Call of Cthulhu yhdistää kauhun ja toiminnan ongelmanratkontaan. Päällimmäinen piirre on painostava tunnelma, joten Cthulhun kutsu ei sovi heikkohermoisille. Monestakin syystä.

Kauhukirjailija H.P. Lovecraftin Cthulhu-mytologiaan pohjautuva Call of Cthulhu alkaa räväkästi. Yksityisetsivä John Walters saa kutsun kultin talolle sovinnon rakentajaksi, mutta asiat menevät pieleen. Tulitaistelua paetessaan Walters päätyy kellarikerroksiin, joissa mies joutuu vielä pahempiin ongelmiin. Ennen pyörtymistään Walters näkee hämärästi jättimäisen hahmon.

Walters tokenee mielisairaalassa, mutta ei muista tajuttomuuden jälkeisestä kuudesta vuodesta mitään. Elämä ja työt kuitenkin jatkuvat, joten Walters saa toimeksiannon kadonneen henkilön jäljittämiseksi. Kadonnut mies piti kauppaa syrjäisessä Innsmouthin kylässä. Kylään eivät vieraat ole tervetulleita, ja myös Waltersin nuuskiminen saa kylmän vastaanoton.

Talutusnuorassa

Call of Cthulhu pyrkii upottamaan pelaajan osaksi tarinaa. Toteutustapa on sama kuin vastailmestyneessä Peter Jackson's King Kongissa (Pelit 11/05, 92 pistettä). Ruudulta on karsittu mittarit, kartat ja vastaavat pelilliset elementit. Terveystila ilmaistaan erilaisilla tehosteilla: jalka murtuneena nilkuttaa, vamman kipu kiihdyttää hengitystä, tihentää pulssia ja pyörtymisen uhatessa värisävyt muuttuvat mustavalkoisiksi.

Temppu toimii hyvin. Innsmouth asukkaineen tuntuu ahdistavalta, Waltersia piinaavat muistovälähdykset lisäävät jännitettä ja tilanteiden mukaan vaihtuva musiikki lyö viimeiset löylyt. Kaupungin ulkoasu on osunut nappiin: sopivan ränsistynyttä ja sekaista katukuvaa yhdistettynä sisätilojen karmivuuksiin. Tunnelma on Cthulhun valttikortti.

Cthulhun alku tempaa mukaansa: tutkimista, jutustelua, hiiviskelyä ja muutama älykäs pulma ratkottavana. Ensimmäisen kolmanneksen Walters kulkee aseettomana, mikä on hyvä kikka. Ahdistavuus nousee toiseen potenssiin, kun tietää, että vastustajille ei voi mitään. Ainoa tapa pitää hengensyrjästä kiinni on vältellä Innsmouthin asukkaita viimeiseen asti.

Jos saa osuman, ensiaputarvikkeita on käytettävä heti, sillä yksityisetsivä Walters on linnunluinen mies. Yhden illan aikana kummatkin kädet saattavat murtua pari kolme kertaa ja reisiluut sojottavat ihon läpi useaan otteeseen.

Sen jälkeen kun aseet tulevat mukaan kuvioihin, painotus siirtyy kohti toimintaa. Ei kuitenkaan kokonaan, onneksi. Ammuskelu on kankeaa eikä Innsmouthin vihamielisten asukkaiden summittainen liikkuminen auta asiaa. Ruudulla ei näy pelin hengen mukaisesti tähtäintä. Se ei ole ongelma, mutta aseiden kankea lataaminen ja pikajuoksijan nopeudella säntäilevät vastustajat ovat. Cthulhu pakottaa pelaajan opettelemaan ulkoa yrityksen ja erehdyksen kautta pitkiä toimintasarjoja. Jos mokaa vähänkin, kuolee ja palaa alkuun. Yhtä kohtausta saa hinkata parikymmentä kertaa.

Peli painottaa monessa paikassa, että hiiviskely on parempi vaihtoehto kuin räiskintä. Ei kannata uskoa. Piileskelin tunteja aivan turhaan, sillä oikea ratkaisu vaati pelkkää pyssyjen pauketta. Aseista kannattaa nauttia heti, jahka ne kouraansa saa, sillä juonenkäänteet eivät kohtele asevalikoimaa hellästi.

Muuten hyvä, mutta

Call of Cthulhulla ei ole kuin pari ongelmaa, mutta ne ovat sitäkin suurempia. Jatkuva samojen kohtauksien opettelu käy uskomattomasti hermoille, etenkin kun monissa ongelmissa ei ole loogista ratkaisua, vaan on yritettävä keksiä, mitä pelintekijät haluavat pelaajan tekevän. Heippa vaan, immersio.

Yrittämällä ja erehtymällä pääsee koko ajan eteenpäin, jos vain hermot kestävät. Läpipeluun jälkeen pelikello näytti yhdeksää tuntia, mutta toiston takia sen voi huoletta tuplata.

Grafiikkabugit kiusaavat Cthulhua. Sellaiset sanoinkuvaamattomat kauhut kuten oven läpi pilkistävät takaraivot tai ohi kävellessä repeilevät seinät ovat arkista kamaa. Välillä tekoäly hukkaa vähäisetkin järjen rippeensä. Suurimmat ongelmat tulevat suunnitellun reitin ulkopuolella sooloilusta. Jos tekee toisin kuin pelintekijät ovat kuvitelleet, on auttamatta jumissa. Yksi ylimääräinen latauskerta ei tosin tunnu missään.

On Cthulhussa paljon hyvääkin. Tunnelma on kohdallaan ja vastassa on monta mainiosti suunniteltua ongelmaa. Jahka on jauhanut yhtä kohtausta kaksi tuntia sarvi otsassa ja pääsee vihdoin läpi, riemu on sanoinkuvaamaton. Sitä ennen tosin on avuksi manattu Cthulhun lisäksi muutkin muinaiset mahtavat. Call of Cthulhu ei jätä kylmäksi.