Burnout Dominator (PS2) – Liikennepoliisin painajainen

Aamuöisellä mieskuskilla ja Burnout Dominatorilla on paljon yhteistä: liikenteessä otetaan valtavasti riskejä, viitataan ajohanskalla liikennesäännöille eikä liikennemerkkejä ehditä vilkuilla.

Burnout Dominatorin uudessa Maniac-pelimuodossa tiivistyy koko pelin henki: kaaralla paahdetaan reikäpään lailla vaaratilanteesta toiseen. Pisteitä ropisee vastaantulijoiden kaistalla posottamisesta, kanssa-autoilijoiden säikyttelemisestä, mutkissa sladittelusta ja törmäilystä. Minuutin välein on ylitettävä tietty pistemäärä, muuten kaahailu tyssää kuin seinään, ellei niin ehdi käydä jo ennen aikarajan umpeutumista.

Pistetilin lisäksi törttöily kasvattaa turbomittaria, jonka hilaamisesta tappiin palkitaan burnout-buustilla. Talla pohjassa pinnoja karttuu entistäkin tiuhempaan, ja hurjapäisimmät ketjuttavat burnout-buusteja lisäpisteiden ja -vauhdin toivossa.

Burnout Dominatorin pelimuodot voi jakaa kahteen kastiin. Yhden ryhmän muodostavat tehtävätyypit, jotka kaikki tulevat tutuiksi jo Maniacissa. Pelaajan on väisteltävä muita autoja viime tipassa, kulutettava boostimittari mahdollisimman monta kertaa loppuun ja kaahailtava kurveissa hullun lailla. Toiseen kastiin kuuluvat erilaiset kilpa-ajot, joissa radalla kiilailee puolenkymmentä tekoälykuskia kolhimassa pelaajan autoa. Omaksi suosikikseni kohosi Roadrage, jossa tavoitteena on teilata mahdollisimman monta vastustajaa ulos radalta.

Rassinsa voi valita muun muassa hotrodien, muskeliautojen ja nelivetomaasturien joukosta. World Tourissa päristellään kuuden autoluokan läpi kohti kaaharin taivasta, Dominator-sarjaa. Uudet tehtävät ja autot aukeavat sijoittumalla kisoissa kolmen joukkoon, ja mitalien lisäksi jahdataan erilaisten merkkipaalujen saavuttamisesta myönnettäviä pokaaleja. Sunnuntaisuharoijat voivat rikkoa ennätyksiä yksittäisissä kisoissa World Tourista tutuissa pelimuodoissa. Pelattavaa on paljon, joskin yksinpelinä Burnout Dominator alkaa vähitellen toistaa pahasti itseään.

Vauhtisokeus iskee

Burnout ei olisi mitään ilman silmiä hivelevää vauhdin tunnetta. Dominator ei tuota pettymystä: vatsanpohjaa kutittaa ja kieli hakeutuu väkisin keskelle suuta, kun kolmeasataa paahtavan ohjuksen kääntää vastaantulijoiden kaistalle. Räväkkä yhteentörmäys on yleensä vain ajan kysymys, mutta kunnon tällit ennemminkin hymyilyttävät kuin harmittavat.

Matkantekoa voi nopeuttaa entisestään avaamalla ratoihin kätkettyjä oikopolkuja, jotka tuovat mukavaa vaihtelua rälläilyyn. Ensin on kuitenkin torpattava kilpakumppani päin ennalta määrättyä ratareunusta. Jos omaa kaaraa tönitään, kokemansa vääryyden pääsee kostamaan heti kolaroinnin jälkimainingeissa, sillä rassinsa voi yrittää ohjata päin kanssa-autoilijoita hidastetussa kolarianimaatiossa. Vihoviimeinen keino on räjäyttää oma autonsa, jolloin lähietäisyydelle eksyneen kaverinkin matkanteko tyssää.

Auton takana keikkuvan kameran lisäksi valittavana on puskurinäkymä. Molemmat kuvakulmat kaipaisivat hienosäätöä: puskurikamera saisi olla hiukan korkeammalla ja toista kameraa voisi viedä kauemmas autosta, jotta näkyvyys paranisi. Suuremman porun aihe on nettipelin puute, sillä Burnout on perinteisesti parhaimmillaan moninpelinä. Samalla koneella arcade-kaahailusta pääsee osalliseksi enimmillään neljä pelaajaa.

Burnout Dominator ei ole mikään mullistava lisä Burnout-pelisarjaan, mutta silti erittäin viihdyttävä törmäily. Sääli, ettei nopeasti turruttavaa yksinpelailua voi maustaa räväköillä nettipelisessioilla.

85