Xbox 360:n hauskimman moninpelin nimi ei ole Gears of War vaan Call of Duty 3.
Kiinnostukseni Call of Duty 3:n yksinpeliin on tiskiveden laimeaa. Sama puuduttavaa sotanäytelmä (Big Red One ja Finest Hour mukaan lukien) viidettä kertaa? Kiitos ei. Mutta Call of Duty 3:n moninpeli on viihdyttävintä, mitä olen pelannut aikoihin. Siinä on säädetty realismin ja arcaden tasapaino kohdalleen: taistelu on nopeaa ja kuolettavaa, mutta silti myös taktista.
Call of Duty 2:n moninpeli oli Xbox 360:llä pettymys. Nohevat puitteet pilaantuivat naurettavaan kahdeksan pelaajan rajoitukseen, mikä teki amerikkalaisten ja saksalaisten yhteenotoista Xbox Livessä hölmöjä minikahakoita. Puute korjaantuu Call of Duty 3:ssa, sillä mittakaava on uutukaisen ehdoton valttikortti. Uudet kunniankentät ovat laajoja ja enimmäkseen avoimia ja suurimpiin taisteluihin mahtuu 24 pelaajaa. Vaikka pari tusinaa ei välttämättä kuulosta PC-näkövinkkelistä paljolta, Xbox 360:llä se on suurimittaisinta räiskintäsotaa tähän mennessä.
Parasta Call of Duty 3:n moninpelissä on kuitenkin se, että se on suunniteltu ensisijaisesti toimivien pelimekanismien, ei väkinäisten realismivaatimusten ehdoilla. Ylämoro Treyarchin tiimille!
Luokkasotaa
Call of Duty 3:n moninpelissä toinen maailmansota jatkuu ikuisena syklinä amerikkalaisten ja saksalaisten välillä. Kenttien nimet, Argentan, Verdun, Merville ja Les Ormes, kertovat, että Ranskassa ollaan. Normandian maihinnousua ei kuitenkaan treenata, ja hyvä niin.
Puuduttavan deathmatchin ja toisen maailmansodan kuvioon vähän huonosti istuvan lipunryöstön ohella Call of Dutyn keskeisiä pelimuotoja ovat headquarters ja war. Headquarters on eräänlainen hyökkää ja puolusta -peli, jossa satunnaisesti kentälle ilmestyvän päämajapaikan vallannut osapuoli joutuu puolustamaan asemiaan tietyn ajan. War on pelimuodoista hienostunein, sillä siinä kenttä on valloitettava vihollisilta alue kerrallaan. Koska alueet on vallattava oikeassa järjestyksessä, pelitapahtumat etenevät kiehtovan järjestelmällisesti. Toiminnassa on jatkuvasti kova intensiteetti päällä, sillä pelaajien syntypaikat siirtyvät rintamalinjojen mukana.
Kenenkään ei ole Call of Duty 3:ssa tyytyminen pelkkään rivimiehen osaan, sillä jokainen pelaaja saa päättää oman hahmoluokkansa. Hahmoluokka määrittää sotilaan varustuksen ja taidot – lääkintämies virvoittaa kaatuneet, tarkka-ampuja kutsuu tykistökeskityksiä ja konekiväärimiehellä on ehtymätön ammusvarasto. Sepän ei tarvitse pysyä lestissään, sillä kaatuneilta voi poimia ”vääränkin” hahmoluokan varustusta. Tapetuilta snipereiltä napatut kiikarikiväärit ovat erityisen suosittuja. Kahden aseen rajoitus asettaa rajat keräilyvietille.
Hahmoluokilla on mielenkiintoisia kaksoisrooleja. Esimerkiksi lääkintämiehen pääase on ronskisti pumppuhaulikko, mikä tekee lämäristä melkoisen lähitaistelijan. Konepistoolilla (Schmeisserillä tai Tommy-gunilla) aseistettu Light Assault -luokka (kevyt rynnäköijä, hei!) on epätodennäköinen passarintuhoaja, kiitos vikkelien kinttujen ja tankin kylkeen tarttuvien tahmakranaattien. Varsinainen sinkomies jää hahmoluokkana vähän huutolaisen asemaan, sillä taistelutanner kuuluu Call of Duty 3:ssa ensisijaisesti jalkaväelle.
Call of Duty 3:n asetasapainoa voi vain kiitellä. Aseiden tehossa ja tulinopeudessa ei ole tuijotettu sokeasti historiallisia faktoja, sillä ominaisuuksissa on otettu huomioon myös hahmoluokkien yhdenvertaisuus. Tasapainottelusta huolimatta amerikkalaisten ja saksalaisten aseistuksessa on riittävästi eroja ja omaleimaisuutta. Saksalaisilla ei esimerkiksi ole amerikkalaisten BAR-pikakivääriin tai Garand-kivääriin verrattavaa asetta. Virhettä en näe siinäkään, että konekiväärimiehet ovat tarkka-ampujiakin pelottavampia vastustajia.
Sopivasti realistinen
Jos jotain, Call of Duty 3 kaipaisi lisää moninpelikenttiä. Yhdeksän kenttää on vähän, eikä niitä kaikkia voi edes pelata 24 pelaajan War-moodissa. Activision on luvannut peliin Xbox Livestä ladattavan maksullisen lisäkenttäpaketin, mutta ainakaan tämän jutun kirjoitushetkellä sitä ei ollut.
Toivottavaa olisi myös, että rankattujen moninpelien pelinmuodostus korjattaisiin kuntoon. Nykyisellään rankattuihin peleihin ei voi liittyä lennosta, vaan sellaiseen pääsee ainoastaan odotushuoneen täytyttyä. Päämäärätön odottelu ei tunnu vaihtoehdolta, kun tavalliseen rankkaamattomaan peliin pääsee tuosta vain mukaan.
Call of Duty 3:n moninpelin konseptissa ei ole mitään vallankumouksellista saati ihmeellistä. Pelin vetovoima syntyy hioutuneesta kokonaisuudesta ja kutkuttavista joukkuepelihetkistä. Call of Duty 3 ohjaa kuin luonnostaan pelaajat samaa tavoitetta kohti – rynnäköimään sakemannien pitämään ladonpahaiseen tai vyöryttämään luostarin pihalla väijyviä amerikkalaisia. Vaikka peli on vain peliä, taistelut ovat juuri niin kuolettavia, ettei mieli tee rynnätä suin päin vihollistuleen. Maahan heittäytymällä ei välttämättä pelasta nahkaansa, mutta ainakin voi paeta kuolemaa muutaman sekunnin ajan.
Red Orchestran realismisulkeiset ovat asia erikseen, mutta tällaista vauhdikkaan toisen maailmansodan räiskinnän pitääkin olla!
90
