Blazing Angels 2: Secret Missions (Xbox 360)

www.blazing-angels.com

Kukaan ei odottanut Blazing Angelsin jatko-osaa mutta saimme sellaisen silti. Ihan kiva niin.

Blazing Angels 2: Secret Missions nimittäin on edeltäjäänsä parempi peli, joten se ei suinkaan ole turha julkaisu tai julkea rahastus. Tarjolla on kevyttä toisen maailmansodan lentelyhubaa kaikille meille, jotka näemme realistisia miljoonan nippelin lentosimulaattoreita vain painajaisissamme. Tämä on tyylipuhdasta arcade-lentämistä, henkisesti sitä samaa, mitä tarjoaa esimerkiksi Ace Combat -sarja.

Toista maailmansotaa kierrätetään jälleen mutta onneksi kahakkaa katsotaan edes hieman eri näkökulmasta kuin yleensä. Päähenkilö kuuluu salaiseen eliittilentäjien ryhmään, joka suorittaa erilaisia lentotehtäviä ympäri maailmaa. Yksinpelissä on kaikkiaan 18 tehtävää, joista useimmat muistuttavat kovasti toisiaan. Ensin lennetään paikan päälle, sitten kohdataan joukko tusinavihollisia ja lopulta jonkin sortin "tasopomo". Vaihtelua tulee komeiden maisemien tiheästä vaihtumisesta. Euroopan lisäksi vieraillaan kauempana aina Kairoa ja Himalajan vuoristoa myöten. Maisemat vaihtelevat komeista upeisiin, ja kaikki muukin on graafisesti tyylikästä jälkeä. Sota on kaunis, todellakin.

Pelintekijät väittävät, että suoritettavat "salaiset tehtävät" on napattu suoraan reaalimaailmasta. Eivät ne sitten kovin salaisia ole voineet olla. Aseistus on suunnilleen puoliksi todellisuudesta ja puoliksi vähän sinne päin. Esimerkiksi itseohjautuvia ohjuksia ei taidettu oikeasti toisen maailmansodan ilmataisteluissa käyttää. Lentokoneita on yhteensä viitisenkymmentä erilaista.

Lentäjä-ässäksi on helppo ryhtyä. Peukalotateilla ja hartianapeilla onnistuu niin lentäminen kuin ampuminenkin. Vähän tumpelompikin pilotti saa tuloksia aikaan pienellä harjoittelulla. Parantuvat aseet ja lentovempeleet ilahduttavat kummasti pasifistiakin. Turhan yleinen "tämä peli on pahin viholliseni" -fiilis ei ole Blazing Angels 2:n ongelma.

Nettipelipuolelta löytyvät normaalit lippuhipat ja vastaavat. Erityisen hauska on Epic Battle -tila, jossa on jopa vähän tarinantynkää mukana. Siinä pelaajat on jaettu kahteen toisiaan vastaan taistelevaan tiimiin. Mukaan mahtuu kerralla 16 pelaajaa. Blazing Angels 2:n nettipeliominaisuudet täyttävät nykyajan vaatimukset.

Ubisoftin Romanian studio on onnistunut parantamaan edellisen osan lähes jokaista yksityiskohtaa, erityisesti pintapuolta. Blazing Angels 2: Secret Missions tehty sunnuntailentelijän tarpeisiin. Kovan luokan haastetta ja realismia kaipaavat kokeilkoot jotain muuta. Muuta tarkoittaa tässä yhteydessä PC-nimistä laitetta.

75