O Tempora, o mores: pulavuosina pikkusotilasleikkeihin vaadittiin valikoima Airfixin tuotteita, megatavun mielikuvitus ja rutkasti kumilenkkejä. Sensible Softwaren Cannon Fodder tarjoaa sotaleikit siististi tietokoneversiona.
Cannon Fodder on ultrakevyen strategian ja suoran toiminnan yhdistelmä, jossa hieman Syndicaten tyyliin kontrolloidaan hiirellä ryhmää sotilaita ja yritetään suorittaa 24 nykyaikaan sijoittuvaa tehtävää. Mukana on "tapa kaikki viholliset ja tuhoa kaikki rakennukset" -hupailujen lisäksi muun muassa panttivankien vapauttamista, siviilien suojelua ja vihollisjohtajan sieppaamista.
Pikselimiehiä ei ohjata suoraan, vaan heille näytetään hiirellä, mihin pitää kävellä, jonka jälkeen he esteistä välittämättä alkavat marssia pistettä kohti, kaikkien taiteen sääntöjen vastaisesti maastoon juuttuen. Talsimisen lisäksi soltut osaavat uida, kahlata, heitellä kranaatteja, ampua singolla, ohjata koptereita ja maakulkuneuvoja sekä käyttää tykkejä. Tykit ovat siitä hauskoja, että niillä saa säleiksi pahemmankin bunkkerin. Huonona puolena ne (kuten kaikki muukin pelissä) hajoavat vihollisen sinkokeskityksessä alle kahden sekunnin.
Joukon voi jakaa haluamallaan tavalla, eli yhden miehen kommandoiskut ovat mahdollisia ja usein myös välttämättömiä. Ne yksiköt, joita ei kontrolloida, kyykistelevät paikoillaan ampuen kaikkea liikkuvaa. Esimerkiksi vesistöjä ylitettäessä voi uittaa yhden miehen kerrallaan toiselle rannalle muiden antaessa tulitukea.
Jokainen tehtävä on jaettu enintään kuuteen vaiheeseen, jotka täytyy, samoin kuin itse tehtävät, selvittää ennaltamäärätyssä järjestyksessä. Hengissä selvinneiden sotilasarvo nousee aina tehtävän lopussa sen mukaan, monessako vaiheessa kyseinen sotilas oli mukana. Kuolleiden tilalle ilmestyy seuraavan vaiheen alussa märkäkorva-alokkaita, ja kolmen tehtävän välein myös taisteluun osallistumattomien sotilasarvoa korotetaan. Ensimmäiset tehtävät ovat lähinnä lämmittelyä, mutta jo seiskatehtävän kohdalla vaikeustaso nousee jyrkästi ja matkaan saa varata reilusti ruumissäkkejä.
Sotilasarvolla ei ole taistelutehon kannalta mitään merkitystä, vaan yksi osuma on tappava, oli kyseessä millainen veteraani tahansa. Mutta ainahan kokeneita sotilaitansa yrittää pitää hengissä paljon motivoidummin kuin keskivertotykinruokaa. Hautakiven koko määräytyy luonnollisesti sotilasarvon mukaan.
Pelialueet ovat muutaman kuvaruudun kokoisia, ja niiden tarkka tuntemus on välttämätöntä, etteivät pikkumiehet joutuisi heti lähikontaktiin matojen kanssa. Koska pelitilanteen voi tallentaa tai ladata ainoastaan tehtävien välillä, suoritettavan tehtävän kaikki vaiheet täytyvät olla hyvin hallussa ennen kuin nappisuoritus on mahdollinen. Hieman tyhmää, koska nyt samoja kenttiä tulee kelattua turhan usein ja tehtävien vaikeutuessa on pelaajan henkinen tasapaino muisto vain.
Grafiikasta ei voi sanoa mitään pahaa, sillä se on selkeää, kaunista ja loistavasti animoitua _ vaikka tämähän ei tule yllätyksenä. Sensible Software taitaa pitää pienistä spriteistä, sillä tämä on jo heidän kolmas pelinsä, jonka pääosassa hilluu lauma pikku-ukkoja. Aikaisemmat kaksi ovat klassiset Mega-lo-Mania ja Sensible Soccer.
Äänet koostuvat pääasiassa aseiden paukkeesta ja sotilaiden tuskanhuudoista, mutta taustalla kuuluu koko ajan myös tuulen vinkunaa, viidakkoääniä, eläinten ääntelyä ja muuta tunnelmaa kohottavaa. Alkumusiikki on hyvä tietokoneversio oikeasta kappaleesta ja noudattaa pelin teemaa "sota ei ole koskaan ollut yhtä hauskaa."
Ainoat negatiiviset huomautukset kohdistuvat pelin tekniikkapuoleen. Pikkubugeja oli havaittavissa silloin tällöin, kiintolevylle peliä ei saa ja yli megan muistia se ei hyödynnä millään tavalla. Eihän Cannon Fodder kauaa lataile, mutta kuitenkin, vuosi ON kalenterini mukaan 1994...
Vaikka Cannon Fodder voi vaikuttaa sairaalta triumfilta väkivallalle, ei se käytännössä ole sitä. Kyllä, ruudulla kuolee kasapäin huutavia ja paljon punaista väriä roiskuttavia ihmisiä, mutta grafiikan pieni koko ja tietty sarjakuvamaisuus tekee lopputuloksesta lähinnä koomisen, toisin kuin Syndicatessa, jossa grafiikka on kovasti realistista. Kukaan "normaalin" huumorintajun omaava ei voi olla huvittumatta tavasta, jolla ruumiit sinkoilevat kymmeniä metrejä ja juoksuhiekkaan uppoavat miehet seisovat asennossa käsi lipassa. Toivottavasti PAAF (Parents Against Anything Fun) ei ikinä ota tietokonepelejä hampaisiinsa.
Jos pitää taitoa vaativista sotapeleistä, niin tässä olisi ensiluokkainen sellainen ihanan sensimäisesti toteutettuna. Samanlaista onnistumisen iloa vaikean kentän läpipääsyn jälkeen en muista kohdanneeni sitten alkuperäisen Lemmingsin.
91
