Broken Age - Act 1 – Aika hajosi potkimalla

Totuuden hetki on käsillä! Seikkailupelien grand old manin Tim Schaferin peli Broken Age aloitti yhteisörahoitusbuumin kaksi vuotta sitten keräämällä Kickstarter-kolehtihaaviin käsittämättömät 3 miljoonaa plus dollaria – naksuseikkailuun! Nyt Tim näyttää mitä rahoillamme saatiin aikaiseksi. Tai puolet siitä, sillä nimensä mukainen Broken Age ilmestyy kahdessa palassa.

Todella harvoin pelin aloittaa pelin rystyset valkoisina toivoen, että se olisi hyvä. Broken Agen syntyprosessi ei Kickstarter-menestyksestä huolimatta ollut kivuton. Päinvastoin, studio innostui rahapotista niin paljon, että suunnitteli pelistä liian ison. Viime kesänä Double Fine olikin nolossa tilanteessa, kun he tajusivat että rahat eivät riitäkään. Kickstarter-pelistä oli kasvanut jättiläinen, jonka menestyksestä koko studion tulevaisuus yhtäkkiä riippui. Ratkaisuna peli julkaistaan Steamin Early Accessin kautta, ja pelin toinen puolikas rahoitetaan ykkösosasta sekä muista projekteista tulevan kassavirran turvin.

Broken Age on vanhanajan naksuseikkailu, joka on päivitetty nykyaikaan. Sen keskiössä on kaksi nuorta, joiden elämä on murroskohdassa. Rauhallisessa pikkukylässä elävä Vella ollaan uhraamassa  neitsytjuhlassa valtavalle Mog Chothra -hirviölle, jotta tämä jättäisi tytön kotikylän rauhaan. Kylä ja loput perheestä pitävät tytön kohtaloa täysin normaalina, jopa suurena kunniana. Yllättäen tyttö on eri mieltä ja aikoo panna hirviölle hanttiin. Shay elää yksin avaruusaluksessa ylisuojelevan tietokoneen hellässä huomassa, lähes vankina siis.Vaikka tarinoilla ei alkuun näytä olevan mitään yhteistä keskenään, vähitellen ne kietoutuvat mielenkiintoisesti yhteen. Hahmojen välillä voi vaihtaa lennosta milloin tahansa.

Pelin visuaalinen tyyli on upea. Hahmot ja taustat ovat kuin paperille piirrettyjä, reunoissa on rosoa ja kauniisti kaartuvaa viivaa. Yhdessä taitavan värien käytön kanssa peli tuo mieleen parhaat satukirjojen kuvitukset. Sekä Vellan että Shayn näyttelijät vetävät hyvät suoritukset, eikä sivuhahmoissakaan ole valittamista. Taustamusiikki hoitaa tehtävänsä, ei häiritse, vaan virittää tunnelmaan. Ulkoisilta puitteiltaan kaikki on siis hyvin.

Naksuseikkailujen yksi kulmakivi on ongelmanratkonta. Broken Agen pulmat ovat perinteiseen tapaan inventaariovetoisia:  kerätään tavaraa, yhdistellään niitä toisiinsa ja käytetään oikeassa paikassa. Ongelmat ovat loogisia ja toimivia, mutta vähän turhan helppoja älykkäille veteraanipelaajille. Ehkä sunnuntaiseikkailijat ovat tyytyväisiä, minua se ei lohduta. Painopiste on selvästi tarinassa, pulmat ovat kiva bonus.

Tim-setä ripottelee peleihinsä huumoria, mutta tällä kertaa lol-purkin kantta on avattu säästeliäämmin, esimerkiksi keskustelut muiden hahmojen kanssa ovat jotenkin alakuloisia. Vastaan tulee eriskummallisia hahmoja, joiden kanssa höpötetään yleensä kaikki dialogivaihtoehdot läpikäyden. Vähän tylsä ja nähty ratkaisu, onneksi dialogi sentään on kohtuullisen hyvin kirjoitettua. Tarinassa on oivia huomiota siitä, kuinka helposti otamme hullutkin asiat itsestäänselvyyksinä tai kuinka tukahduttavaa liika huolenpito voi olla. Näitä asioita ei sanota pelissä varsinaisesti ääneen, vaan ne välittyvät Vellan ja Shayn toiminnan kautta.

Onko Broken Age pelaamisen arvoinen peli? On huojentavaa vastata, että kyllä on. Mutta ensimmäisen osan perusteella se ei ole samanlainen mielettömien ideoiden puutarha kuin huikea Psychonauts tai loistelias Grim Fandango. Se on enemmän Costume Questin ja Stackingin kaltainen sympaattinen peli, joka ihastuttaa pää- ja sivuhahmoillaan sekä muutamilla oivaltavilla ideoilla. Jos kakkososa lisää pulmiin vähän puhtia, Schafer saa aika puhtaat paperit. Kaikesta muusta paitsi projektinsa taloushallinnosta.

Minulta livahti pikkupaloina pelattuna ensimmäiseen osaan vähän reilu neljä tuntia, mutta siinä ajassa ei ollut tyhjiä tai turhia hetkiä.

PS. Pelistä löytyy myös “salainen” retromoodi pikseligrafiikalla. Koettakaapa löytää ilman internetin apua, ei se niin vaikeaa ole.

 

Double Fine Productions

PC

Steam Early access