Mikko Alatalo lauloi kultaisella 1980-luvulla Poppaloorasta, puhuvasta autosta. Cars-lisenssipelin poppaloorat eivät puhu suomea.

Cars pohjautuu Disneyn samannimiseen animaatioelokuvaan, joka tuli Suomessa ensi-iltaan elokuun lopulla. Puhuvien autojen äänistä vastaa jenkkiversiossa nimekäs näyttelijäkaarti suurimpina tähtinään Owen Wilson, Michael Keaton ja Paul Newman. Samat herrat jutustelevat myös peliversiossa, eikä elokuvan suomenkielisessä julkaisussa näyttelevän Mika Häkkisen ääniroolidebyyttiä kuulla. Lokalisoinnin puute on harmillista, sillä peli on suunnattu perheen pienimmille.

Carsissa seurataan nuoren nousukkaan Lightning McQueenin taivallusta arvostetun Piston Cupin mestariksi. Valtatie 66:n varrella sijaitsevaan pikkukaupunkiin eksyvä hurjapää hankkii joukon ystäviä, joiden avulla hän valmentautuu kilpakautta varten. Juonipelissä korostuu Carsin kevyt ote ja helppo lähestyttävyys: mikäli varsinainen tarinamoodi tuntuu liian raskaalta, valittavana on myös helpompi ja lyhyempi versio. Lisäksi voi kaasutella kilparadoilla ja tahkota minipelejä yksin tai kaverin kanssa.

Juonipelin tehtäviä on kolmeen lähtöön. Pääosassa ovat kilpa-ajot, joista suurin osa ajetaan kaupunkia ympäröivällä aavikkoalueella. Varsinaisen Piston Cupin osakilpailut päristellään ovaaliradoilla suuren yleisön edessä ja muiden kilpureiden tönittävänä. Kisojen lomassa tahkotaan erilaisia minipelejä, jotka vaihtelevat tavaroiden keräämisestä takaa-ajoihin ja hassuihin viritelmiin, joilla ei ole paljonkaan tekemistä autoilun kanssa. Oma suosikkini oli vihaisen puimurin vartioimalla alueella nukkuvien traktorien herättäminen.

Cars on odotetusti lapsellisen helppo. Voitin lähes poikkeuksetta jokaisen kilpailun ensimmäisellä yrittämällä. Sappi oli kiehumista vaille vain pari kertaa, kun aikaraja meinasi tavaroita kerätessä tulla liian nopeasti vastaan, mutta pääasiassa tehtävät kahlasi vaivatta läpi. Carsista riitti minulle riemua pariksi illaksi.

Autoradio täysille

Rento ajotuntuma ja helposti hallittavissa olevat autot sopivat mainiosti pelin yleisilmeeseen. Ajamisesta pääsee nauttimaan tosin vasta sitten, kun on saanut viriteltyä menopeliinsä tarvittavat lisäkilkkeet, sillä aluksi meno tuntuu yhtä kömpelöltä kuin pulkan käskyttäminen. Powersliden ansiosta kurvit voi vetää komeassa sladissa ja turbobuustilla häätää kilpakumppanit takapuskurista. Aavikolla radalla pysymisestä ei ole niin väliä, sillä oikomisesta ei juuri rangaista. Meno stoppaa ainoastaan kiveen tai kallioon, mutta koslat eivät pikkulommoista säikähdä eikä keskeyttämisestä ole pelkoa.

Arvosteluversiossa esiintyi ajoittain grafiikkabugeja ja satunnaista tahmausta ruudunpäivityksessä. Lisäksi kalliolohkareitten päällä killuneiden tavaroiden luo täytyi suunnistaa koneen hyväksymää reittiä, sillä näkymätön seinä esti etenemisen vaihtoehtoisia väyliä pitkin. Minua ärsytti myös pelin keinotekoiselta pitkittämiseltä tuntunut reissaaminen eri puolilla kaupunkia sijaitsevien tehtäväpisteiden välillä. Laajaa pelialuetta voi tutkia vapaasti, mutta pelkän rälläilyn ja kanssa-autoilijoiden kiusaamisen kyllästyttäessä tylsyys iskee nopeasti.

Cars ansaitsee tunnustuksen erinomaisesta musiikistaan. Viulut, banjot ja slide-kitarat vinkuvat ja vonkuvat kilpaa toistensa kanssa, eteläisessä Jenkkilässä kun ollaan. Soittolistalla on muun muassa Lynyrd Skynyrdin ja Stray Catsin kaltaisia legendabändejä. Myös ääninäyttely jaksaa hymyilyttää: eräs Lightningin kavereista molottaa paksummalla etelävaltioiden aksentilla kuin pullollisen Jack Daniel´siä tempaissut countrylaulaja-näyttelijä Reba McEntire.

Cars on kevyt kaahausvälipala, jonka suurimmaksi ansioksi voi laskea erottumisen muutoin niin harmaasta autopelimassasta. Kyllä tästä pienempien päristelijöiden seurassa nauttii, joten lisenssistä on kasattu oiva perhepeli.

* * * * *

Suomenkieliset Autot

Autot on Pixar-elokuvista teknisesti paras ja sisällöllisesti heikoin. Pixarilta on totuttu odottamaan enemmän kuin tuikitavallista kolmen tähden tavaraa. Pelinä Autot sen sijaan on paras Pixar-peli. Ikävä kyllä se ei vielä riitä kovin pitkälle. Pelipaketissa lukee Autot, ei siis Cars, joten on syytä olettaa, että peli on käännetty kokonaan suomeksi. Kääntäminen koskee kuitenkin vain tekstitystä ja ohjekirjaa, ei dubbausta. Ironista kyllä monet huonommat Pixar-pelit ovat kyllä suomea puhuneet.

Useammin kuin kerran tai kaksi on käynyt niin, että pelin suomenkielinen ohjekirja on ollut pakko pistää sivuun ja kaivaa englanninkielinen teksti esiin. Suomenkielen taso on ollut niin heikko, että neuvot eivät ole olleet ymmärrettäviä. Ei tämäkään ohjekirja saa Arvi Lindia laulamaan ilosta hoosiannaa mutta teksti on sentään ymmärrettävää.

Heikommin onnistuu pelihahmojen dialogin tekstitys. Tyylilajiksi on valittu sää/mää-puhekieli. Tarkemmin sanottuna sen nuorisoversio, joka merkitsee jatkuvaa loppuvokaalien unohtamista. "Sanoiks sä jotain?" "Pannaan menoks." Itse elokuvan suomenkielinen dubbaus on aika lähellä kirjakieltä. Mitä vikaa siinä oli? Se mikä on luontevaa puhekieltä, ärsyttää kuvaruudulta luettuna.

Marko Ahonen

71

* * * * *

Autot – Cars

Disney/Pixar

Ohjaus: John Lasseter

Pääosissa alkuperäisessä versiossa mm. Owen Wilson, Bonnie Hunt, Larry the Cable Guy, Paul Newman

Suomenkielisessä versiossa mm. Sami Uotila, Irina Lahtinen, Heikki Silvennoinen, Aarno Sulkanen, Mika Häkkinen

Ensi-ilta 25.8.2006 (USA 9.6.)

Salama McQueenin ainoana päämääränä on voittaa Piston Cup. Pahimpana esteenä tiellä on Kunkku, joka häikäilemättömästi käyttää hyväkseen kaikki likaiset keinot kiilatakseen Salaman ohi.

Kaikki muuttuu kuitenkin, kun Salama putoaa kuljetusautostaan ja eksyy kuuluisan Route 66:n varrella olevaan pieneen, rähjäiseen kaupunkiin. Kaupunki on jäänyt unohduksiin, kun ohi rakennettiin moottoritie. Asukkaat ovat vähän rähjäisiä, maalaisia, ja he odottavat kaupungin vielä joskus heräävän henkiin. Kovan alun jälkeen Salama löytää kaupungista ystäviä ja rakkauden, ja palaa lopuksi nostamaan sen julkkisystäviensä kanssa uuteen loistoon.

Salama McQueen, Kunkku ja kaikki kaupungin asukkaat ovat autoja. Autoja, jotka käyttäytyvät kuin ihmiset, joiden silmät on etuvalojen sijasta sijoitettu tuulilasiin, mutta joiden ulkonäkö ja jopa fysiikka toimivat kuten esikuvansa. Tarina itse on John Lasseterin henkilökohtainen kertomus siitä, miten hän pitkällä lomamatkalla heräsi huomaamaan, että työtä tärkeämpiä ovat perhe ja ystävät. Lisäksi Lasseter rakastaa autoja.

Elokuva on hyvin amerikkalainen. Piston Cup on yhtä kuin Indy-autoilua ovaaliradalla, Route 66 on amerikkalaisuuden perikuva ja landepaukut käyttäytyvät kuten punaniskat, jopa rakkaus autoihin on yliamerikkalaista.

Hahmot ovat loistavasti animoituja ja tarpeeksi söpöjä, jotta ne herättävät sympatiaa. Mikään hah-hah-hauska elokuva ei ole kuin parissa kohtaa, mutta pieni hymy viipyy kyllä kasvoilla.

Lasseter itse kertoi yrittäneensä pitää mielessä ”Nancy-factorin”, vaimonsa Nancyn huomautuksen siitä, ettei elokuva voi olla pelkästään autohulluille pojille tarkoitettu, vaan myös tytöt täytyy pitää mielessä. Tuntuu kuitenkin, että Lasseter meni yli siitä, mistä monet muutkin: lisäsi elokuvaan rakkaustarinan.

Pixar on loistava elokuvantekijä, tarinat ovat aina olleet yllätyksellisiä ja ennen kaikkea uusia. Finding Nemo, Toy Story 1 & 2, Bug’s Life… sadut ovat aivan omaa luokkaansa. Autot ei ole.

Olin pettynyt elokuvan jälkeen, ja mietin pitkään miksi. Mietin edelleen. Ehkäpä tämä Pixar ei ollut tarkoitettu minulle. Ehkäpä autohullut saavat siitä kiksejä. Ehkäpä animaatio säväyttää ja tarina jää taustalle. Amerikkalaiset ainakin rakastavat elokuvaa, ja se on nostanut Route 66:n turistivirrat aivan uudelle tasolle.

Minä kuitenkin odotin Pixarin tasoista tarinaa, en pelkästään loistoanimaatiota. Sitä elokuvassa kyllä riittää.

Tuija Linden