Eräät ne vaan jaksavat vääntää samaa taikinaa vuodesta toiseen, ensin Codemastersin palkollisena, sitten yksityisenä yrittäjänä. Supersonicin edellinen yläviistosta ohjattava ja monen pelaajan multitap-koitoksiin innostava ajopelikyhäelmä Supersonic Racers jäi Codemastersin namukkaan Micro Machines -klassikon PlayStation-päivityksen varjoon. Nyt kakku on päältä kaunis ja kolmiulotteinen: Circuit Breakers yrittää pistää piirun verran kanssakilpaajia paremmaksi.
Perusidea on selvä ja nopeasti kerrottu: pelaajan on pidettävä ajoneuvonsa radalla ja ajettava nopeammin kuin muut. Auton valinnan merkitys on lähinnä esteettinen, kaikki kärryt käyttäytyvät samalla tavalla.
Yksinpelissä pääsee aluksi vain neljän radan kimppuun, mutta voitto vie tuttuun tapaan uusille kilpatantereille. Moninpelissä pelaajia hemmotellaan 16:lla kokonaan uudella radalla, jotka ovat koeajettavissa heti. Moninpelikoitoksia varten suunnitellut radat ovat kaiken lisäksi hauskempia ja villimpiä kuin yksinpelin vastaavat, mikä kurjistaa yksinäisen eloa entisestään.
Jäätävä polte
Radat vievät ajokin niin asfaltille, hiekalle kuin jäälle, mutta myös veteen ja jopa veden alle. Vetisessä elementissä ajokki muuntuu automaattisesti joko pikaveneeksi tai sukellusveneeksi. Pelin perusidea säilyy toki ennallaan, eikä ajotuntumassakaan ole dramaattista eroa. Kontrollit ovat sutjakkaan helpot ja nopeasti omaksuttavat olivatpa olosuhteet mitkä tahansa. Jopa jäätiköllä ajokki pysyy tiellä vallan mutkattomasti, vaikka ajotuntuma kurveissa onkin levollisen luistava. Kaikkiaan kaahausympäristöjä on kahdeksan erilaista, mikä tuo kivasti kuvallista vaihtelua.
Yksinpeli on harvoin moninpelikoitokseen kosiskelevan pelin tärkein anti. Keinoälyn ohjastamat autot sitäpaitsi änkeävät Circuit Breakersissä pelaajan eteen ärsyttävällä hanakkuudella. Keinoäly on tällä kertaa valjastettu siis kiusakäyttöön. Menestyksen myötä avautuvien ratojen kimppuun on aina kiva päästä, mutta hurjaksi ratojenavausvimma ei kehity missään vaiheessa. Aika-ajo omaa ennätysajoa mallaavaa haamuautoa vastaan on toki hupaa, mutta hetken hassutukseksi sekin jää.
Moninpelikeitos
Moninpelikoitokset käydään edeltäjistä ja esikuvista tuttuun tyyliin. Aluksi kisaajat ovat samassa rivissä, sitten kaasutetaan, ja kuvaruudun verran jälkeenjäänyt putoaa pelistä pois. Viimeisenä jäljelle jäänyt on erän voittaja. Kokonaiskilpailu ratkeaa esimerkiksi kahdeksasta voitosta. Moninpelinä Circuit Breakers kirvoittaa asiaankuuluvan äläkän, ja vahingonilo on tunnetusti se paras ilo. Radalta kerättävillä lisukkeilla kanssakilpaajien eloa voi tietty kurjistaa entisestään.
Valitettavasti pelintekijöiden mielikuvitus ei ole kiusauskeinoja väsätessä kiitänyt kummoisesti. Perään prutkautettavat liimaläikät ja eteen tupsuteltavat palopommit eivät ole sitä kaikkein innovatiivisinta pelidesignia, eikä pikapyrähdykseen innoittava rakettisuihkukaan ole järin lennokas idea. Auton pienentävä kutistuskyky ja eritoten auton suurentava jumbokyky sen sijaan ovat mannaa, varsinkin jos lähietäisyydelle sattuu lytistettäväksi kaverin kaara.
Suman sekaan sukellan
Ilman multitappia ja kolmea kaveria Circuit Breakers ei jaksa innostaa. Yksinpeliin innoittavia huomattavasti hekumallisempia ajopelejä on siunaantunut PlayStationille nimittäin viime aikoina suoranainen suma.
Moninpelipippaloihin Circuit Breakers on hyvä välipala, muttei tuo tarjottimelle mitään sen ihmeempää tai ihanampaa kuin Micro Machines V3. Viime mainitun hilpeä pään ja ajoittain sisuskalutkin sekaisin paneva kameranpyöritys ja surrealistiset radat pitävät paremmin ja purevammin otteessaan. Vanhassa vara parempi _ tai vähintään yhtä hyvä.
80
