Card Hunter
cardhunter.com
Korttihai
Card Hunter yhdistää lautapelit, pakanrakentamisen, luolastokomppauksen, vuoropohjaisen taistelun ja lapsuudentraumani, eikä maksa mitään. Mikäs tässä on jujuna?
Card Hunterin teema toimii, koska asetelma on poikavuosista tuttu. Card Hunter kertoo aloittelevasta ropeporukasta, jota vainoaa kaikkitietävä isoveli. Tosin epärealistisesti veli ei kohdista kenttäkettuiluaan koko porukkaan, vaan keskittyy vain pelinjohtajana toimivaan pikkuveljeensä. Veljesten vääntö on hauskaa seurattavaa, sillä aiheet käsittelevät sellaisia ikiaikaisia filosofisia ongelmia, kuten kuuluuko hahmon kuolla, jos noppa määrää niin?
Itse pelissä laskeudutaan ruudukoista koostuviin luoliin, taistellaan hirviöitä vastaan, varastetaan niiden varusteet ja nostetaan hahmojen tasoja. Vanha kaava, mutta Card Hunteriin on keksitty hieno koukku.
Löytökortti lepää
Kyse on korttipelistä, jossa kaikki vuoropohjaisen taistelun komennot tehdään korteilla. Kierroksen alussa pakasta nostetaan pimeänä käsikortit ja yksi liikekortti. Kun molemmat pelaajat passaavat, kierros päättyy ja nostetaan uudet kortit.
Hahmojen varusteet määräävät, mitä kortteja pakkaan tulee. Pakkaa muokataan hahmon varusteita muuttamalla, sillä jokainen esine vastaa eri kortteja. Jos kääpiösoturilleen löytää seitsemän peninkulman saappaat, kääpiön alkuperäiset parin askeleen liikekortit vaihtuvatkin pitkiksi loikkakorteiksi.
Perinteiseen pakanrakenteluun tulee uutta kulmaa, koska kortteja ei valita yksittäin maksimaalisesti optimoiden. Miekan myötä pakkaan sujahtaa usein pari tehokasta lyöntikorttia ja nippu onnettomia huitaisuja. Kilpi taas tuo torjuntakortteja, panssari suojauskortteja.
Hahmon kehittyessä varustepaikkoja tulee lisää, joten myös pakan korttien määrä kasvaa. Jos avautuneen asepaikan jättää tyhjäksi, käteen saa vain peruskortteja, jotka trimmatussa pakassa ovat puhtaita poispanolehtiä. Käytännössä säästin hahmoille aina joitakin alatason varusteita, jotka tukevat pakan perusideaa. Alatason kamoissa kortit eivät välttämättä ole yhtä tehokkaita, mutta vastaavasti niitä on vähemmän, jolloin pakkakin pysyy tiiviinä. Varusteiden ja korttien symbioosi tekee pakanrakentelusta yllättävän uudenlaista, sillä kompromissien kanssa on opittava elämään.
Touhu kuulostaa selitettynä sekavalta, mutta tutoriaali on onneksi erinomainen.
Pappi, lukkari, talonpoika
Sankariseurueessa on kolme hahmoa, joita kaikkia pelaaja ohjaa. Taistelijan pakka koostuu yleensä hyökkäys- ja puolustuskorteista, mutta hahmoluokan erikoisuutena ovat liikkumisen ja hyökkäyksen yhdistävät kortit. Normaalisti hahmo voi vuorollaan vain hyökätä tai liikkua, ei molempia.
Taikurit ovat ainakin betan kovinta sakkia. Suorien vahinkokorttien lisäksi pakasta löytyy aluehallintaloitsuja, joilla lattia muuttuu laavaksi. Papit aloittavat soturipappeina, jotka lyövät nuijalla kovaa ja heittävät pipipuhallusta vastaavia parannusloitsuja. Tasojen noustessa painopiste siirtyy yhä enemmän erilaisiin loitsuihin, jotka poistavat vammoja tai nostavat ominaisuuksia.
Papeilla on myös eniten kikkakortteja, joiden käyttötarkoitus ei ole aina sitä mitä luulee. Esimerkiksi Bad Medicine -kortti toimii kuin tupakka: ensin tulevat edut ja vasta myöhemmin haitat. Bad Medicine parantaa kohteensa parilla osumapisteellä, mutta vie aina kierroksen alussa elämää. Kortilla pystyy hoivaamaan omia aivan taistelun lopussa tai vahingoittamaan vihollisia alkukierroksilla, jolloin täydellä elämäpalkilla ei saakaan kortin parannusetua, vaan pelkät vahingot myöhemmiltä kierroksilta.
Hahmot liikkuvat taistelussa ruudukolla, joka antaa oman lisänsä korttipeliin. Kenttien näköesteet peittävät kaukohyökkäyksiä, käytävien kapeikot antavat hyvät asemat ylivoimaa vastaan ja vaikeakulkuinen maasto hidastaa liikkumista. Hahmon rintamasuunnalla on myös merkitystä, sillä takaa tulevaa iskua ei voi torjua, vaikka kortti olisi kädessä. Hahmo kääntyy automaattisesti viimeisen hyökkäyksen suuntaan, joten piiritetylle otusparalle annetaan vuorovedolla selkään.
Kokonainen kampanja
Yksinpelikampanjan taustalla kulkee kevyt juoni, jossa laskeudutaan luolaan ja tapetaan kaikki, kuten aloittelevan roolipeliporukan teemaan kuuluu. Onneksi kaavaa varioidaan vaihtoehtoisilla voittotavoitteilla, kuten demoniportin sulkemisella, jolloin pitää pystyä seisomaan pentagrammissa riittävän kauan, kunnes pappi saa manattua portin kiinni. Tarinoissa on myös pientä jatkuvuutta, jolloin hyvin sujuneen keikan jälkeen vartiopäällikkö tai tuttu maagi antaa seikkailijaporukalle entistä vaativamman tehtävän.
Taustatarina näkyy myös pelisäännöissä. Jos lähdetään kukistamaan ilkeän velhon luurankosoturiarmeijaa, voi ennakoida, että luurangoilla on pakassaan kyky-kortti, joka estää pisto- ja viiltoaseiden vahingot. Pakkaansa joutuu muuttamaan tasaisin väliajoin, mikä pitää taistelun tuoreena.
Peli noudattaa Free to Play -konseptia. Tekijöiden kannalta huolestuttavinta on, että tykkään pelata, mutta en maksaa. Alle kympin kuukausimaksulla pääsee Card Hunter -klubiin, jossa saa yhden ylimääräisen esineen jokaisen tehtävävaiheen jälkeen. Peli jopa näyttää, mitä saisi, mutta säännöt ovat liian hellät. Parhaan esineen sijasta eliitin tyynylle putoaa varuste, joka on yhtä harvinainen kuin luolaston paras. Maksulliset luolastot, joiden saalis on keskimääräistä parempaa, kiinnostavat jo vähän enemmän.
Yksinpelissä kerätyt kortit ovat käytössä myös moninpelissä. Moninpeliä varten kaikille luodaan tason 33 hahmot, jotta pelikenttä olisi edes osittain tasainen. Moninpelissä tietenkin pärjää sitä paremmin, mitä enemmän on pelannut, sillä grindaamalla pakkansa saa koottua aloittelijaa paremmaksi.
Tekijöiden tavoitteena on, että monin- ja yksinpeli sulautuvat yhteen. Jos yksinpelissä jää jumiin luolastoon, lisää tavaroita voi käydä haalimassa moninpelissä ja toisinpäin. Käytännössä idea ei vielä toteudu, sillä linjoilla ei ole valtavasti pelaajia vaan vain valtavasti pelanneita. Aloittelijoiden turvana on ranking-systeemi, joka hakee samantasoisia vastustajia. Jos sellaista ei löydy, saa vastaansa tekoälyn.
Tekijät ovat halunneet pitää pay to win -elementin minimissään. Ihan himppasen sitä on mukana moninpelissä, jossa ilmainen moninpeliporukka koostuu soturista, maagista ja papista. Se ei ole missään nimessä optimikokoonpano, joten parempia saa ostaa oikealla rahalla.
Ei kovin suljettu
Card Hunter on jo betavaiheessa loistava peli, varsinkin ilmaiseksi selainpeliksi, joilta ei yleensä odoteta mitään. Tekijätiimi Blue Manchu vilisee nimekästä porukkaa. Taustaa löytyy tekijöiltä Looking Glassista Irrational Gamesiin, mutta myös mikromaksupeleillään elävästä PopCap Gamesista.
Pelin tasosta kertoo, että Card Hunter käytännössä tappoi mielenkiintoni Mojangin Scrollsiin. Korttipelien idea on hyvin lähellä samaa, mutta Card Hunter tekee kaiken monipuolisemmin ja kiinnostavammin.
Card Hunter on pyörinyt vuoden alusta asti suljetussa betassa. Elokuussa sisäänpääsy oli jo niin helppoa, että rekisteröinnin jälkeen jouduin odottamaan tunnuksiani kokonaisen tunnin. Idea on pidemmän päälle itseään toistava, joten pelaan Card Hunteria usein mutta pienissä erissä. Jos Sanomilla haluttaisiin, etten viettäisi aikaani luolastoissa, työhuonettani tuskin olisi muutettu ikkunattomaan kakkoskerrokseen...
Tuukka Grönholm
cardhunter5
Vastassa on usein ylivoima, mutta kapeikkoja hyödyntämällä massan saa pidettyä kurissa. Korttinsa käyttänyt hirviö on myös vaaraton.
cardhunter1
Seikkailupaikka valitaan kampanjakartalla. Jos ovensuussa hehkuvat silmät, luolastossa ei ole vielä käyty.
cardhunter3
Kortin tarkoituksen näkee jo väristä. Harmaat ovat puolustuskortteja, punaiset hyökkäyksiä, siniset liikkumista, vihreät torjuntoja ja valkoiset parannustaikoja.
PC
Ilmestyy kun valmistuu, mutta on jo suljetussa betassa
