Call of Duty: Modern Warfare 2 (PC, Xbox 360 -moninpeli) – Imperiumin vastaisku

Mikä on nykyaikaisen sodankäynnin vastakohta? Tietysti Modern Warfare 2, peli täynnä kivaa satusotaa toimintaikäisille vesseleille, ilman mitään todellisuuden painolastia.

Tasan yhteen ruumiiseen perustuvan terrorismilavastuksen seurauksena Venäjä nostaa nyrkkiä Yhdysvalloille ja lähettää jotain niin sotilaallisesti järjenvastaista kuin miehitysarmeijan, mille Clancykin tuhahtaa.

Modern Warfaren kanssa aina mainitaan Michael Bay, tuo toimintaelokuvien hienovarainen Michelangelo. Kun Valkoisen talon katolla heiluteltiin flareja ja suihkarit kaarsivat pommittamisen asemasta pois, aloin miettiä, ovatko käsikirjoittajat olleet tosissaan vai eivät.

Vastaus tuli tekorajuuden huipentumassa, Infinity Wardin lahjassa kaikille kouluampujille. Siviilien teurastus lentokentällä, mihin pelaajakin saa osallistua, kaipaa pelikertalaskuria: yli kymmenen pelikertaa, niin poliisille lähtee ilmoitus. Tyytyväisenä huomasin, että huolimatta vuosikymmenien viihdeväkivallassa kylpemisestä en pystynyt ampumaan edes pelisiviileitä.

Täyttä vauhtia!

Modernin alussa on esterata, jossa ponnahtelee esiin terroristeja ja siviileitä esittäviä maalitauluja. Loppupeli on käytännössä aivan samaa, paitsi että terot ampuvat takaisin ja siviileitä saa tappaa. Pelissä seurataan 75. Ranger-rykmentin Ramirezin sotimista ja Task Force 141:n kommandokeikkoja. Jälkimmäisessä seikkailevat nelkun SAS-häiskät Soap, Roach ja ennen kaikkea kapteeni MacTavish. Tom of Scotland on ehkä vähän huono kommando, koska hän saa tutkat huutamaan täysillä. Hienoa, että silmänruokaa tarjotaan välillä Tom of Finlandinkin hengessä!

Modern Warfare 2 on hyvin pitkälle samaa kuin Call of Duty 4. Välillä vihollisia syntyy loputtomasti, kunnes nimenomaan pelaaja rynnii skriptin vaatimaan kohtaan. Onneksi useimmiten viholliset saa ampumalla loppumaan. Pelaaminen on puhdasta kiertoajelua: joko mennään putkessa tai sitten seurataan jotakuta, joka täsmälleen sanoo mitä tehdään ja koska. Metrin välein on paikkoja, joissa voi valita melkein jokaisesta pelin tuntemasta aseesta. Samoin esimerkiksi Venäjän armeija ei käytä vain Kalashnikoveja, vaan veijareilta löytyy myös jokainen länsimainen mutka.

Semmoinen juttu kuin rytmitys on Infinity Wardille melkein tuntematon käsite. Eikun vaihde silmään ja aaaaaction extreeeeeme! Täpöllä koko ajan! Jatkuva tykitys tekee arrrrmottomasta sodankäynnistä tahattomasti huvittavaa, joskin Brasilian Favelassa ja Afganistanin luolien tylsyydessä hymy hyytyy. Ramirezin seikkailuissa parasta on maailman visualisointi, sillä sodan jaloissa vaikertava Jenkkilä on tosi hienosti tehty. Kommandokeikoilla maalitaulujen ampumista piristetään erilaisilla pikku toimintakohtauksilla, vaikkapa jääseinän kiipeämisellä, tai erilaisilla takaa-ajoilla, joista lopun kumiveneregattaa olisi pitänyt harkita toinenkin kerta.

Ahmojen armeija

Elokuvassa Red Dawn Yhdysvaltoja puolusti Wolverines, niin nytkin, eikä terroristeilla ja venäläisillä ole saumaa supersotilaita vastaan. Ryhmä-X-Wolverinen tavoin sotilaat kestävät osumaa, ja mutanttikyvyillä haavat paranevat äkkiä, jos saa suojassa huohottaa. Juonen kannalta tärkeät kaverit ovat yleensä kuolemattomia, ja kun itse heittää lusikan nurkkaan, se tietää vain pientä takapakkia. Ampumaratafiilis senkun korostuu.

Grafiikka on teknisesti vähän vanhahtavaa, mutta toteutus on moitteetonta. Pelkästään uniikkia animointia on enemmän kuin viidessä normipelissä yhteensä. Yksinpeli voi olla lyhyt ja kertakäyttöinen, mutta tylsä se ei ole kun hetkittäin. Komeat näyt palavasta Yhdysvallasta ja useat peliin ripotellut herkkuhetket, joista huonointa ei ole testosteronia tihkuva lopetus, pitävät viihdearvot kondiksessa sen kuuden tunnin keston ajan. Lisätunteja tulee irtonaisista Special Operations -tehtävistä, joita voi pelata kaverinkin kanssa. PC-mielessä yksinpeliosuus on riittävän hyvä: grafiikkaa saa säätää ja hiirellä pelata, mitä sitä ihminen muuta?

Niin kauan kun en pohdi bonushinnan ja lyhyen keston kaltaisia pikkuasioita, Modern Warfare 2 saa viihdepakettina ihan puhtaat paperit. Jos peleistä joskus tulee vuokratavaraa, Modern Warfare 2 tulee olemaan roolimallina.

Kunnon kakkososan tavoin Imperiumin vastaisku jää kesken ja petaa kentän valmiiksi seuraavalle osalle. Miten käy Yhdysvaltojen? Saako Makarov ansionsa mukaan? Vuoden kuluttua sama CoD-kanava, samoilla CoD-tempuilla.

* * * * *

Monin-PC: Joka vanhoja muistaa sitä pissalla silmään

Modern Warfare 2:n moninpeli, kas siinäpä Pandoran lipas meille PC-pelaajille. Minä olin yksi yli 250 000:sta dedikoituja servereitä vaatineen nettiadressin allekirjoittaneesta, vastustamassa aikamatkaa menneisyyteen. Mutta kun pullo kaatuu, ei kannata raivota vaan nuolla pöytä.

Moninpeli on tuttua aggressiivista vääntöä mies miestä vastaan ilman ajoneuvoja. Kuolema tulee parista luodista, tappoputkista palkitaan vaikka mahdollisuudella heittää taistelukopteri kentälle pörräämään. Jotenkin tuntui, ettei ihan edeltäjän ADHD-tasolle vajota.

Modern Warfaren moninpelien koukku perustuu jatkuvaan palkitsemiseen, ja kakkosessa palkitaan vielä enemmän. Se koukku on ihan järjettömän toimiva, mörppimäinen tasojen nousu yhdistettynä uusien aseiden, lisäosien, saavutusten ja muun röhnän avaamiseen luo kestävän pelihimon.

Dedikoidun serverin puute näkyy vaatimattomassa pelaajakapasiteetissa. Lainaan Duke Nukem -juttuani Pelit-lehdestä 5/09: ”Call of Duty nelkkukelkkumies tietysti kysyy, miksi Codin vuonna 2009 pitäisi jaxaa kiinnostua jostain kämäisestä muinais-shootterista?”

Koska ne ovat palanneet! Free for all tarjoaa villiä huvia jopa 4–8 pelaajalle, siis selvää ”Dukee?” Suosituin pelimuoto näyttäisi olevan 9 vastaan 9 ground war, joka samalla edustaa laajinta myräkkää, pelimuotoina ne toimivimmat eli team deathmatch ja domination.

Infinity Ward puhui pehmoisia. Matchmaking nakkaa satunnaismatsiin, jossa ihan kylmästi nyypät lyödään samaan matsiin veteraanien kanssa. Eivätkö juuri pienet pelaajaparat julmilla klaaniservereillä olleet Infinity Wardin suurimpia huolenaiheita?

PC ei ole suljettu järjestelmä, vaan siinä pääsee käsiksi pelitiedostoihin. VAC ei ilmeisesti hoida vartiointiaan, sillä Modern 2:ssa menneisyyden hirviöt eli wallhackit ja aimbotit nostavat rumaa, haudatuksi luultua päätään. Tai ehkä automaattitähtäysbotit ovat jäänteitä naapurin puolelta. Kehittäjien konsolikin on löydetty, ja loputonta sarjatulta ampuvia kranaattikiväärejä voi ihailla vaikka YouTubesta.

Ilman dedikoituja servereitä pelaaminen on melkoinen nostalgiatrippi 90-luvulle. Onneksi IWNet toimii niin hyvin kuin reliikkiratkaisulta voi vaatia. Peli aloittaa matsien hakemisen 50 millisekunnin viiveestä, yleensä 80–90 kohdalla niitä alkoi löytyä. Vaikka lagaus aina silloin tällöin oli ongelma, enimmäkseen systeemi toimi hyvin. Jopa silloin, kun äiti käskee hostin nukkumaan, homma jatkuu hostinvaihdon jälkeen.

MW2 herätti henkiin muistot Counter-Striken pelaamisesta ISDN-modeemilla, aina huijausohjelmia ja seinien läpi räiskimistä myöten. Moninpeli saa arvosanan ihan OK, mikäli suurempia pelaajamääriä, modeja tai ilmaista lisäsisältöä ei kaipaa.

Nnirvi

* * * * *

Monin-Xbox: Lovessa Livessä

Infinity Ward ei keksinyt pyörää uudestaan. Moninpelinä Modern Warfare 2 on täsmälleen samaa mitä ykkönen, mutta uusilla kentillä ja entistä runsaammalla asevalikoimalla. Moninpeliä voisi luonnehtia suorastaan tavanomaiseksi, ellei sen höysteeksi olisi keksitty kerrassaan nerokasta sotilasuraa. Matsista toiseen kehittyvä ura on liima, joka pitää viikonloppusoturien nenät ruuduissa.

Modern Warfaren ylennykset perustuvat puhtaasti matematiikkaan. Uran edistämiseen ei tarvita kuin kokemuspisteitä, joita saa voitetuista matseista enemmän ja hävityistä vähemmän. Ylennykset ovat vastustamaton houkutin, sillä niiden myötä oma sotilas saa parempia varusteita ja uusia lisäominaisuuksia. Roolipelissä ylennyksiä kutsuttaisiin kokemustasoiksi. Modern Warfare 2:n tasokatto on 70, eikä sitä ihan heti saavuta.

Ylennysten edut ovat selvät, mutta ne eivät tee kenestäkään kuolematonta. Vaikka perusaseissa ei ehkä ole hienoja tähtäimiä tai muita lisäkilkkeitä, niin selkään ammuttu sarja Famaksella tappaa ihan yhtä varmasti kuin everstitason kiikarikiväärillä. Joku rynkyn kylkeen pultattu liikesensori voi tuntua vihollisen käsissä epäreilulta, mutta ei se ainakaan omia fragitilastojani erityisemmin kaunistanut. Niin se vain on, että sniputtelu on kivempaa kuin punaisen läiskän seuraaminen tutkaruudulla!

En allekirjoita Nikon marinaa moninpelin liian pienestä mittakaavasta. Kun moninpelikentät ovat sen kokoisia mitä ne ovat,  kymmenisen pelaajaa on täsmälleen sopiva pelaajamäärä. Hiiviskelyyn taipuvasta luonteestani johtuen en edes lämmennyt ground war -moodin kahdeksantoista pelaajan matseille. Ne ovat sellaista ristitulitusta ja äkkikuolemista, että oksat pois. Ei sillä, että hiiviskelijän elämä olisi kovin pitkä pienemmälläkään porukalla. Hektisyydelle voi hakea vastapainoa kovien jätkien hardcore-pelimoodeista, jotka riisuvat kuvaruudun informaatiosta ja venyttävät kuolemat nöyryyttäväksi odotteluksi (normimatseissa kentälle synnytään välittömästi takaisin).

PC:llä pelaavien kermaperseiden harmiksi Modern Warfare 2 on Xbox Livessä moitteettoman sulava. Valtavan pelaajapoolin ansiosta suomalainen törmää moninpeleissä todennäköisemmin muihin pohjoismaalaisiin kuin rapakon takaa eksyneisiin pelaajiin. Sen kerran kun olen näkyvään viiveeseen törmännyt, peli on ottanut spontaanin aikalisän ja siirtänyt matsin isännyyden parempien yhteyksien päähän. Noin 20 sekuntia kestävä prosessi on korjannut lagin joka kerta.

Mitä moninpelin vetovoimaisuuteen tulee, niin Assassin’s Creed 2:n läpäisyn jälkeen kaikki liikenevä peliaikani on uponnut Modern Warfare 2:n moninpeliin. Olen koukussa.

Tuomas Honkala

84