Burnout (PS2, Gamecube) – Ketjukolari

Autopeli Burnout kuvaa kaistapäisten kuskien edesottamuksia ahtailla kaduilla ja ruuhkaisilla moottoriteillä. Kisojen koukkuina ovat hillitön nopeus, ruuhkaiset tiet ja messevät kolarit.

Kaararivistö on täynnä äkäisiä tykkejä, joten kulkuneuvon valinta on etupäässä kosmetiikkaa, vaikka huippunopeus ja pito-ominaisuudet vaihtelevat jonkin verran. Sakin hupaisin rotisko lienee jenkkirekkamallinen järeä hinausauto. Kumia poltetaan ja peltiä rutataan mielikuvitusvehkeillä.

Yhdysvaltalaisia ja eurooppalaisia ratoja on 14, joilla kolmen kierroksen kilpailuja käydään kaupungeissa tai vilkkaasti liikennöidyillä maanteillä. Neljän osanottajan mittelö ajetaan aikaa vastaan, jolloin tarkistuspisteissä kelloon kolahtaa puoli minuuttia lisäaikaa. Pisimmät radat kestävät nasta laudassa melkein viisi minuuttia per kierros.

Reitit eivät jakaudu, vaikka kaupunkiympäristö antaisikin siihen mahdollisuuden. Risteyksissä kilpailijat paimennetaan oikealle reitille virtuaaliseinillä. Muurit eivät kiusaa tientukkeina kruisaavia peruspulliaisia, vaan pahimmassa tapauksessa reilusti yli kahtasataa syöksyvän pelaajan eteen tunkee sivukadulta täyspitkä rekka tai bussi. Baanalla on satoja autoja ja leveillä kaduilla niitä on tuntumassa pitkälti toistakymmentä.

Vakioratoja ei ehdi suremaan, sillä refleksien äärirajoja kutitteleva nopeus on Burnoutin ydin, ja suunnistaminen laskisi tempoa liikaa. Vaikka siviililiikenne ilmaantuu eteen aina samoissa paikoissa, liikenne on joka kierroksella erilaista ja sen verran tiheää, että tilanteita on miltei mahdoton opetella ulkoa. Kuskien on pärjättävä ruuhkasumppujen, tunnelien, mäkien ja tiukkojen sokkomutkien kanssa ja lisäksi omat sekä tekoälyn suoritukset vaihtelevat, joten kahta samanlaista kisaa ei kovin äkkiä tule vastaan.

Romuralli

Runsas liikenne ja posketon kaahaus aiheuttavat väistämättä mahtavia kolareita, jotka tukkivat koko tien. Kolareissa on massa mukana ja autot tekevät hurjia voltteja vasta huippunopeuden tienoilla. Mehevillä mälläyksillä mässäillään näyttämällä osumaan johtanut tilanne pari kertaa uudestaan.

Kisa käy koko ajan animaatioiden aikana, joten pikainen kamerazoomailu on lähinnä reilu rangaistus törttöilystä. Muutama tanakka peltipusu ei pilaa kisaa, sillä uusintojen jälkeen auto on ehjä, ja koneen ohjaamat kilpailijat sähläävät myös omin neuvoin.

Ohjaustuntuma on napakka ja johdonmukainen. Autot tottelevat tattia herkästi, joten nelipyöräluisut ja oikaisut irtoavat hallitusti. Pito on todellisuutta tiukempi ja fysiikan lakien pahimmat särmät on pyöristetty. Arcademaisen suoraviivainen ote sopii touhun reilun reteään luonteeseen mainiosti.

Vauhdintuntu on huikea. Kun lasissa on liki 250 kilometriä tunnissa, se myös tuntuu siltä. Kapeat kadut, tiukat ohitukset ja kireät aikarajat vain vahvistavat fiilistä. Kuski pakotetaan tasapainoilemaan kykyjensä äärirajoilla ja lisäkannustimena on turbo, joka latautuu täpärien ohitusten ja muiden kikkojen voimalla. Turbon aikana näkökenttä sumenee ja auto syöksyy eteenpäin kuin raketti.

Pelimuodot ovat varsin mielikuvituksettomia. Mestaruudesta ajetaan kolmen kilpailun sarjassa, jonka jälkeen aukeaa uusi mestaruussarja. Yksittäisten single race -kilpailujen voittoja ei palkita lainkaan. Time trialissa ajetaan pelkkää kelloa vastaan.

Myöhemmin aukeavat face off- ja survival-moodit, joista face offissa voitto palkitaan uudella autolla ja todella vaikeassa survivalissa täytyy selvitä koko kilpailu ilman ainuttakaan kolaria.

Grafiikka on teknisesti asiallista jälkeä. Laatutelkkarien käyttäjiä hivellään laajakuvalla ja 60 hertsin näyttötilalla, jolloin tapahtumat päivittyvät tilanteesta riippumatta tasaisen sulavasti.

Mainio kaksinpeli hoidetaan jaetulla ruudulla. Moitteettomasti rullaavassa kaksinpelissä on yhtä paljon liikennettä kuin yksinpelissäkin. Maisemat ovat pirteän värikkäitä ja autot kiiltävät jopa hiukan liikaa, mutta muita ylilyöntejä ei ole.

Riuskan moottorin murinan ja rytisevien kolareiden vastapainoksi musiikki on munatonta syntsahumppaa. Onneksi ponnettoman popin voi kytkeä pois päältä.

Kaduille kaipaisi jalankulkijoita, prätkiä ja irtoroinaa, mutta näilläkin eväillä pärjää. Niukat kuvakulmat kiusaavat eniten, sillä puskurikamera on liian matalan näkymän takia lähes kelvoton tekele. Jäljelle jää vain auton takana roikkuva kamera, joten muutama lisäkuvakulma vaikka korkeammalta tai auton sisältä olisi parantanut kokonaisuutta. Toistuvaa kaavaa seuraava liikenne ei taas ole suoranainen vika, huikean nopeuden myötä satunnainen ympäristö tekisi kilpailuista mahdottomia.

Burnout on mainio kaahauspeli. Siinä on kaikkea mitä kaipaa: huimaa lentoa keskellä komeaa kaupunkivilinää ja riittävän jämäkkä ajotuntuma. Näyttötiloista tulee vielä lisäplussaa, vaikka linkkikaapelikaksinpeli uupuukin.

90