Ensin kutsuu velvollisuus, ja kun kranaatteja sataa niskaan, kutsuu luonto. Parempi olla piilossa kuin vaarallinen.

Samasta aiheesta kaksi lisäpeliä, kaksi täysin erilaista näkemystä. Sekä Hidden & Dangerous 2:n että Call of Dutyn lisälevyn pika-arvostelun voisi hoitaa näin: "Lisää täsmälleen samaa, mutta vaikeampana."

United Offensivessa seikkaillaan jenkkisotilaana Ardenneilla keskellä hankien ja nietosten, brittisotilaana Sisiliassa tykkejä tuhoamassa ja neukkuparkana Kurskin jättitaistelussa. Hiddenissä neljän SAS-miehen tiimi heittää yhdeksän tehtävää Afrikasta Sisilian kautta Saksaan.

Call of Dutyssa sota on tiukkaan käsikirjoitettu näytelmä. Tiukalla skriptauksella peliin saadaan dramaattisia kohtauksia, mutta toisaalta Call of Dutyn skriptaus ampuu yli. Olo on kuin kaksivuotiaalla: mitään ei saa tehdä eikä minnekään saa mennä.

Hidden houkuttelee vapaudella. Todellisuuteen pohjautuvat kentät ovat isoja, ja tehtävissä on tärkeää, että tavoitteet täyttyvät, keinot ja reitti ovat vapaat. Vihollisilta saa nyysittyä paitsi kamat myös ajoneuvot ja tykit.

Kyllä Callissakin tankin ohjaimiin pääsee, kerran, muuten ollaan satunnainen matkustaja. Normaalia shootteriaktionia pätkäisevät kohtaukset, joissa ollaan vaikka jeepin tai mopon kk-mies. Meno on hurjaa, ja nämä kohtaukset piristävät. Paitsi kun on pommikoneen yleismies, joka hoitaa puolet koneen konekivääreistä aivan liian pitkässä välinäytöksessä.

Älyn kalifit

Kummallakin lisärillä on kaksi yhteistä ongelmaa, joista toinen on älyn puute. Call of Dutyssa seikkaillaan kera robottien, jotka juoksevat putkessa minne skripti määrää. Osaavat ne sentään pitää päätä alhaalla ja ampua takaisin. Saksan sotilaat syntyvät salaa nurkan taakse, ja jos niitä oikeasti olisi ollut näin paljon, ich würde Deutsch sprechen, mitä en nyt selkeästi tee.

Hidden & Dangerous 2 kärsi katastrofaalisista tekoälyongelmista, mutta useiden päivitysten jälkeen tekoäly on ihan kelvollisella tasolla. Vielä on korjattavaa: saksalaisten haukansilmät näkevät pimeässä ja kauas. Ne osaavat teleportata tankkiin metrien päästä ja ampua yhtä salamannopeasti kuin tarkasti. Oma tiimi on täysiä pällejä. Itse ne osaavat ampua kohti, mutta suojautuminen ei enää onnistu: ne seisovat pystyssä ja jäävät velttoilemaan vihollisen näkyviin. Autokuskina tietokone on vielä huonompi kuin minä.

Ikävämpi ongelma kummassakin lisärissä on satunnaisesti ylilyövä vaikeustaso. Hiddenissä ongelma ovat tankit, joita ei voi kiertää ja joiden tuhoamiseen eivät ammukset riitä. Dutyssa Panzerfaust-miesten metsästys aikarajan sisällä teki minusta hullun.

Yksin vai kimpassa?

Hidden & Dangerousin vapaus ja järkevät tappolukemat toimivat edelleen, vaikka tehtävät vaihtelevat mainion (silta) ja umpihuonon (kanjoni) välillä. Ikä painaa jo grafiikkaa jonkun verran. Koska peli ilmiselvästi yrittää olla realistinen, niin omien kuin vihollisen tekoäly kaipaa edelleen remonttia. Nyt kiikarikivääri on liian tärkeä ja ylivoimainen, koska viholliset tykkäävät kykkiä asemissaan.

Call of Duty on sikäli kaksijakoinen, että se latistaa sodan epäuskottavaksi putkijuoksuksi, jossa natseja ammutaan sadoittain. Välillä peli yllättää onnistuneella sotatunnelmalla, esimerkiksi neukkutehtävät olivat aluksi oikeasti hyviä. Sitten juututaan liian pitkäksi aikaa palaviin kaupunkeihin. Kädestäpitelyn ja putkijuoksun ansiosta Call of Duty on pitemmän päälle tylsä ampumarata, jonka jalkoihin Kodak-hetket jäävät.

Yksinpeliin ottaisin näistä kahdesta Sabre Squadronin. Oma tekeminen peittoaa ulkoa ohjatun kokemisen.

Moninpelissä kumpikin lisäri uudistaa ilmettään. Hidden lyö pöytään kahdeksan uutta kenttää ja houkuttelevan co-op-ässän, mutta vain Sabren tehtävät voi pelata kaverin kanssa yhdessä. United Offensive vetää Callarin moninpeliä Battlefieldin suuntaan. Karttoja saa 11 lisää, tankeilla ja muilla ajoneuvoilla voi vihdoinkin ajaa. Pelimuotoja on lisätty kolme, vaikkei niitä kukaan pelaakaan. Paitsi Base Assaultia, jossa räjäytetään vastustajan päämajoja. Moninpelikisan voittaa silti Call of Duty.

Ei näillä uusia faneja voiteta, mutta saavatpahan vanhat santsata lempiherkkuaan.