Joskus peli on visuaalisesti niin hurmaava, ettei siitä voi olla pitämättä. Ihastuin heti Castle Crashers -joukkomätkinnän voimakkaan sarjakuvamaiseen ja ilmeikkääseen piirrosjälkeen. Humoristiset ja rempseät animaatiot hönkivät veikeään ja samalla hengenvedolla brutaaliin fantasiamaailmaan roppakaupalla eloa, menoa ja meininkiä. Castle Crashersin lennokkaasta taiteesta vastaava Dan Paladin kannattaa painaa mieleen.
Sopivasti yliampuva kostotarina naitetaan saumatta toiminnan tiimellykseen. Seurasin sisukkaiden pikkuritarien edesottamuksia naama kestovirneessä. Humoristiseen hurmuriin ihastuminen on helppoa, mutta rakastuminen vaatii enemmän.
Onneksi Castle Crashers ei ole sisältä blondi, vaikka yksinkertainen onkin. Roolipelimäinen hahmonkehitys kiteytyy joka tason yhteydessä jaettavien kykypisteiden ympärille. Pojoilla muokataan ritarista voimakas tankki, vikkelä loitsukone tai kevyesti johonkin suuntaan painotettu jokapaikanhöylä.
Kättä pidemmällä moukaroinnin ohella ritarit hyppivät, torjuvat kilvellä, ampuvat jouskarilla ja loitsivat. Erilaisten ritarien selkein ero on hyökkäysloitsu: oranssi ritari viskoo tulta, sininen jäätä, punainen salamoita ja sitä rataa. Riittävän monipuolinen liikevalikoima ja vapaa hahmonkehitys tuo mättöön mukavasti taktisia vaihtoehtoja.
Hyökkäyskuvioita sovitetaan vaihtelevaan kavalkadiin pikkuäijiä, kookkaita mörrejä ja kerrassaan hirmuisia hirviöitä. Järkälemäisistä kolosseista mahtuu ruudulle vain pää ja pari tassua. Tasaiseen tahtiin vaihtuvat vastustajat pitävät teoriassa monotonisen räimeen jatkuvasti tuoreena.
Castle Crashers on suunniteltu moninpeliksi ja sen huomaa. Tuttujen tai tuntemattomien rinnalla nujakoinnin iloinen kaoottisuus nousee toiseen, kolmanteen ja neljänteen potenssiin. Tahkosin mainiosti rullaavaa moninpeliä menestyksekkäästi vain samalta koneelta, sillä Castle Crashersin nettikoodissa on pahoja bugeja. Kaikki eivät pääse nettimatseihin parhaalla tahdollakaan.
Behemoth on luvannut korjata asian päivityksellä, joten ongelma ei liene killeriluokkaa.
88
