisysteemi. Jos olisin suomalainen pelinkyhääjä, saattaisin jopa ottaa selvää, millaiset lisenssimaksut brändillä on. Hyvällä tuurilla ne ovat luokkaa iso tuoppi plus bratwurst sauerkrautilla ja knöödeleillä.
Huolimatta vuoden 2014 Suuresta Roolipelivyörystä Blackguards 2 on tarpeeksi erilainen, että se erottuu joukosta. Se herättää kysymyksiä taistelun alistetusta asemasta roolipeleissä. Pahimmillaan eli JRPG:ssa systeemi on joku tosi yksinkertainen rivitanssi, ja sitä onkin sitten ihan liikaa. Parempi vähän, mutta laatua kuin paljon, mutta liukuhihnaa.
Toinenkin silmäni meni mustaksi vielä ilon kautta. Mutta jos Mustan Silmän maailma kiehtoo, kannattaa aloittaa ykkös-Kaartilla, silloin nämä kakkosen hahmot ovat muutakin kuin nimiä.
Mitä jatkoon tulee, minulla on vielä yksi silmä jäljellä, ja kyllä Daedalic saa sen vielä potkia mustaksi.
Blackguards 2
Daedalic Entertainment
PC
Versio:v1.1.8
Minimi: Dual Core 2 Ghz/4 Gt RAM, GeForce 8600 / GT tai Radeon HD 2600 XT
Suositus: Quad Core 2.4 Ghz/4 Gt RAM, GeForce GTX 275 tai Radeon 4770
Testattu: Quad Core 2600k (3.5 Ghz), 8 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX770 2Gt VRAM
Moninpeli: ei
Ikäraja: 16
84 + Pelit suosittelee
Taisteluun keskittyvä roolipeli tekee asiat eri tavalla kuin muut, mutta hyvin.
84
