Burnout Revenge lisää poskettoman vauhdikkaaseen kilpa-ajoon vielä yhden vaihteen ja kajauttaa surutta ketjukolariin heti seuraavassa risteyksessä. Se ei ole ongelma vaan onni ja autuus.

Auto syöksyy risteykseen, osuu rekan nuppiin ja kimpoaa siitä vastustajan kylkeen. Romupallojen tehdessä ilmassa voltteja kilpakumppani yrittää kiertää kolarisuman, mutta koko risteyksen tömäyttävä räjähdys pysäyttää ohitusyrityksen.

Burnoutin arcademaisen rento perusasetelma on ennallaan. Sivullisista viis veisaavat hurjapäät ajavat päättömiä kilpailuja julkisilla maanteillä ja kaduilla. Silmämunat kuivattava vauhti on kaiken alku, loppu ja perimmäinen tarkoitus. Adrenaliinihana väännetään tappiin sulavalla tekniikalla ja viimeistellään lennokkaan liioitellulla kolaroinnilla.

Aiempaa rennomman kolariasenteen ansiosta kisat ovat häkellyttävän herkullista räimettä ja ryminää. Jos kesken kisan pamahtaa kauppakassin takakonttiin, rassi singahtaa tieltä komeassa kaaressa, mutta meno ei meno pysähdy kokonaan. Pikkuromujen tuuppiminen heikentää näkyvyyttä ja hidastaa vauhtia, joten niitä ei kannata mällätä aivan tarkoituksella.

Kosto on suloinen

Huikean nopeuden takia tuhoisat ja hilpeät kolarit ovat väistämättömiä. Mällit eivät ole ratkaisevia, sillä kaara palaa asfaltille ehjänä ja täydessä vauhdissa rysäytysanimaation jälkeen. Törmäily ei häiritse pelimenestystä, sillä tekoäly roikkuu aina hajuraon päässä riippumatta siitä, ajaako hyvin vai huonosti. Etenkin ensimmäisellä kierroksella mällääminen ei merkitse mitään. Jos viimeiset mutkat menevät putkeen, etenemisen kannalta olennainen sijoitus kärkikolmikossa on taattu.

Rekan jäähdyttimeen tai kiviseinään iskeytynytkään ei menetä kontrollia, sillä mälli hidastaa maailman ja romupallo tottelee ohjausta muutaman sekunnin ajan. Peltikasan voi ohjata hidastuksen aikana päin vastustajaa, ja niukin naukin ohi kiitävät kaarat napataan räjähdyksellä, mikäli tankissa on huimapäisellä ajolla kertyvää turbonestettä. Kolmosen kolarimoodista tuttu crashbreaker lienee suurin syy tiukkaan kuminauhaälliin, sillä hupaisat kosahdukset kaipaavat kohteita.

Jos kilpakumppanin tönii seinää tai toista autoa päin, runttaus lasketaan takedowniksi, jossa autot paiskautuvat jorpakkoon komean animaation siivittämänä. Mikäli vastustaja niittaa rattisankarin, auto merkitään kostoa varten punaisella nuolella. Puolivahingossa syntyvien revenge-takedownien painoarvo on kyseenalainen, sillä kostoja kaivataan vain erikoisautojen avaamiseen liittyvissä tehtävälistoissa.

Siviililiikenteen mälläämisestä puristetaan kaikki irti hykerryttävän kaoottisessa traffic attack -pelimuodossa. Liikennehyökkäys on peruskisan ja kolarimoodin ristisiitos. Kilpailija saa dollariköntin ja lisää aikaa jokaisesta runtatusta autosta. Kun aika loppuu, tuhottujen autojen kokonaisarvo määrää sijoituksen. Vastaantulijoiden ja kookkaiden ajoneuvojen epäsuorasta keilaamisesta irtoaa liuta bonuspisteitä. Railakas räyhääminen vaatii iloisesti refleksejä sekoittavaa torppaa kaikki -asennetta.

Perinteistä yhdellä rysäyksellä mahdollisimman paljon tuhoa -kolarimoodia on virtaviivaistettu. Kolmososan bonuspallukat korvataan kaukana vilkkaan liikenteen seassa piileksivällä maaliautolla. Jos maalimobiili joutuu kolarisumaan, pistepotti kasvaa merkittävästi. Optimaalisen kolaripaikan ja lähdön välillä on runsaasti autoja, romua ja kipeitä hyppyreitä. Tuho maksimoidaan crashbreaker-räjähdyksellä, joka aktivoidaan hauskasti rämpyttämällä.

Lusikka pohjaan

Takedownien määrään keskittyvää rallia lukuun ottamatta kisat hoidetaan periaatteessa tavallisella ensimmäisenä maalissa, kultaprenikka kaulaan -kaavalla. Mitalilogiikkaa hienosäädetään tyylipohjaisilla arvosanoilla. Kaistapäinen ajo ja vastustajien torppaaminen nostavat arvosanaa, mopoilu ja mamoilu laskevat sitä. Kultamitali korottaa ja pronssi laskee maksimissaan viiden tähden arvosanaa yhdellä. Mitalittomuus nollaa koko arvosanan. Pelkkä voitto ei riitä huippupisteisiin, sillä siihen tarvitaan hiuksia nostattavaa stailausta.

Vaikeustaso on leppoisa. Vauhtia tulee jatkuvasti lisää, mutta se ei tilannetta muuksi muuta. Kun pahat ratakohdat on opittu, tauoton mitalisade alkaa. Edeltäjäänsä selkeästi helpompi Burnout Revenge korostaa tajutonta fiilistä taidokkaan sompailun kustannuksella. Mikäs siinä, menen mutisematta tunnelman mukana.

Vaihtoehtoja

Tyylikkäät radat ovat aina kuuluneet Burnoutin sapluunaan, eikä Revenge-osa petä odotuksia. Komeissa baanoissa on runsaasti oikopolkuja, hirmuisia hyppyreitä ja ansapaikkoja. Vastustajien torppaamiseen sopivat muun muassa lukuisat liikenteenjakajat, pylväät ja rakennusten kulmat.

Radat haarautuvat parhaimmillaan jopa kolmeen reittiin, mutta hyvän pelitasapainon ansiosta pitkätkin osuudet ovat suurin piirtein yhtä nopeita, joten kisaa ei sössitä väärällä reittivalinnalla. Ensimmäisellä kadulla on enemmän liikennettä, toisella mutkia ja kolmannella hyppyreitä. Vatsanpohjasta sieppaavat ilmalennot valtavien kanjonien ja rakennusten yli ovat kisojen kohokohtia.

Arvosteluversioiden takia nettipeliä en päässyt testaamaan. Jaetun ruudun kaksinpeli rullaa riittävän sujuvasti, mutta parasta kimppakivaa ovat vuorotellen kaahattavat kuuden pelaajan kolariristeykset. Xbox- ja PS2-painokset ovat marginaalisia teknisiä eroja lukuun ottamatta lähes identtisiä.

Tuoreiden viritysten myötä Burnoutin luonne muuttuu aikaisempaa aggressiivisemmaksi. Vuosi sitten rempseältä maistunut kolmososa tuntuu Revengen jälkeen laimealta. Vapaa kolarointi ja arvosanasysteemi muuttavat tuntuvasti ajamisen luonnetta, mutta niin pitääkin.