Virus kiintolevyllä on ikävä juttu, mutt virus päässä vielä ikävämpi. Kai.
Meilläkin töllöttimessä pyörivien "interaktiivisten peliohjelmien" suosikkipeli Burn: Cycle tekee pelaajasta kybertulevaisuuden datavarkaan. Sol Cutter on menestyvä dekkeri, joka tekee töitä vain parhaille ja ottaa maksuksi vain puhdasta Nigeriassa pestyä rahaa.
Päivänä muutamana Sol tovereineen erehtyy murtautumaan Softech-megakorporaation tiloihin varastaakseen firman liikesalaisuudet sen pahimmalle kilpailijalle. Kaikki sujuu hyvin, kunnes Sol alkaa tallentaa varastamaansa dataa päässään oleviin muistipankkeihin. Datan joukossa Solin aivoihin joutuu ilkeämmän luokan mustaa kybertechiä _ Burn: Cycle -virus, jonka aktivoitumisaika on kaksi tuntia. Niin siinä käy, kun leikkii laittomilla kopioilla.
Solilla on siis kaksi tuntia aikaa, ennen kuin hänen aivoilleen käy hassusti. Avun etsiminen synkästä suurkaupungista ei kuitenkaan ole Solin ainoa ongelma, sillä Softechin joukot ovat häntä vain askeleen jäljessä.
Elämä voittaa, ainakin ajoittain
Burn: Cycle oli yksi viime vuoden suosituimpia CD-I-pelejä, joten eipä ole ihme, että PC-markkinoille lujaa tunkeva Philips sen kääntää. Juoneltaan peli on kieltämättä mielenkiintoinen, vaikka pahasti matkiikin William Gibsonin hengentuotteita. Toisaalta, kuka kyberpunk-kirjoittaja olisi Gibson-vaikutteista vapaa? Toteutus on TV-peliksi sopiva, eli välillä ratkotaan puzzleja ja sopivin väliajoin räiskitään Softechin agentteja ynnä muita vihollisia.
Kumpaakaan osaa ei onneksi ole painotettu liikaa, vaan pelaaja huomaa aina pienen aivotyöskentelyn jälkeen odottavansa uutta tulitaistelua tai muuta rähinää. Eikä hän yleensä joudu pettymään, sillä sekoitussuhde on oikea.
Jos haluat löytää Solin, seuraa ruumisvanaa
Burn: Cycle esitetään sankarin silmin, ja liikkuminen sujuu pisteestä toiseen siirtymällä valmiiksi renderoidun animoinnin säestyksellä. Hieman yllättävästi peli käyttää vain VGA-tarkkuutta, joten toimintaruutu on voitu kasvattaa koko ruudun kokoiseksi. Paikasta toiseen siirtyminen onnistuu hiirellä, jonka kursori muuttuu aina mahdollista liikesuuntaa osoittavaksi nuoleksi.
Räiskintäosuuksissa kursori muuttuu tähtäimeksi, jolla sitten hosutaan pelaajan eteen hyppiviä vihulaisia. Muutamassa kohtaa peliä lennellään spinnerillä kaupungilla, jolloin tehtäväksi jää räiskiä kohti tulevat ohjukset osiksi ennen kuin jytisee.
Ruudun alalaidasta paljastuu inventaario, jonne Sol kerää muutamat löytämänsä esineet. Esineitä ei voi käyttää toisiinsa, mutta ne onkin lähinnä tarkoitettu käytettäväksi tiettyjen puzzle-pelien käynnistämiseen. Esimerkiksi koodinpurkukortti voidaan iskeä kiinni vihollisen kannettavaan tietokoneeseen, jolloin esiin tulee koodinpurkupuzzle. Ei mitään maata järisyttävää monipuolisuutta, mutta kuitenkin tarpeeksi, jotta pelaaja pysyy hereillä ja yleensä jopa kohtuullisen kiinnostuneena.
Yksi osuma, yksi kuolema
Mukavasti pelin vaikeustaso on onnistuttu säätämään siedettävälle tasolle. TV-pelissä juuri kukaan ei ole päässyt alkua pidemmälle, mutta PC-versiossa kaikki esteet selviävät viimeistään pienellä harjoittelulla.
Onpa peliin silti eksynyt muutama todella väsynyt viritys. Pahin on baarista löytyvä Psyykkinen Ruletti -peli, jossa kaksi pelaajaa istuu vastakkain ja lähettää toisilleen kelttiläisiä symboleja. Samaa symbolia ei saa valita toista kertaa, ja ruudulla ympyrässä näkyvistä merkeistä pitäisi muodostaa kolmio ennen vastustajaa. Muuten kiva idea, mutta pelin alkaessa hiiren kursori katoaa ruudulta, eikä pelaajalla ole harmainta aavistustakaan seuraavaksi valitsemastaan symbolista. Kaikki mitä pelaaja voi tehdä, on heiluttaa hysteerisesti hiirtä ja hakata sen nappuloita siinä toivossa, että onnistuisi jossakin. Kyseessä on todennäköisesti ilkeä bugi, sillä nyt peli on liikaa nimensä veroinen pelaajan valitessa merkkejä ilmeisesti juuri sillä psyykkisellä energialla.
Pelin räiskintäosuudet toimivat muuten hyvin, mutta sankarin jatkuva äkkikuoleminen alkaa helposti hatuttaa heikompihermoista pelaajaa. Eikö olisi reilumpaa, jos sankarin spinneri kestäisi edes yhden ohjuksen, tai Sol ei kuolisi heti ensimmäisestä vihollisen laukauksesta? Onneksi viholliset eivät ole supernopeita, joten Sol pysyy hengissä kohtuullisella vaivannäöllä.
Helppo hengenlähtö onkin Burn: Cyclen huonoin puoli, sillä useat puzzletkin ovat aikarajoitteisia. Jos et esimerkiksi pura kassakaapin pommia parissa minuutissa, se räjähtää silmillesi. Jatkuva tallentaminen on todella tärkeää.
Roskia linssissä?
Vaikka peli hyödyntää koko ruudun, ei kokonaisuutta valitettavasti voi haukkua erityisen kauniiksi. Kuvat ja animaatiot olisivat kyllä suorastaan kuolattavan bladerunnermaisia, mutta liike pilaa koko illuusion: värit vähenevät silminnähtävästi, ja kokonaisuus näyttää muodostuvan erivärisistä vaakasuorista viivoista. Kuvasta tulee ärsyttävän suttuinen, mikä ihmetyttää ainakin minua.
Onko Philipsillä ollut niin kova kiire saada suuri CD-I-hittinsä PC-rämpyttäjien ostettavaksi, että kuvat on täytynyt renderoida pikavauhdilla? Harmi sinänsä, sillä huolellisemmalla työllä peli olisi todella kaunis. Toimintaa pätkivät ajoittain myös tarinaa kuljettavat videopätkät, jotka on nekin esitetty koko ruudulla. Siedettävästi näytellyt pätkät pyörivät näinkin ilman turhaa nykimistä, joskin videon laatuun pätevät samat haukut kuin pelin grafiikkaan.
Äänipuolella peli synnyttää ristiriitaisia tunteita. Välillä taustalla soi nautittava syntikkamusa, välillä kaiuttimista kuuluu vain muutamia outoja piippauksia ja urahteluita. Yleensä kokonaisuus kuitenkin pysyy siedettävän puolella. Tehosteita ei pahemmin ole, mitä nyt välillä aseet paukkuvat ja kortinlukijat piippailevat. Hyvänä ideana pidin silloin tällöin kuuluvia Solin ajatuksia, jotka tuovat mieleen Blade Runnerin ensimmäisessä editoidussa versiossa kuuluneet Harrison Fordin mietteet.
Outoa nostalgiaa
Burn: Cycle kuuluu siihen romppupelien ryhmään, jossa voi onneksi vielä jopa jotenkin vaikuttaa ruudun tapahtumiin. Vaikeinta tällaisten tuotteiden arvioinnissa on nykyään se, arvostellako ne multimediaräpellyksenä vai aitoina peleinä. Burn: Cycle toimii kiitettävästi molemmissa ryhmissä, joten ei se voi aivan metsään mennyt yritys olla. Jotenkin vain tunnen palanneeni 80-luvun keskivaiheille hakkaamaan jotain C64-räiskintää...
Kokonaisuutena Burn: Cycle on yllättävän toimiva yhdistelmä räiskintää ja puzzleja. Video on siedettävästi näytelty ja tekemistäkin on prosentuaalisesti passiivista ruudun tuijottamista enemmän. Sopiva välipala viikonvaihteeksi niille, jotka ovat aina ihmetelleet, miksi kaikki TV-pelaajat ovat pelissä niin surkeita. Ihmettely tosin jatkuu vielä pelin loputtuakin.
70
