C&C: Red Alert 3 Ultimate Edition (PS3) – Äärimmäistä, teoriassa

Kolmannessa Red Alertissa japanilaiset rynnivät housut kintuissa yllätettyjen neukkujen kimppuun, ja nyt peli vihdoinkin rynnii myös keisarilliselle konsolille.

PC:lle ja Xbox 360:lle loppuvuodesta julkaistu Command & Conquer: Red Alert 3 (Pelit 12/08, 84 p) tarjosi taattua Red Alert -hömppää. Tukikohta pystyyn, yksikköjä armeija, jyrätään vastustaja. Ryppyotsainen vääntäminen korvataan kepeällä räimeellä, näyttävillä välivideoilla ja hauskalla moninpelillä. Lähes puolen vuoden odotuksen jälkeen kolmospleikkarin omistajat pääsevät nauttimaan samasta koheltamisesta.

Toimintastrategioiden onnistunut kääntäminen konsoleille vaatisi koko pelityypin uudelleen keksimistä. End War onnistui aika hyvin, mutta jopa Halo Warsissa homma karkasi käsistä, jos joutui hääräämään monella suunnalla. Red Alert 3 edustaa toimintastrategiaa puhtaimmillaan, vain yksikkömäärä on rajoitettu. Kannattaisiko myöntää, että on pelejä, joihin konsoli vain ei taivu? Ainakaan ennen kuin turhasta padifiksaatiosta päästään Wiin esimerkillä eroon.

Muodokkaita kurveja HD:na

Välivideoissa on hyödynnetty Blu-rayn tarjoamaa tallennuskapasiteettia. Överiksi vedetyt, nahkaa ja tissivakoja tihkuvat videot näyttävät ja kuulostavat hyviltä, vaikka resoluutio onkin ”vain” 720p. Nättiä karkkigrafiikkaa latistaa konsolin reunanpehmennyksen puute, jonka huomaa ison telkkarin kautta pelatessa. Onneksi grafiikka pyörii pääasiassa sulavasti.

Komentosysteemi on sovitettu Pleikkarin ohjaimelle kohtalaisen hyvin. Kameraa liikutetaan ja pyöritetään tateista, ja rakentaminen ynnä muut toiminnot hoidetaan oikeasta liipaisimesta aukeavan valikon kautta. Tatilla navigoitava pyörövalikko on hieman kankea, sillä monet toiminnot, kuten supervoimat, on kätketty turhan monen mutkan taakse ja valikkoa joutuu selaamaan liikaa edestakaisin. Tekoälykaveria käskytetään ristiohjaimesta neljällä peruskomennolla.

Eniten ohjaussysteemin toimivuutta syö aikansa elänyt pelimekaniikka. PC:lle alunperin räätälöity nopeatempoinen tukikohdan rakentaminen ja joukkojen komentaminen ei taitu luontevasti padille. Jo PC-versiossa ärsyttänyt tekoälyn päättömyys suorastaan raivostuttaa joukkojen välillä möllöttäessä nenän edessä olevan vihollisen tulituksessa. Yritä siinä sitten pitää päätön apinalauma hengissä ja samalla plärätä oikea rakennus/yksikkö/supervoima esille. Onneksi tutoriaaleissa jankataan ohjaus selkärankaan, joten meno ei äidy aivan kaoottiseksi. Näppäimistö- ja hiirituesta olisi kyllä ollut apua.

Ultimaattista mitä?

Eniten ihmetystä herättää pelin Ultimate Edition -lisänimi. Varsinaista lisäsisältöä edustaa parin uuden moninpelikartan lisäksi Behind the Scenes -pätkät ja soundtrack, eli käytännössä samat extrat kuin PC:n Premier Editionissa. Onhan parisen minuuttia kestävät videot ihan mielenkiintoista katsottavaa, mutta ne on äkkiä kahlattu läpi ja olisin ennemmin täyttänyt levyn kapasiteetin täyden 1080i-resoluution videoilla. Olisi myöskin luullut, että EA olisi paketoinut Uprising-lisälevyn samaan pakettiin, mutta ei, rahat pois sitten joskus PlayStation Networkin kautta.

Red Alert 3 Ultimate Edition on vioistaan huolimattaan perushyvä toimintastrategia. Varsinkin moninpelinä se tarjoaa pleikkaristeille taattua huvia, jollei kankeahko ohjaussysteemi ja Xbox 360 -versiosta tuttu 50 yksikön raja tapa kiinnostusta.

Se kyllä ihmetyttää, että mihin se käännökseen kulutettu puoli vuotta käytettiin?

79