Sota ei yhtä miestä kaipaa, ellei kuule velvollisuuden kutsua.
Call of Duty -sarjan räiskinnöissä on aina hallittu vauhdikas korkkarisota. Edellisissä osissa hypittiin liittoutuneiden välillä rintamalta toiselle, Stalingradista Normandiaan ja El Alameinista Reinille. Nyt on pensasneuvostoliittolaisista ja aavikon ketuista luovuttu, sillä kolmososa keskittyy Normandian taisteluihin ja Pariisin vapautukseen. Pelaamaan pääsee jenkeillä, briteillä, kanukeilla ja polakeilla.
Hyökkäyksen painopiste on edelleen yksinpelissä, mutta kolmosessa myös moninpelille on jaettu lisäpanoksia.
Suuri illuusio
Tyyli on tuttu intistä. Koskaan ei saa mennä mihin haluaa, mutta upeat joukkokohtaukset, käsikirjoitetut tapahtumat ja kaoottiset taistelut pitävät fiiliksen yllä. Välillä puolustetaan omia asemia, välillä vetäydytään. Sinne mennään, mihin käsketään ja määräykset muuttuvat vähän väliä. Käytännössä pelaaja suunnistaa rastilta toiselle ja suolaa eteen osuvat saksalaiset.
Ruudulla ei näy terveyspisteitä, vaan kuolo korjaa, jos ottaa liian monta osumaa lyhyessä ajassa. Niinpä nikkeliä voi imeä huoletta, kunhan ei ajaudu liian tiuhaan lyijysateeseen. Hetken tupakkitauko suojassa, ja terveys paranee täyteen voimaan. Ex-mutantti Ahmamiehen voimat sotapelissä ovat hassua, mutta systeemi on toimivampi ja ihan yhtä realistinen kuin ainainen palkkien kyttääminen ja pikaparannuspakettien kerääminen.
Kaukaa voi usein ampua ilman suojaa, sillä haavat paranevat nopeammin kuin hajanainen vihollistuli ehtii niitä aiheuttaa. Kovemmilla vaikeustasoilla toiminta on realistisempaa, mutta paikoin todella vaikeaa.
Tallennuspisteitä on liian harvassa. Vaikean osuuden päätteeksi kaukana edellisestä tallennuksesta kaatuminen ottaa päähän. Teoriassa tallennuspaikkojen vähyys voisi toimia positiivisesti, jos pelaajan pitäisi pelata varovasti, mutta peli pakottaa riskinottoon, sillä taistelun eteneminen vaatii edelleen rynnimistä joukkojen kärjessä.
Vihollisten pudottaminen kaukaa on hyödytöntä, sillä saksalaisia syntyy loputtomasti lisää ja ne ryntäävät heti tyhjentyneeseen tuliasemaan. Siksi pitää tehdä tyhmänrohkea säntäys vihollisasemiin, jotta saa omat joukot tulemaan perässä näennäisesti hoitamaan tilanteen. Etenemistä suojaavat savukranaatit ovatkin taistelijan paras varustus.
Veteen piirretty viiva
Aikaisempien osien useamman rintaman sota teki kokonaisuudesta sirpaleisen, mutta vaihtelevan. Nyt pelissä on selvä kokonaisuus ja tarina, mutta miksi näyttämönä on läpikaluttu Normandia? Sen maaseutu, pensasaidat ja pikkukaupungit ovat jo kotipaikkakuntaani tutumpia. Tarinan kaarikin jää vajaaksi, sillä tapahtumat käynnistyvät vasta maihinnousun jälkeen Saint-Lôsta, eikä Pariisia näe kuin välinäytöksissä.
Jotta sotiminen ei olisi pelkkää juoksemista ja ampumista, tehdään leikkisodasta fyysisten suoritusten avulla henkilökohtaisempaa: räjähteiden sytytin kierretään paikalleen tattia pyörittämällä, tatin puolikierroksilla soudetaan vimmatusti venettä ja oven saa revittyä sorkkaraudalla auki, kun rämpyttää nappeja.
Saksalaisten kanssa joudutaan välillä käsikähmään, jossa rämpytetään ohjaimen liipaisimia. Lähitaistelut käynnistyvät aina ennalta määrätyssä paikassa, mikä laskee ennestäänkin vähissä olevaa vapauden tuntua.
Kranaatin sokan vetämisen jälkeen ruutuun ilmestyy laskuri. Se on tarpeen, sillä saksalaiset osaavat palauttaa kranaatin lähettäjälle. Sama onnistuu myös pelaajalta. Kopitteluun ei normaalilla vaikeustasolla ole syytä, sillä riittää, kun siirtyy muutaman askeleen syrjään.
Vaihtelua nurmiporan arkeen tuovat puolalaisten tankkitehtävät. Homma on yksinkertaista räiskintää, jossa Sherman parantaa haavansa samalla logiikalla kuin sotapoika. Joissain tehtävissä ajetaan jeepillä, välillä pääsee konekiväärin puikkoihin. Lisäksi supersotilas pääsee käyttämään kranaatinheitintä ja panssarintorjuntatykkiä sekä johtamaan panssarivaunujen ja tykistön tulta. Välitehtävät ovat yksinkertaisia, mutta tuovat kaivattua vaihtelua.
Saksalaisten joukkuetason sodanjohtotaito ei tee suurta vaikutusta. Saksalaisten osa on puolustaa, ja asemissa hunnit yleensä ovatkin. Oma-aloitteisuus loppuu suojaan hakeutumiseen, hyökkäys vaatii käsikirjoituksen voimaa.
Putkijuoksu on kolmosessa entistä putkempaa. Paikat ovat ahtaita ja pienetkin esineet tukkivat reittejä. Välillä on turvauduttu jopa näkymättömiin seiniin. Tasapaino putkijuoksun hyötyjen ja haittojen välillä on kadotettu.
Taistelutoverit
Sota on raakaa ja veristä touhua, paitsi Activisionilla, jossa luodit niittävät miestä ja kranaatit paiskovat räsynukkeja, mutta iho pysyy ehjänä. Ihan leikiltä sota ei silti tunnu, sillä kaikki muu on hoidettu realistisella ilmeellä.
Call of Duty 3 on harvinaisen komea. Maailma ja hahmot ovat persoonallisen yksityiskohtaisia, valot ja varjot sekä savut ja räjähdykset ovat entistä upeampia. Pieni, mutta hieno keksintö on silmän tarkentamisen mallinnus: kun katsoo tähtäimen läpi, pysyy kohde selvänä, mutta muut etäisyydet sumenevat. Ruudunpäivitys pysyy kovassakin myllerryksessä sulavana.
Sodan jytinä, pauke ja huudot ottavat kaiken irti surroundista ja subwooferista, ja nostattavat perheenjäsenissä nopeasti sotaväsymystä ja taistelunalkutusta. Audio tai video, Call of Duty kelpaa kummassakin Xbox 360:n esittelymateriaaliksi.
Moninpeli on parantunut edellisosasta selvästi. Pelaajia on enemmän, lagia vähemmän ja pelattavana on seitsemän eri hahmoluokkaa. Hahmoilla on toisistaan poikkeavat ominaisuudet, eri aseet, eri kranaatit ja erikoiskykyjä, kuten miinoittaminen ja tykistöiskujen kutsuminen. Lääkintämies voi pelastaa kuolintoreissaan olevia taistelutovereita.
Kentät on suunniteltu huolella moninpeliä varten ja pelimuotoja on useita. Lisää väriä antavat käytettävissä olevat jeepit, sivuvaunuprätkät ja tankit. Toimivalle ja monipuoliselle toiseen maailmansotaan sijoittuvalle moninpelille on ollut kysyntää, ja Call of Duty paikkaa sauman erinomaisesti.
Moninpeli on selkeästi Call of Dutyn paras osa, sillä yksinpeli siirtää sarjaa useamman piirun väärään suuntaan. Sodan räiske ja pauke ihastuttavat aluksi, mutta pian pelaajan käsien sitominen ja iänikuinen Normandia alkavat kasvattaa taisteluväsymystä. Olisiko saksalaisten vastahyökkäyksen aika?
83
