Muiden lähtiessä jo toiselle Modern Warfare -kierroksella, juoksee Wii perässä köhisten ja puhkuen.
Pyydän ensi alkuun anteeksi, että en voi olla vertaamatta Wiin Reflexiä PC:n ja PS3:n Modern Warfare -vastineisiin (Pelit 12/07, 87 p, moninpeli 90 p). Tahkosin viimeksi mainitut lävitse lähemmäs vuosi sitten, koska kerrankin sai päästellä ilmoja muista kuin natseista.
Hyvä juoni, grafiikka, pelattavuus ja moninpeli saivat minut myöntämään Modern Warfarelle 90 pistettä ja Olli suosittelee -lätkän, joten olin innolla kokeilemassa, kuinka sota-ooppera taipuu Wiille.
Vähän kuin näkkileipä.
Kapula haaroissa
Ensimmäinen ongelma on peliasennon löytäminen. Osoitin on pidettävä jatkuvasti ruudun keskellä, jottei sotilas ala hakea hekoja taivaalta tai tarkastaa kenkiensä kuntoa. Lihaksettomalla varrellani käsi suorana jäpittäminen muuttuu raskaaksi minuutissa, joten vaihtoehtoisesti lepuutin kättäni polven päällä (au) tai nivusissa (pervoa).
Point & click -ammuntamalli on hyvin Smith & Wesson -henkinen, mutta pelaaminen on harmittavan epätarkkaa. Osoitinseuranta vaatisi rajusti hiomista ja kontrollit pitäisi suunnitella uudelleen, mistä hyvänä esimerkkinä käy veitsi.
Leuku ilmestyy ristiohjaimesta, mutta en ymmärrä miten. Peukaloni pitää jo ruutua paikallaan a-napilla ja toinen käteni on täynnä Nunchukia. Peukun siirto heilauttaa katsetta, jolloin fileeraan vastustajan sijasta ilmaa. Syy ei ole edes kädettömyydessäni, sillä jo Resident Evilissä ohjaus toimi huomattavasti paremmin.
Ohjaimen lyöminen Spede-tyylisesti otsaan heittää flashbangin tai kranaatin. Voihan rähmä.
Mikä tuo on?
Mukavan peliasennon löydyttyä oksentaa Wii pikselinsä ruudulle. Anteeksi hifistelyni, mutta sotkuiset naamat yhdistettynä häivetekniikkaa lähenteleviin maastopukuihin eivät kauan naurata. Yritä siinä sitten kesken kiivaimman tulitaistelun löytää tarkka-ampujaa, jonka röllipuku sulautuu ruohikon lisäksi harmaaseen betoniseinään. Eniten rumuudessa tökkii ruudunpäivitys, sillä peli ei pyöri tasaisesti.
Jos ohittaa rumat graffat ja kankean ohjauksen, alta paljastuu Call of Duty: Modern Warfare. Virolaiselta rahtilaivalta alkava maailmanpalotarina on yhtä koukuttava kuin muillakin alustoilla. Kun lyhyt kampanja on nähty, jäljelle jää vielä arcade-pelimuoto, jossa kierretään yksittäisiä kenttiä piste-ennätyksen perässä. Pisteitä saa tarkkuudesta ja nopeudesta, mikä sopii Call of Dutyn eteenpäinravaushenkeen mainiosti.
Suurin harppaus Wiin edellisestä Call of Dutystä on nettimoninpeli ja se toimii sulavasti. Ahkera moninpelaaminen palkitaan kokemustasoilla ja uusilla varusteilla. Pelaajamäärä ei huimaa, sillä netistä löytyi aina samat ukot. Samalla koneella voi lisäksi pelata kampanjan kaksistaan läpi. Kimppapelissä tosin vain toinen pelaajista ohjaa soturia, toinen tyytyy ampumaan kakkos-Motella.
Tämä oli enemmän haukkuma Wiistä kuin arvostelu pelistä, mutta niihin tunnelmiin jäin. Jos omistaa muita koneita, Modern Warfaren ostamista Wiille ei voi perustella mitenkään. Wiin grafiikkapiiri taipuu erinomaisesti simppeliin sarjakuvatyyliin ja teräviin värieroihin, mutta Modernin Sodankäynnin realistinen maailma näyttää kuin joku olisi heittänyt moottoriöljyisen rätin pimeän ja sammaleisen kuopan pohjalle. Kun ryömin 90-luvun retrografiikkamaailmassa käsi erektiojäykkänä töröttäen, sotani todella tuntuu julmalta.
