Blasto (PSone) – Seitsemäs kivi auringosta

Kun viidenteen ulottuvuuteen karkoitettu, sammakon näköinen pahispomo päättää hirviöineen valloittaa Uranuksen, apuun rientää kaikkien aikojen sankari, Blasto. Tänttärää.

Blasto on elvistorttuinen, vaaleahiuksinen lihaskimppu, jonka ruumiinrakenne on vähintään erikoinen: tikkujalat ja yläkroppana kärkikolmio. Tökeryyden täydentää punainen supersankaripaita logoineen päivineen, naamio silmillä ja siniset housut. Blaston ääniosan hoitava miekkonen sopii peliin kuin tyhmä analogia peliarvosteluun: itsevarmemman kuuloista partiopojua on vaikea kuvitella.

Blasto on hyppelypeli, jossa ammutaan runsaasti. Tai ammuskelupeli, jossa hypitään runsaasti _ on vähän makuasia, miksi Blastoa kutsuu. Ideana on pelastaa avaruusolioiden vankeinaan pitämiä uimapukuisia Blasto-typyköitä episodeittain etenevistä kentistä planeetta Uranuksen uumenissa.

Grafiikassa ei ole käytetty kuviopinnoitteita, ellei ole ollut pakko, minkä seurauksena pelin grafiikkakin näyttää sarjakuvasta nykäistyltä. Blaston pelaaminen ja ennen kaikkea kuunteleminen on kuin seuraisi Uranus-vitseillä terästettyä viiskytluvun piirrettyä.

Welcome to Uranus

Pääasiassa pelaaminen on seuraavaan kenttään johtavan oven etsimistä. Jos ja kun ovi paljastuu lukituksi, aika kuluu sen avaavan napin seulomiseen sokkeloisista, joka suuntaan haarautuvista kentistä. Välillä joutuu rakentamaan itselleen kulkuväyliä työntämällä laatikoita tai kivenmurikoita, tai ampumalla esineitä rikki.

Puzzlemaisuus lisääntyy pelin edetessä, eikä pelissä edetä suinkaan koko ajan samaan suuntaan, vaan jo tutkituille alueille joutuu palaamaan kerran toisensa jälkeen. Varsinkin kolmanteen episodiin tuntui olevan paluureittejä vähän kaikkialta.

Eksymään ei juuri pääse ja lataustaukoja on vähän. Kentissä on joitain hienoja oivalluksia, kuten vesisuihkujen nostamia kiviä sekä epätavanomaiseksi naamioitu tasohyppelykohtaus, jossa liikutaan ensin pyörivän, reikäseinäisen putken sisällä, sitten sen päällä.

Blasto ei onneksi ole eilisen teeren poika, mitä akrobatiaan tulee. Jos hyppy jää lyhyeksi, Blasto tarraa reunasta käsillään, ja punnertaa itsensä ylös. Sivuttain liikkuminen käsillä roikkuen onnistuu myös, kuten uiminenkin. Taistelutilanteessa liian lähelle tungetteleva vihollinen saa aseen perää naamaansa.

Aseissa ei pihtailla, ja Blaston jo perusmallina tehokas laserpyssykkä kasvaa nopeasti liekkejä, hakeutuvia ohjuksia ja ydinpommeja laukovaksi megatykiksi 200 tetrawatin (?) kuolemansätein. Aseet on nimetty hauskasti, esimerkiksi BFG:n korvike on "Nuke-o-Matic AtomScatter 9000." Vain (tm) puuttuu.

Lisäelämiä jaetaan anteliaasti, mutta niinpä kentät ovat täynnä todella inhottavia liikkuvia ramppeja, romahtavia siltoja, upottavaa lietettä ja sen semmoista. Suurin osa äijistä ei kuole ammuskelun uhrina, vaan putoamalla kuiluihin. Blasto putoaa rotkoihin selkä suorana, toinen jalka koukistettuna kuin joutsenlampi-baletissa, ja huutaa mennessään Geronimoa.

Huumoria piisaa muutenkin. Olkoonkin Myrkky-huumoria, mutta Uranus-johdannaiset vitsit aiheuttivat kuitenkin typerää hörinää. Tai miltäpä kuulostaa nappi, johon on merkitty "älä paina?" Kaboom! Seuraavassa kentässä täsmälleen samanlainen nappi sitten voikin antaa bonuksia. Blaston kommentit päänsä menettäville tai osumasta voltteja lentäville alieneille osuvat nekin yleensä nappiin.

Depths of Uranus

Halpahintainen kikka numero yksi ovat tyhjästä tupsahtavat viholliset. Yleensä vain telesiirtimen ääniefekti varoittaa selän taakse ilmestyvästä vihollisesta, ja nimenomaan selän taakse: välillä oikein raivostutti, kun koko ajan joutui pyörimään paikallaan, jottei tulisi selkään ammutuksi. Sivuittain hyppely on pakko sisäistää, sillä se on miltei ainoa tapa välttyä laserpaistolta.

Pelissä on myös kartta, mutta sille tulee tarvetta vasta viidennessä episodissa, jossa sukelletaan veden alla. Kun koko ruutu väreilee omituisesti, ja samalla pitäisi ampua hyökkääviä sammakkomiehiä, menee suunnantaju hetkessä sekaisin.

Tallennus onnistuu vain tallennuspisteissä. Resident Evilin tapaista kauhua on turha odottaa, sillä pisteitä on kentissä tarpeeksi tiuhassa. Ikävämmin tallenteita saa luotua vain yhden per muistikortti.

Verkkojulkaisuissa Blasto on saanut todella huonoja arvosteluja, mutta epäilen, ettei peliä vain ole pelattu tarpeeksi. Selvimmin tämä ilmenee "kartta on turha" -väitteistä. Pari ekaa kenttää ovat tosiaan tylsää räiskimistä ja suoraviivaisia kenttiä, mutta myöhemmissä episodeissa vaihtelua on enemmän ja yllätyksiä tiuhempaan tahtiin.

Pelattavuuttakin on haukuttu aivan turhaan. Tattiohjaus toimii suorastaan erinomaisesti. Ampuminenkaan ei tuota ongelmia, koska Blasto osaa itse tähdätä aseensa lähimpään viholliseen. Vaikka opetellessa tarkkaa hyppelyä kuluukin alussa tusinakaupalla elämiä, tulee ohjaustuntuman kanssa nopeasti sinuiksi. Blaston yläruumista, ja siten kuvakulmaa kääntävään kakkostattiin vain ei saa koskea, sillä tällöin kontrollit kiepsahtavat metsään.

Vaikkei Blasto jollekin MediEvilille pärjääkään, on se takuuvarmasti hintansa väärti peli.

82