Keräilyvimma, vol. 2
Syksy on metsästäjien kulta-aikaa. Jotkut painelevat metsään kiväärin kanssa, toiset käynnistävät Borderlands 2:n.
Ensimmäinen Borderlands (Pelit 9/2009, 87 p) ylitti kaikki sille asetetut tavoitteet. Peli olisi saavuttanut nollatuloksen miljoonan kappaleen myynnillä, mutta se myydä rysäytti kolme miljoonaa.
Gearboxin markkinointipäällikön Steve Gibsonin mukaan firma otti Borderlandsin kanssa suuren riskin. ”Nykypäivänä suuri osa peleistä on jatko-osia, täysin uuden pelin julkaiseminen on aina riski. Borderlandsin tapauksessa riskiä lisäsi pelin genre. Se ei ollut räiskintäpeli, ei roolipeli, ei seikkailupeli, vaan ennennäkemätön sekoitus näitä kaikkia. Myös graafinen tyyli oli varsin erikoinen.”
Erikoinen cocktail onnistui mainiosti. Kevyttä roolipelaamista, räiskintää, sarjakuvamaista tyyliä ja uniikkien tussareiden haalimista yhdistänyt Borderlands oli maistuva sekoitus ja erinomaista hupia erityisesti neljän hengen kaveriporukalla. Gearboxin perustajiin kuuluva Brian Martel kertoo pelaajien hoitaneen suurimman osan markkinoinnista.
”Emme juuri markkinoineet Borderlandsia, se myi itse itsensä. Puskaradion voima on toisinaan uskomaton. Jatko-osaan olemme satsanneet aivan eri tavalla kuin ensimmäiseen Borderlandsiin, se näkyy myös sisällössä. Tällä kertaa meillä oli valmis pohja mille rakentaa.”
Markkinointipäällikön ja pelinkehittäjän puheisiin täytyy suhtautua kriittisesti, mutta erityisesti Martelin pikkupoikamainen innostuneisuus vakuuttaa. Gibson ja Martel ovat täysin vakuuttuneita siitä, että Borderlands 2 on erinomainen jatko-osa.
Suomalainen mies ei pelkkiin puheisiin usko, totuus täytyy nähdä omin silmin.
Hengähdä hetki turvapaikassa
Kaikesta päätellen Gearbox on panostanut Borderlands 2:n juoneen huomattavasti ykkösosaa enemmän, sillä pelin tarinaa peittää salamyhkäisyyden verho. Gearboxin pomot eivät kertoneet juonesta muuta kuin että se on ”todella mukaansatempaava ja mielenkiintoinen”. Muut työntekijät varoittivat minua aloittamasta uutta peliä, tai! En uskaltanut uhmata käskyä, mutta mieli teki.
Alun sijaan minut heitettiin tarinan keskelle, Sanctuary-nimiseen kaupunkiin. Sanctuary on Borderlands 2:n keskuskaupunki, joka on kansoitettu vanhoilla ja uusilla tuttavuuksilla. Tehtäviä saa muun muassa Rolandilta, Moxxilta ja aina yhtä puheliaalta Claptrapilta. Kaupunki on huomattavasti eläväisempi kuin edeltäjän autiot asutuskeskukset, Sanctuaryn asukkaiden kanssa pystyi jopa vaihtamaan muutaman sanasen.
Cel-shading-tekniikalla toteutettu sarjakuvamainen ulkoasu on ennallaan, samoin hahmojen hurtti huumori. Claptrapit ovat yhtä ärsyttäviä kuin ennenkin. Sen sijaan ympäristöt ja tehtävien rakenne ovat kokeneet suuria muutoksia.
Borderlandsin harmaanruskeat aavikko- ja joutomaaympäristöt alkoivat toistaa nopeasti itseään, vaikka lisäosat monipuolistivatkin maisemia. Jatko-osassa Pandorasta nähdään muitakin puolia, kaksi kertaa isommassa paketissa. Väripaletti ei ole pelkkää ruskeaa ja harmaata, sankarit seikkailevat lumisissa maastoissa, synkissä luolissa, vehreissä maisemissa ja tulivuorten kupeessa. Kentät eivät ole edelleenkään jättikokoisia, mutta tuntemattomiin maisemiin matkustaminen lisää peliin suuren seikkailun tuntua.
Tervetulleena uudistuksena jokaista yksittäistä tehtävää ei palata lopettamaan asutuskeskukseen, vaan monet missiot päivittyvät automaattisesti. Sivutehtäviä saattaa löytää yllättävistä paikoista: eräänkin tehtävän sain puolivahingossa tappamaltani maantierosvolta, joka johdatti minut pahantekijän herkulliselle asekätkölle. Harmi, että kätkö oli täynnä ansoja, ei aseita.
Kova nelikko
Kakkos-Borderlandsin sankarinelikko täydentää toisiaan. Steroideja koko pienen ikänsä nappaillut Salvador on häijy gunzerker-kääpiö, joka pystyy käyttämään kahta asetta samaan aikaan. Maya on parantamiseen ja vihollisten hallitsemiseen erikoistunut seireeni. Zeron vahvinta osaamista ovat salamurhat ja mahdollisimman suuren vahingon aiheuttaminen. Joukon täydentää Axton, kommando, jonka tykkitornit sopivat sekä puolustamiseen että hyökkäämiseen.
Kaikilla hahmoilla on tuttuun tapaan kolme kykypuuta, mutta niiden sisällöt on Martelin mukaan mietitty tarkemmin kuin ensimmäisessä Borderlandsissa. Pisteiden ripottelu sinne tänne ei ole järkevää, sillä jokaisessa puussa on muutamia erityisen voimakkaita kykyjä, joita kutsutaan game changereiksi.
Ennakkotilaisuudessa pääsin kokeilemaan tason 35 hahmoja, joille voi ottaa useampia erikoiskykyjä. Axton voi esimerkiksi pudottaa kentälle yhden tykkitornin sijaan kaksi tornia tai jysäyttää viholliset tuonelaan ydiniskulla. Maya osaa käännyttää viholliset toisiaan vastaan tai virvoittaa tuupertuneen tiimikaverin.
Salvador tykittää kaikkien aseidensa lippaat tyhjäksi yhteen putkeen tai kiinnittää vihollisten huomion itseensä, jolloin ryhmän muut jäsenet voivat iskeä niiden selustaan. Zero näkee kriittiset osumakohdat ja syöksyy vastustajien kimppuun katana tanassa nopean tappoiskun toivossa.
Osa kykypuista on ilmiselvästi suunniteltu moninpeliä varten. Kompromissiratkaisuihin ei tarvitse onneksi tyytyä, sillä kyvyt saa nollattua sopusummalla Sanctuaryssa. Lisäiloa irtoaa hahmon ulkonäön kustomointimahdollisuuksista, joiltain pomoilta tippuu jopa uusia kasvotekstuureja.
Uutta on myös käyttäjäkohtainen Badass-luokitus, joka nousee sitä mukaa kun pelimaailmassa suorittaa erilaisia haasteita. Tehtävänä voi olla esimerkiksi tappaa tietty määrä maantierosvoja tai sytyttää vastustajia tuleen. Vastaavia haastetehtäviä oli jo ykkösosassa, mutta kokemuksen sijaan niillä nostetaan nyt Badass-luokitusta, joka parantaa esimerkiksi vahinkoa, latausnopeutta tai kestävyyttä.
Joukossa on voimaa
Borderlands on parhaimmillaan moninpelinä. Oikealla tavalla rakennetut hahmot tukevat hienosti toisiaan ja tehtävien läpäiseminen käy kuin tanssi. Isolla porukalla pelaaminen kannattaa muutenkin, sillä pomot tiputtavat sitä voimakkaampia esineitä, mitä enemmän jäseniä ryhmässä on. Moninpeliin liittyminen on helpompaa kuin aiemmin, enää hahmojen ei tarvitse olla tismalleen samassa tehtävässä, jotta tarinassa eteneminen onnistuisi.
Kerättävästä roinasta ei tule puutetta, kakkos-Borderlandsissa on miljoonia erilaisia pyssyjä. Kuvitteellisten valmistajien aseet eroavat entistä selvemmin toisistaan: yhden valmistajan kiväärit näyttävät futuristisilta, toisen hätäisesti kyhätyiltä sekundakanuunoilta.
Uskallan luvata, etteivät ykkös-Borderlandsin ystävät pety jatko-osaan. Toimivaa perusrunkoa ei ole sörkitty vain muuttamisen ilosta. Tekemistä ja kerättävää on aiempaa runsaammin, huumoria riittää ja hahmoluokat erikoiskykyineen ovat onnistuneita. Pandora on vivahteikkaampi ja moninpeli entistä sujuvampaa, mutta keräilyvietti on ennallaan.
Voiko jatko-osalta enempää pyytää?
Markus Lukkarinen
PC, PS3, Xbox 360
Ilmestyy 21. syyskuuta
