Jos parin kuukauden kuluttua tutkitaan, kuinka hyvin suomalaiset tuntevat Yhdysvaltojen historiaa, saattavat tutkijat törmätä outoon ilmiöön: tietokonepelaajat painivat omassa sarjassaan kaukana muiden yläpuolella. Syy siihen on Colonization.
Elävä legenda Sid Meier on jälleen elämää suurempien asioiden äärellä. Edellinen peli Civilization käsitteli vaatimattomasti maailmanhistoriaa kokonaisuudessaan. Suosio oli sitä luokkaa, että monella peli on edelleen aktiivikäytössä, joten odotukset Colonizationista olivat huikeat.
Siksipä Colonization saattaa aiheeltaan ainakin eurooppalaisesta näkökulmasta olla pienoinen pettymys. Perusidea on hyvin samanlainen kuin Civilizationissa, mutta mittakaava on hieman vaatimattomampi ja peli ankkuroituu vankasti Amerikan varhaishistoriaan.
Siirtolaisesta patriootiksi
Eletään 1500-luvulla. Kolumbus on juuri tehnyt historiallisen löytönsä ja Eurooppa on kiivaasti janoamassa uuden mantereen rikkauksia. Silloiset suurvallat Espanja, Ranska, Englanti ja Hollanti varustavat kilpaa retkikuntia merten taakse. Uusi manner pitäisi miehittää ja perustaa sinne siirtokuntia hyödyntämään luonnonvaroja kunnian, kruunun ja kirkon puolesta. Uskonnollisesta sorrosta johtuen Englannista lähtee helposti siirtolaisia, kun taas espanjalaiset saavat parhaiten rahaa alkuasukkaita sortaessaan.
Matkaanlähdön hetkellä ei pelaajalla ole kuin yksi laiva, pieni joukko siirtolaisia ja vastassa suuri tuntematon, etenkin jos historiallisen Amerikan asemasta on valittu satunnainen Uusi Manner. Mantereen löydyttyä perustetaan ensimmäinen siirtokunta ja yhtäkkiä kaikki näyttääkin turvallisen tutulta. Yhtymäkohtia Civilizationiin on hätkähdyttävän paljon: kaupunkien kehittäminen, tuntemattoman maan tutkiminen, tekniikan kehittely, diplomatia ja kaupankäynti on toteutettu pitkälle tuttuun tapaan. Kaikki tapahtuu tosin suppeammin, mutta samalla tarkemmin.
Kansakunnan synty
Aluksi perustetaan ensimmäinen sillanpääasema, josta aletaan tutkia uutta maailmaa. Tarkoitus olisi hyödyntää luonnonvaroja, kansoittaa maa ja kasvattaa elintilaa. Kuten Civilizationissa, myös Colonizationissa osa maasta sisältää bonuksia: runsaasti riistaa, erinomaista tupakanviljelysmaata, hopeaa, hyviä malmiesiintymiä ja muita elämän perustarpeita.
Ensimmäisessä siirtokunnassa ei ole kuin kaupungintalo, rommitislaamo, tupakankuivaamo, kutojantalo, nahkurinverstas, puusepänverstas ja sepänpaja. Siispä siirtolaiset puuta hakkaamaan ja ruokaa viljelemään, ja ahkera puuseppä alkaa laajentaa kaupunkia.
Väestö työnnetään kaupungin ympäristöön viljelemään ruokaa, tupakkia ja puuvillaa, metsästämään, kaivamaan malmia ja kaikkea muuta pientä askaretta, mitä siirtokunta nyt tarvitseekaan. Työkaluilla varustetut pioneerijoukot kyntävät peltoja, raivaavat metsää ja rakentavat teitä.
Alussa vaaditaan ahkeraa reissailua emämaan ja siirtokunnan välillä. Emämaan tärkein tuote on siirtolaiset, ja ennen kuin tuotantokoneisto on käynnissä, täytyy sieltä noutaa pikaisesti tarvittavia tavaroita, kuten musketteja.
Siinä missä Civilizationissa menestyminen perustui keksintöihin ja niiden hyödyntämiseen, on nyt pääosassa luonnonvarojen hyödyntäminen ja taloudellinen itsenäisyys. Lähes ehtymättömistä raaka-aineista pitäisi jalostaa tavaraa, josta saatavalla rahalla Euroopasta hankitaan uutta porukkaa ja varusteita. Kaupankäynnin myötä pienistä siirtokunnista voi kasvattaa kaupunkeja. Pelkkä oravannahkojen rahtaaminen ei lyö leiville, vaan markkinat toimivat kuten oikeastikin, eli ylitarjonta tiputtaa hintoja ja päinvastoin.
Kauppaa voi käydä intiaanienkin kanssa, mutta muiden eurooppalaisten kanssa se onnistuu vasta kun oikea henkilö on valittu kongressiin.
Suo, kuokka ja John
Pelaajan työ siirtokunnissa perustuu tuotannonohjauksen lisäksi siirtolaisten koulutukseen. Kaikki siirtolaiset osaavat kaikkea, mutta on suuri ero, tislaako rommia entinen rikollinen vaiko mestaritislari. Siirtolaisia saa koulutettua joko ystävällisten alkuasukkaiden luona tai rakentamalla oppilaitoksia, joissa ammattitaitoiset siirtolaiset voivat opettaa märkäkorvia.
Kirkollakin on oma merkityksensä kehityksessä, sillä suuri osa siirtolaisista lähti alun perin matkaan Euroopan ahtaiden uskonnollisten olojen takia. Pelissä tämä simuloidaan sillä, että uudessa maailmassa perustetaan kirkkoja, joiden luoma uskonnonvapaus houkuttelee lisää siirtolaisia. Intiaaninpakanat saadaan käännytettyä lähetyssaarnaajilla, ja tuoreet kristityt liittyvät siirtokuntien riveihin.
Tanssii susien kanssa, sotii muiden kanssa
Varojen, ihmisten ja asutusten kehittyessä pitäisi vähitellen päästä mahdollisimman omavaraiseksi. Määränpää on saavutettavissa joko rauhanomaisesti tai raakaan voimaan luottaen: alkuperäiskansoja voi joko riistää tai hyvässä sovussa käydä kauppaa toinen toisiaan opettaen ja kehittäen. Intiaanit eivät katso hyvällä sitä, että heidän elintilansa kutistuu ja metsästysmaat muuttuvat pelloiksi tai kaivoksiksi. Asiat voi hoitaa joko sotimalla tai antamalla intiaaneille osansa kehityksestä käymällä vaihtokauppaa ja perustamalla lähetysasemia. Myös lahjonta on tehokas keino viilentää kuumia tunteita.
Muut eurooppalaiset ovat vallanhimossaan häikäilemättömiä, joten heihin pitää suhtautua vähintään epäluuloisesti. Sehän ei ole suomalaiselle vaikeaa.
Jossain vaiheessa sodat tai vähintään kärhämät riehuvat pitkin Uutta Mannerta, kun kansakunnat taistelevat elintilastaan. Sodankäynnille on annettu pelissä vain sivurooli, ja erilaisia yksiköitä ei ole kuin jalkaväki, ratsuväki, tykistö ja laivat. Itse asiassa asiat hoituvat paremmin, jos osaa elää rauhassa naapureiden kanssa, ainoastaan vallankumouksen yhteydessä on pakko tarttua aseisiin entisiä isäntiä vastaan. Taistelu sujuu varsin identtisesti Civilization-tyyliin maasto- ja veteraanibonuksineen.
Intiaaneja voi yrittää saada puolelleen ja taistelemaan kilpailevia siirtokuntia vastaan. Vastaavasti kilpailijoiden kaupankäyntiä voi vaikeuttaa värväämällä kaappareita (valtakirjalla varustettuja merirosvoja) ryöstöretkille, ilman että vastapuoli tietää kuka on todellinen hyötyjä. Vahva laivasto on muutenkin elintärkeä kaupankäynnin ja kuljetuksen kannalta, meriteiden herruus kun antaa mahdollisuuden säädellä kauppahintoja ja pitää kilpailijoiden siirtolaiset kotisatamissa.
Eroon Euroopasta
Vanhan mantereen isäntiä kiinnostaa Amerikassa vain sen hyöty rahana ja luonnonvaroina. Siirtolaisten omavaraisuuden ja elintason kasvaessa alkaa kasvaa myös halu päästä eroon kruunusta, varsinkin kun sillä on ikävä tapa korottaa veroja (jotka ovat tyyppiä alv). Siirrytään pelin viimeiseen vaiheeseen: itsenäiseksi julistautumiseen.
Jokaisessa siirtokunnassa ihmiset jakautuvat kruunun tai itsenäisyyden kannattajiin. Oman onnensa seppä tekee töitä lujemmin, joten vahva itsenäisyysliike tuo mukanaan bonuksia tuotantoon, kasvuvauhtiin ja taisteluhalukkuuteen. Voimakas separatismi houkuttelee mukaansa historiallisia merkkihenkilöitä kuten Washingtonin, Jeffersonin tai Bolivarin. Jokaisella on yksilöllinen kykynsä toimia uuden valtion kätilöinä, ja he vastaavat tavallaan Civilizationin Wonders of The Worldeja. Paul Revere esimerkiksi saa hyökkäyksen uhatessa siirtolaiset tarttumaan automaattisesti musketteihin (jos niitä on).
Itsenäisyyden voi saavuttaa vasta kun yli puolet asukkaista on irtautumisen kannalla, mihin tarvitaan sekä lehdistön että poliitikkojen propagointia. Kruunu ei kuitenkaan röyhkeää itsenäiseksi julistautumista katso hyvällä, joten edessä on vallankumous ja sota. Kapinallisten taltuttamiseksi kruunu lähettää matkaan pelottavan voimakkaan joukon sotalaivoja, tykistöä ja sotilaita. Itsenäisyyden tiellä viimeinen kiirastuli on tämän sotajoukon tuhoaminen. Mitä nopeammin uusi valtio on syntynyt, sitä enemmän pisteitä ja kunniaa on jaossa.
Jolleivat siirtokunnat julistaudu itsenäiseksi, päättyy peli vuonna 1800, vallankumouksella jatkoaikaa heruu 50 vuotta.
Sievisteltyä historiaa
Jo pelin aihe kertoo, että Colonization on suunnattu pääasiassa jenkkimarkkinoille. Ilmeisesti tapa, jolla Amerikka valloitettiin on edelleen arka paikka: miksi muuten historiallisesti oleelliset asiat, kuten orjakauppa Afrikasta tai Amerikan alkuperäiskansojen lähes totaalinen tuhoaminen on sivuutettu?
Orjia ei pelissä ole lainkaan ja intiaanitkin on kuvattu kivoina ja joviaaleina velikultina, jotka pysyvät tyytyväisinä kun hieman vilauttaa ristiä tai tulilientä. Kuitenkin Amerikan historia on raakuudessaan verrannollinen Hitlerin tai Stalinin hirmutekoihin. Jos kerran käsittelyssä pyritään historiallisuuteen, olisi parempi olla rehellinen myös ikävissä asioissa.
Pientä piperrystä
Ulkoasultaan peli on lähes identtinen Civilizationin kanssa. Toteutus ei varsinaisesti hivele silmiä, mutta on kuitenkin selkeää. Tosin tässäkin maistuu kaunistelu, koska ainakaan minusta sarjakuvamaisen hassu tyyli ei oikein sovi aiheeseen. Lisäksi tarkkuudeltaan karkea VGA-grafiikka ei tyydytä. Olisi aivan hyvin voitu käyttää edes tarkkuutta 640x480, sillä nopeaa toimintaa tai animaatiota pelissä ei ole. Nyt kartalla liikkuminen tuntuu ahtaalta, koska alueesta näkee vain pienen osan kerralla ja kokonaisuutta on vaikea hahmottaa.
Ääniefektien ja erityisesti musiikin valinnassa on onneksi jaksettu nähdä vaivaa: laivan uppoamista seuraa pulputus ja intiaanit kiljuvat hurjasti hyökätessään. Musiikki on valtava repertuaari ajan hengen mukaisia ralleja aina pelitilanteen mukaan sovitettuna. Ratsuväen hyökkäystä säestävät marssit tinapilleineen ja pärinärumpuineen ja vastaavasti intiaanien touhut tunnistaa heti musiikin tunnelmasta. Suurin osa kappaleista kuulostaa vanhalta kansanmusiikilta, jossa viuluja, haitareita ja muita perinteisiä soittimia on käytetty poikkeuksellisen tyylikkäästi ainakin General MIDI -korteilla.
Jonkun verran pikku bugeja peliin on jäänyt, mutta sehän on nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus, ja bugit eivät onneksi vaaranna pelaamista. Pelin saa tallentumaan automaattisesti joka vuorolla, joten kaatuminen ei aiheuta pahaa takapakkia.
Jos historiallisten faktojen kaunistelu ja osittainen unohtaminen ei häiritse, Colonization on ansiokas jatkaja Railroad Tycoonin ja Civilizationin perinteille. Molemmista on napsittu niiden hyviä puolia ja Colonizationista tehty ikään kuin niiden ristisiitos hieman suppeammalla aihepiirillä.
Erityisesti Colonization kiinnostaa varmasti niitä, jotka haluavat strategiapeliltä jotain muutakin kuin pelkkää sotimista ja tällä kertaahan tärkeimmät asiat ovat kaupankäynti, voimavarojen hallinta ja diplomatia.
Colonization kuuluu ehdottomasti sarjaan niitä pelejä, joiden kanssa kuluu aika yötä myöten ja joiden pariin jaksaa palata yhä uudestaan, joskaan ihan Civilizationin kaltaista kulttipeliä tästä ei silti taida tulla. Etukäteen pahasti epäilytti, mutta ei Sid Meier tälläkään kertaa petä ystäviään.
90
