Raskaat taistelutankit kiitävät halki taistelukentän noin kahdensadan kilometrin tuntinopeudella. Yht'äkkiä näkyviin ilmestyy helikoptereita, mutta ei huolta: tankin pitkä piippu puhuu ja maa täyttyy propelliromusta. Ilo ei ole pitkä, sillä maailman tappavimmat tankintuhoajat, panssaroidut miehistönkuljetusvaunut, niittävät koko lössin muutamalla hyvintähdätyllä ohjuksella.
Jonathan Griffiths aloitti tankkipeliensä sarjan näppärällä, Brabenin grafiikkarutiineja lainaavalla Conquerorilla, jossa pikkutankit pyöriskelivät Virus-pelin tyyppisessä maastossa. Viime vuonna ilmestyi Campaign, toisen maailmansodan kalustolla pyörivä strategia-ammuskelupeli, joka oli ihan rattoisa.
Nyt se on saanut jatkoa ja täytyy vain kysyä miksi. Ensimmäisen Campaignin heikkouksista ei ole korjattu mitään, ja vaikka peliin on lisätty helikopterit ja jalkaväki, ei Campaign 2 onnistu miellyttämään edes edeltäjänsä vertaa.
Odotin C2:sta nimittäin normit ylittävällä mielenkiinnolla, sillä olen aina ollut kiinnostunut nykyaikaisesta soadnkäynnistä (mikäli se enää kenellekään yllätys on). Pari vuotta sitten rakentelin innolla pienoismalleja (pääasiassa nykyaikaista amerikkalaista sotilaskalustoa), imien siinä ohessa napaani melko paljon tietoa aiheesta.
Campaign 2 jatkaa siitä mihin Campaign jäi eli toisesta maailmansodasta eteenpäin. Mukana on jokseenkin jokainen toisen maailmansodan jälkeen rakennettu tankki ja monta helikopteriakin. Valmiita skenaarioita löytyy ja lisää voi askaroida editorilla.
Campaign 2 yrittää syleillä koko maailmaa ja jakaantuu kolmeen pelitasoon. Ylimmällä eli strategisella tasolla voi komentaa armeijoitaan isoina yksiköinä, jopa armeijakuntina. Skenaarion tavoitteet saa itse arvata. Taktisella ruudulla voi johtaa tankkejaan joukkuetasolla (siis antaa päämäärän minne mennä, lähinnä) ja tilata ilma- sekä tykistötukea. Tästä ruudusta paljastuu muun muassa se, että Campaign 2:n käsitys taktiikasta on ajella sinne sun tänne ilmeisen sattumanvaraisesti.
Mä tasolla alimmalla...
Alimmalla tasolla pääsee itse ohjastamaan joukkueen komentoajoneuvoa 3D-maisemassa, tällä kertaa siis jopa helikoptereita. Ajoneuvoja ohjaillaan ulkokuvakulmasta, mikä on todella lahjaton keksintö, koska tietokoneavusteista automatiikkaa ei peliin juuri ole jaksettu tehdä. No hyvä on, voi valita joko TK-kuljettajan (joka pärryyttelee sinne sun tänne) tai TK-ampujan, jonka osuu lähinnä paikoillaan pysyviin maaleihin. Ainoa "apu" on se, että maalin voi määrätä hiirellä, jolloin ampuja "yrittää" osua siihen (jos on hyvä päivä tai huvittaa tai ei ole muutakaan tekemistä). Esimerkiksi ennakko tuntuu olevan täysin tuntematon käsite. Ainoastaan ohjukset ovat varteenotettavia aseita, mikä tekee esimerkiksi miehistönkuljetusvaunuista suhteettoman tehokkaita. M1A2 Abramsit Chobham-panssarointeineen taas tuhoutuvat, jos niitä heittää kivellä.
Hankalan ulkokuvakulman lisäksi ajokkeja ohjaillaan hankalasti näppäimistöltä (telaketju kerrallaan) tai hankalasti joystickilla. Edelleenkään Campaignissa ei ole korjattu liian karkeaa kääntymistä, eli siis sekä tykkitorni, tykki että tankki kääntyvät liian suurin pykälin.
Mikäli tämän jälkeen osuminen vielä olisi mahdollista, niin varoiksi peli kulkee aivan liian lujaa, silmämääräisesti noin kaksi kertaa normaalimaailmaa nopeammin. Siinähän säätelet tykinpiipun koroa, tornin kulmaa sun muuta kun vihollinen iloisesti häipyy kaukaisuuteen.
Kaikki tämä tapahtuu tasaisen lattanassa maastossa. Taloihin ja puihin juuttuu edelleen kiinni (niin, että kun ajaa päin taloa, se ensin häviää näkymättömiin ja vasta sitten tankki juuttuu kiinni), ruudulle tulvii ilmoituksia, että ajaja/ampuja on havainnut vihollistankin, jota ei näe silmin eikä tutkassa.
Campaign 2 ei toimi strategiapelinä, ei toimi taktisella tasolla, lievää iloa siitä saa ammuskelupelinä. Jos tankit kiinnostvat (ja ketäpä ei), sekä Holobyten ajan hampaan puraisemaa Tankia ja Microprosen edelleen ylittämätöntä M1 Tank Platoonia on saatavissa halpapelinä. Vanhan source-koodin uudelleenlämmitys ei innosta.
68
