Chuck Rock 2 - Son of Chuck – Pojasta polvi pahenee

Kaljamahainen perusjuntti Chuck Rock oli nimiosassa kivikauteen sijoittuvassa tasohyppelypelissä, joka oli olevinaan jonkinlainen "tuhma" sovitus Kivisistä ja Sorasista. Pelistä tuli hitti ja tämä Homer Simpsonin esi-isästäkin käyvä antisankari nosti Core Designin maineeseen. Jatko-osa oli vain ajan kysymys. Niinpä Chuck Rock 2 jatkaa siitä, mihin edellinen jäi.

Chuckin seikkailusta on kulunut puolitoista vuotta ja hänestä on tullut Fjord-autofirman menestyvä pomo. Haikara toi perheenlisäystä ja elämä kukoistaa, muttta kaikkia ei Chuckin menestys kuitenkaan ilahduta. Kilpailevan yrityksen kiho, Brick Jagger, kaappaa miehen lunnasvaatimuksenaan Fjord-yhtymän lopettaminen. Vastoin kaikkia kehityspsykologian oppeja puolivuotias Chuck Jr. nousee kehdostaan, nappaa suuren ryhmysauvan ja lähtee pelastamaan isukkiansa. Hehheh, olipas hauska taustatarina, kyllä ne britit osaa.

Maa aikojen alussa

Chuck-vauvan matka alkaa esi(historialliselta)kaupunkialueelta, jonka jälkeen juniori ottaa kyydin dinosauruksen selässä. Apinat kiusaavat viidakossa ja surffaavat teinikilpparit vesiputouksilla. Täysin loogisesti siirrytään tuliperäisiin luoliin. Välillä sankarimme kiipeilee onttoa puuta ylös ja alas, josta hän joutuu vuoristomaisemiin ja Pohjolaan. Tämän jälkeen vain radioaktiivinen viemäristö ja Jaggerin autotehdas erottavat pojan isästään. Matkan varrella ratsastetaan välillä eläimillä, kuten strutsilla ja vuohella.

Chuck Jr. on kasvatettu hyvin, sillä vastaanhangoittelematta hän taapertaa sinne, minne joystick käskee. Pelattavuuden lisäksi peli on myös ohjelmointiteknisesti hyvä. Tätä ei heti huomaa, sillä tekninen osaaminen ei erotu jippoina, vaan on hyvin sisäistetty peliin. Ruutu vierii nopeasti ja pehmeästi joka suuntaan, ja lisäksi Chuck 2 on niitä harvoja Amiga-tasohyppelyjä, joissa peliruudun taustalla vierii kunnon maisema copper-efektin sijasta.

Grafiikka on sarjakuvamaista ja sopii pelin luonteeseen, vaikka onkin paikoitellen hieman karkeaa. Spritet ovat poikkeuksetta hyvin piirrettyjä ja animoituja. Jotkut vihollisista ovat jopa huvittavia, toiset taas typeriä alapäähuumorin edustajia. Itsensäpaljastaja, jonka nimi on Slick Dick, ei oikein jaksa naurattaa. Tekijöiltä kyllä tuntuu välillä unohtuneen kivikautinen teema, sillä esimerkiksi asbestipukuiset liekinheitinliskot sekä Brick Jaggerin tehtaan sähkövalot ja vuotavat vesiputket eivät oikein sovi kuvaan. Jagger ei myöskään näytä nimiesikuvansa karikatyyriltä, pikemminkin lihonneelta Princeltä.

Rock around the Clock

Ohjekirjan mukaan pelissä on kuusi tasoa, mutta kyllä niitä kymmenen on, alatasoineen peräti 17. Lisäksi otetaan mittaa puolesta tusinasta loppuhirviöitä ja hankitaan pisteitä kahdessa välipelissä, joten tasohyppelyä luulisi riittävän toviksi. Vaikka Roope Ankalle numerot ovat liikeasioiden hiiva ja rikkauden eliksiiri, eivät ne tässä tapauksessa kerro totuutta. Vaippa ei ehdi edes kastua, kun loppuseremoniat jo tervehtivät läpipelaajaa. Tasot ovat yksinkertaisesti niin lyhyitä, että tuskin ne ovat alkaneet, kun loppu jo häämöttää.

Pelin suppeutta kompensoi paikoitellinen tekovaikeus. Kun taivaalta putoaa roinaa, jota ei pysty väistämään, koska maasta törröttää piikkejä, tuntuu kuin pelaajalle tehtäisiin vain kiusaa. Onneksi tällaiset kohdat ovat harvassa, joten pelissä on oikeastaan ainoastaan pari tasoa, joissa voi menettää Chuck-vauvelin klooneja.

Mitä Chuck 2:n tekijät ovat luulleet saavuttaneensa? Pelissä kun ei ole tarpeeksi haastetta ja pelaamista. Kaiken lisäksi "tasohyppely" on suurimmaksi osaksi vasemmalta oikealle tepastelua. Kyllä juniorin seikkailussa silti on jonkinasteista vaihtelua ja muutamia ihan hyviäkin oivalluksia, mutta aivan liian harvassa. Kun Son of Chuckin on kerran pelannut läpi, mikä ei kauan aikaa vie, sillä ei ole enää mitään uutta annettavaa.

74