Colin McRae Rally 04 (PS2, Xbox)

Codemasters on siirtynyt Colin McRae -rallissaan vuosipäivitystahtiin. Viime vuonna myyntikikka oli vauriomallinnus ja Colinin nostaminen ainoana aitona kuskina päähenkilöksi. Autot murenevat osiin edelleen, mutta auto- ja pelimuotovalikoima ovat viimevuotista laajempia.

Neli- ja etuvetoisilla on omat mestaruussarjansa, samoin ralliklassikoille menneiltä vuosilta. Kautta ajaessaan autoa voi viritellä kisojen välisissä testisessioissa. Jos testitavoite onnistuu, talli saa käyttöönsä paremman moottorin, kestävämmän jousituksen tai jotain muuta hyödyllistä.

Yksittäisiä ralleja ja pikataipaleita voi ajaa erikseen tai Xboxilla neljän ja PS2:lla kahden kuskin kimppapelinä. Xbox-versio näyttää nätimmältä kuin PS2-malli, ja vain Xbox-peli tukee nettiyhteyksiä. Kavereita vastaan ei voi netissä ajaa suoranaisesti kilpaa, sillä Xbox Liven kautta voi siirtää vain pikataipaleiden ennätykset ja vertailla aikoja kaveriporukan tai maailman kärjen kesken.

Oheismateriaalin mukaan ajotuntuman työstäminen on pahasti kesken eikä ennakkoversiossa päässyt kokeilemaan kuin murto-osaa yli 20 ajokista. Nykyisellään auto kääntyy kuin katon läpi lyödyn paalun varassa, mikä vähentää etu-, taka- ja nelivetoisten eroja. Kaarat leijuvat tien pinnassa eikä tuntumaa tiehen juuri tunnu.

Toimivia yksityiskohtia on useita, esimerkiksi vauriomallinnus vakuuttaa jo nyt, vaikka kertarysäykseen ulosajossa rallia ei voikaan päättää. Pikataipaleiden välissä on huoltoajassa ehdittävä korjata jousitus, ohjaus ja jäähdytys tai kärki karkaa puolitehoisella kaaralla ajavalta pelaajalta.

Sekä Xbox- että PS2-demoversiot pyörivät vielä varsin verkkaisesti eikä vauhdin hurmaa ole nimeksikään. Aikaa muutosten tekemiseen on, sillä Colin McRae 4:n pitäisi olla kaupoissa syyskuun lopussa Xboxille ja PS2:lle.