www.konami-europe.com
Belmont käryää jahka fanipojat näkevät kuinka Konami uudistaa rakasta Castlevania-sarjaa, sillä sankarilla ei ole edes ruoskaa. Tavisten sen sijaan kannattaa kiinnostua.
Lords of Shadow tiivistyy yhteen lauseeseen: Castlevania kohtaa God of Warin. Taistelu on sankarin takaa kuvattua miekkabalettia, jossa ruoskan sijasta heiluu ristiketju. Sarjalle tyypillistä tavaroiden etsimistä ja luolastoloikintaa on, mutta toimintavetoisuus nousee pääosaan.
Lords of Shadow’lla Konami yrittää nostaa perinteikkään sarjansa peliharrastajien HC-herkusta massojen suosioon. Lyhyen demokokeilun perusteella tempussa voidaan jopa onnistua.
Varjolordit
Gabriel Belmont kuuluu veljeskuntaan, joka puolustaa ihmisiä yliluonnollisilta voimilta. Koska miehet eivät pärjää naisen työssä, keskiaikainen maailma vaipuu Varjoherrojen ikeen alle ja arjen täyttävät ihmissudet, vampyyrit, demonit ja goottikauhuun kuulumattomat örkit.
Kun Gabrielin vaimo tapetaan, hän lähtee kostoretkelle kohti Draculan linnaa. Tarina etenee lyhyissä videopätkissä, joissa tunnelma on sopivan demoninen. Vastustajat vakuuttavat Gabrielin olevan matkalla ansaan ja pelkkä vanhan maailman hirviö varjojen valtakunnassa.
Gabriel Belmont hallitsee sekä puolustukselliset valotaiat että aggressiivisemmat pimeät voimat. Ketjuristi toimii kuin ruoska, mutta lisäksi löytyy heittoveitsiä, vihkivesiä, vaarnoja ja eri metalleista tehtyjä teräaseita. Kansantarujen mukaisesti aseet tehoavat toisiin olentoihin paremmin kuin toisiin, mikä luo taisteluihin vaihtelua ja taktista elementtiä.
Taistelusysteemi lainataan liki sellaisenaan God of Wareista. Nopeilla, mutta heikoilla iskuilla kaadetaan riviviholliset ja kovemmille vastustajille säästetään verkkaisemmat teholiikkeet. Tyylittelytapot tehdään otteilla ja heitoilla, joilla viskataan ihmissusi maahan ja isketään naula otsaan. Kokemuksen myötä Gabrielin liikesarjat laajenevat, millä pidetään tunnelma tuoreena, ettei taistelu rapaudu samojen liikkeiden toistoksi.
Varsinkin pomotaistelut toimivan hyvin, sillä parhaimmillaan kohtaamiset ovat kuin dynaamisia tasoloikkakenttiä, kun Gabriel könyää valtavan Titaanin selkään etsimään otuksen heikkoa kohtaa. Yhteenottojen massa tuntuu, kun otus raivoaa ympäristöä hajalle miehen roikkuessa mukana henkensä kaupalla.
Pelaaminen ei ole pelkkää taistelua, sillä tapahtumia rytmitetään kevyillä puzzleilla ja loikkaosuuksilla, jossa juostaan pitkin seiniä ja tasapainoillaan kattoparruilla. Demoversio päättyy vauhdikkaaseen ratsastusosuuteen, jossa Gabriel mättää päälleen ryynääviä ihmissusia laukatessaan raudikon selässä pitkin kapeaa metsäpolkua.
Massojen tavoittelu näkyy parissa ratkaisussa. Kentät ovat suoraviivaisia putkia, joten castlevaniamaisia ees taas -reissuja ei juuri nähdä. Osuuden lopussa paljastetaan mitä päivityksiä tai aseita kentässä oli, jotta tavoitteelliset seikkailijat voivat palata hakemaan kaiken. Ratkaisulla koitetaan söpösti saada nörtit ja massat mahtumaan samaan syliin.
Mutta kuka on isä?
Koska ennakkotilaisuudessa tarjoiltiin vain limua, lopetan antihypeen. Castlevanian tekee espanjalainen Mercury Steam, joka peleissään Clive Barker’s Jericho (Pelit 10/07, 60 p) ja American McGee’s Scrapland (Pelit 2/05, 66 p) lainasi vaikutteita monista huippupeleistä onnistumatta siirtämään muiden ideoita omiin nimiinsä. Nyt lainataan God of Warin lisäksi Shadow of the Colossusta ja Prince of Persiaa varsin häpeilemättömästi.
Asema Castlevania-perheessä on huutolaislapsen, vaikka tekijät pysyvät väitteessään, että Lords of Shadow olisi alun perinkin ollut Castlevanian sukua. Netti on siitä näppärä, ettei se unohda. Vuoden 2008 Lords of Shadow -julkistusvideossa ei mainita sellaista pikkuseikkaa kuin Castlevania sanallakaan. Tarinassakaan ei ole Castlevania-suvun piirteitä, sillä juonessa ei lyödä viimeistä vaarnaa Draculan arkkuun vaan tavoitellaan Jumalan naamiota, jolla kuolleen vaimon voisi herättää henkiin. Naamio sentään löytyy Villa Draculasta.
Lords of Shadow’n alkuperällä ei ole merkitystä, jos lopputulos toimii. Totuus paljastuu lokakuussa, kun toimintapeli ilmestyy PS3:lle ja Xbox 360:lle.
Kölnin Gamescom-tapahtuma elokuun puolivälissä oli yllättävän suuri. Messuhallin neljässä yleisö- ja kahdessa ammattilaishallissa oli yhteensä 505 näytteilleasettajaa ja yleisöä järjetön määrä. Olen pitänyt Saksan pelimessuja lähinnä E3:n uudelleenlämmittelynä näin lehdistön silmin nähtynä, mutta nyt täytynee muuttaa mielikuvaa.
Gamescom on Euroopan tärkein pelitapahtuma, ilman epäilyksen häivää. Kun ennen Saksan messuilla oli paikalla lähinnä paikallisia maahantuojia, nyt kaikki isot firmat olivat panostaneet valtaviin osastoihin ja jopa uusiin julkistuksiin. Hillittömiä jonoja keräsivät esimerkiksi Fallout New Vegasin, WoW: Cataclysmin ja Call of Duty: Black Opsin hehtaarin kokoiset suljetut osastot, joissa todennäköisesti esiteltiin peliä videoitten voimin. En tosin viitsinyt jonottaa tuntikausia vain varmistaakseni asian.
Messuilla rahvas pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan niin PlayStation Movea kuin Xboxin Kinectiä. Mitään valtavaa ryntäystä en kuitenkaan nähnyt, vaan pelit keräsivät tasaisesta kokeilijoita.
Kinect ja Move vievät pelaamisen aivan uusiin – tai no, uusiin ja uusiin – nintendomaisiin sfääreihin. Taikasanana molemmissa on liike: pelaamisesta tulee erittäin fyysistä. Kinectillä ohjainta ei ole lainkaan ja peleinä tanssia, jumppaa, urheilua, Movella edellisten lisäksi vielä ammuskelua ja muita perinteisiä pelejä. Kohderyhmä tuntuu molemmilla olevan sama: padeja vieroksuva kansanosa on saatava pelaamaan hinnalla millä hyvänsä.
Mutta kerrankin pelaavia ihmisiä oli hauska katsella. Sen sijaan, että pelaajat olisivat tuijottaneet lasittunein katsein ja padi kädessä ruutua pimennetyssä hallissa, he heiluivat, hyppivät, pyörittivät takapuolta ja yrittävät huitomalla osua maaliin. Virne oli lievästi vahingoniloinen, sillä ”pelaaminen” oli välillä tosi nolon näköistä.
Nintendon 3DS löi ällikällä: se on ihan oikeasti kolmiulotteinen. Nintendogsista oli pelattava versio, jossa hauveli muun muassa nosti tassut ruudun alalaitaan ja työnsi päänsä siitä ulos, Metal Gear Solidin viidakko-osuudessa käärme teki saman tempun ja Mario Kartissa horisontti näkyi pitkälle. 3DS:ää pitää kokeilla, ennen kuin uskoo, kuinka todellisen tuntuista sen kolmiulotteisuus on. DS-fanina tämä nousi ehdottomasti odotuslistani kärkeen.
Gamescom oli kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus. Eurooppa tarvitsee oman pelitapahtumansa, ja Saksa keskellä Eurooppaa on siihen hyvä paikka. Saa nähdä, miten paisuva Gamescom vaikuttaa E3:een. Jo nyt E3:sta puuttuivat pohjoismaiset ja suomalaiset alan ammattilaiset. Köln on paljon lähempänä ja paljon halvempi.
Ihan vaan vinkkinä: Gamescom on jälleen elokuussa ensi vuonna. Kölniin pääsee helposti Frankfurtin kautta junalla. Sinne!
