MicroProsen näkemystä vampyyripelistä ei voi tavanomaisuudesta syyttää: Bloodnetissä kybertulevaisuus ja goottilainen vampyyritunnelma paiskaavat kylmät kätensä yhteen.
Tulevaisuuden New York on, jos mahdollista, vielä likaisempi ja väkivaltaisempi paikka kuin nykyajan vastineensa. Manhattan on muuttunut erilaisten palkkasotureiden ja uudelleen kuvaan ilmestyneiden vampyyrien temmellyskentäksi, jossa vain vahvimmat selviytyvät. Yhteiskuntajärjestys on kadonnut: harvoja enää kiinnostaa todellinen maailma, onhan tarjolla Netti. Tätä virtuaalimaailmaa ja sen kautta myös todellista ulottuvuutta kontrolloi TransTechin megakorporaatio, jota kaikki pelkäävät, mutta eivät suinkaan kunnioita.
Merkitty mies
Ransom Stark, Manhattanin kovin freelance-dekkeri ja palkkasoturi, työskenteli ennen Transtechille, kunnes sairastui ja joutui potkituksi kadulle. Sairauden paransi Starkiin asennettu hermoistukka. Katkera Stark etsii keinoa kostaa entiselle työnantajalleen, mutta ajautuukin vaarallisen lähelle uutta maahanmuuttajaa Abraham Van Helsingiä. Jouduttuaan punkteeratuksi Starkia uhkaa ikuinen elämä vampyyrinä, mutta hetkellisen ihmisyyspuuskan aikana hän onnistuu karkaamaan herransa luota ja katoamaan kujan varjoihin.
Hermoistukka kuitenkin varoittaa muuttumisen vampyyriksi olevan menossa kohti vääjäämätöntä loppuaan, ellei Stark pian keksi keinoa vapauttaa itsensä ikuisen elämän kirouksesta.
Wake up, it's time to die
Bloodnet ei yllättävästi olekaan seikkailu, vaan roolipainotteinen rymistely. Vaikka sankari on aina Stark, hahmo muodostetaan Ultima VI:sta tutulla "mitä tekisit, jos..." -kyselyllä, johon annettu vastaus vaikuttaa hahmon uravalintaan ja taitoihin.
Stark aloittaa yksin, vain heikko laserpyssykkä, dekki ja tilillinen virtuaalirahaa resursseinaan. Alun tärkein päämäärä onkin hankkia apurijoukko, johon voi kerätä Starkin lisäksi viisi kanssatappajaa. Veikkojen päämotiivi on raha. Hahmoissa riittää valinnan varaa mitä erilaisimmista persoonallisuuksista androideihin, eikä valinta ole helppoa.
Väkivaltaisessa maailmassa joutuu pelaajakin turvautumaan aseeseen aina silloin tällöin, ja ilman tehokkaasti varustettua tukijoukkoa voikin nopeasti heittää hyvästit henkikullalleen. Apureitaan voi tehostaa erilaisilla cyberjäsenillä ja osilla, ja aseita voi osatessaan kyhätä itse osista alkaen. Taistelun koittaessa siirtyy peli erilliseen taistelumoodiin, jonka alussa pelaaja saa asetella hahmonsa haluamiinsa kohtiin ruudulla. Itse rytinän voi valita kahdesta eri vaihtoehdosta, eli nopeasta (hahmot taistelevat itsenäisesti) ja jumalattoman hitaasta (pelaaja määrää jokaisen hahmon tekemiset vuoroperiaatteella). Vaikka perusteellisemmalla optiolla voi valita tekemiset tarkemmin, on nopean moodin käyttäminen kätevämpää. Kone ohjaa hahmoja kohtuullisesti ja sen käskyt voi koska tahansa vaihtaa haluamikseen, mutta systeemissä on silti reilusti parantamisen varaa.
Porukan koostamisen jälkeen voi pelaaja alkaa tutkia Manhattania, jossa liikkuminen onnistuu valitsemalla yhden kartalla tarjolla olevista kohdevaihtoehdoista. Turha harhailu ei kuitenkaan ole suositeltavaa, sillä Starkin verenhimo kasvaa hiljalleen ja aina välillä hänen täytyy purra selviytyäkseen hengissä. Bloodnetissä on outo lapsus: viattomia ihmisiä puremalla Stark muuttuu nopeammin vampyyriksi, mutta pahin boosterijengiläinenkään ei tunnu kelpaavan tarpeeksi synnilliseksi ravinnoksi.
Taistelu ihmisyyden puolesta ei ole halpaa touhua, ja pian alkaakin Starkin virtuaalilompakon pohja uhkaavasti lähetä. Valuuttaa hankitaan suorittamalla tehtäviä, joita tarjotaan eri puolilla Manhattania. Yleensä menot kuitenkin ovat tuloja suuremmat, sillä rasvattavia kätösiä riittää ja porukan pitäminen aseissa ei ole erityisen edullista. Ärsyttävän pian homma kääntyykin pennin venyttämiseksi, mikä ei auta lopullisen päämäärän eli ihmisyyden palauttamisessa ja Van Helsingin tuhoamisessa.
Verkko on elämä
Vastaan tulevien hahmojen kanssa voi ja pitääkin keskustella, sillä Stark saa kaiken tietonsa jutustelun kautta. Lässyttely on toteutettu traditionaaliseen tyyliin kasvokuvien kanssa, mutta tekstiruudut ovat joskus aivan liian pitkiä ja termitäytteisiä. Lyhyempinä annoksina homma olisi toiminut huomattavasti tyydyttävämmin, sillä itse jutut ovat mielenkiintoisia. Englantia kohtuullisestikin osaavallakin saattaa tosin tulla vaikeuksia, ellei kyberslangi ole melko hyvin hanskassa.
Tärkeän osa pelistä muodostaa hienosti toteutettu Netti, jonka perustasolta voi hakeutua syvemmälle systeemin syövereihin. Aluksi koko homma tuntuu melko tylsältä, mutta myöhemmin salasanojen selvittyä paljastuu koko luomuksen hienous. Shadowrun-roolipeliä on varmaan tavattu MicroProsella ahkeraan, sillä sen verran suuret ovat Nettien yhtäläisyydet. Tavallaan Netin hienous sopii seikkailun taustaan, sillä siellä todellakin viihtyy paremmin kuin pelin todellisuudessa.
Suurkaupungin ääniä
Seikkailun ohjastelu on hoidettu kohtuullisella hiiriohjatulla systeemillä, jossa ruudun yläreunasta saa esiin kuusi päävalikkoa alivaihtoehtoineen. Kaikki taistelusta Nettiin loggautumiseen on helposti valittavissa. Kätevänä lisänä mukana on toiminto, jossa voi halutessaan uudelleen kelailla aiemmin käymänsä keskustelut.
Tähän systeemin helppokäyttöisyys valitettavasti loppuu, sillä pelin kamanhallinta on melkoisen sekavasti toteutettu. Kuvasta on helppo nähdä poimittavat esineet, mutta niiden ottaminen tai käyttäminen vaatii melko moninaisia hiiren liikkeitä ja näpäytyksiä. Etenkin alussa on ylivoimaisen vaikea muistaa, pitikö nappulaa klikata kerran vai kahdesti, oikeasta hiiren namiskasta puhumattakaan. Homma alkaa sujua aikaisintaan viikon kuluttua, mutta kaikki eivät välttämättä jaksa odottaa niin kauan. Onneksi hahmojen inventaariot ovat sentään kätevämmin löydettävissä ruudun alareunaa näpäyttämällä.
Synkän kybertulevaisuuden luomisessa ovat graafikot onnistuneet hyvin, sillä yleisesti pelin taustat ovat kauniin surrealistisesti piirrettyjä, myös Netti on toteutettu hillityn tyylikkäästi. Tunnelmaan sopivat taustat toimivat hienosti, mutta valitettavasti samaa ei voi sanoa pelin hahmografiikasta. Vaikka hahmot onkin animoitu hienosti, ovat ne aivan liian pieniä ja sekavan oloisia vakuuttaakseen, sillä pientä pikselimachoa on vaikea pitää vaarallisena vastustajana.
Äänipuoli ei onnistu vakuuttamaan, sillä kortista riippumatta musiikki on hirvittävää ulinaa. Peli paraneekin huomattavasti, kun kytkee mölyn pois päältä ja vaihtoehtoisesti kuuntelee vaikkapa Blade Runnerin teemamusaa koneen viereen raahatuista stereoista.
Digitoituja efektejä on myös melko niukasti, niistä suurimman osan vievät erilaiset aseen äänet ja kuolevien pukareiden kiljaisut. Toivottavasti CD-versiossa on äänipuoleen kiinnitetty enemmän huomioita.
Vaikka ainesta huippupeliksi onkin, on kokonaisuudessa liikaa pikkuvikoja ja BloodNet on lievä pettymys, sillä cyberfriikkinä odotukseni olivat todella korkealla. Ärsyttävintä on pelin aikarajoitteisuus, sillä tietyn ajan kuluttua Starkista tulee vampyyri, ellei vastakeinoa löydy. Jos taistelusysteemi olisi katsottu Krondorista ja keskustelu Ultimoista, toimisi BloodNet reilusti tehokkaammin. Tällaisena se menettää mielenkiintonsa turhan nopeasti.
82
