Nainen on harvoin sellaisessa tilanteessa, että pääsee valitsemaan itselleen miehen pelkistä raavaista uroksista. Eihän peli tietenkään vastaa tosielämää, mutta jostainhan sitä pitää aloittaa.

Colosseum: Road to Freedom alkaa roolipelien perinteen mukaisesti oman hahmon, jota puhuttelen jatkossa tuttavallisemmin karjuksi, valinnalla. Valittavat ominaisuudet ovat valitettavan niukat, sillä vain kansallisuutta ja entistä ammattia pääsee rukkaamaan. Lisäksi ehdokkien sosiaaliluokissa on huomioitu vain ne alimmat eli ainoastaan orjat ja siitä hieman ylevämmät ammatit on kelpuutettu gladiaattorien aikaisemmiksi elinkeinoiksi.

Lihasten ja taisteluvalmiuden kehittäminen ovat välitavoitteita sen tärkeimmän eli vapauden saavuttamisessa. Mitä tylympi ja vahvempi karju sitä enemmän voitettuja taisteluita ja sitä enemmän rahaa, kuinkas muuten. Vapauden hinta on kova, eikä sitä ansaita parissa päivässä.

Soma on miehen mieli

Karjun kasvattaminen ja jalostaminen tuottavaksi tappokoneeksi etenee erittäin kaavamaisesti. Aamulla noustaan ylös freesinä ja raikkaana, jonka jälkeen painutaan suoraan treeneihin. Karju pannaan tekemään lihasvoimaa kasvattavia liikkeitä aamu toisensa jälkeen naputtamalla oikeita nappeja oikeassa rytmissä. Hyvästä treenistä saa lihasvoiman lisäksi pisteitä, joiden kanssa mennään muonitukseen. Pisteet vaihdetaan luukulla sapuskaan, joka kasvattaa karjun erilaisia fyysisiä ominaisuuksia. Ja sitten ei muuta kuin vankkureilla kohti areenaa, taisteluita ja toivon mukaan makeita voittorahoja.

Taisteluissa karju toimii joko yksin tai tiimin osana. Vastustajia voivat olla toiset gladiaattorit, perin merkillisen väriset sonnit tai muut villipedot. Taisteluissa on muutama muukin pieni variaationpoikanen, mutta perusidea ei siitä miksikään muutu. Karju mättää, silpoo ja sivaltaa niin kauan kuin henki pihisee, joko oma taikka muiden henki. Helppoa ja yksinkertaista, kuten miehen mielelle sopiikin. Kuolleen gladiaattorinsa saa elvytettyä maksamalla jumalille puolet ansaituista voittorahoista.

Ilman sotisopaa ja aseita karjun kävisi huonosti ennen kuin ehtii tiikerikissaa sanoa. Aseita saa hankittua ennen jokaista taistelua, ja vastustajien kuolonkankeista käsistä kirvonnutta esineistöä kannattaa poimia mukaansa taistelukentiltä. Ylimääräiset miekat ja kilvet voi aina myydä pois, ja taas ollaan muutama ropo lähempänä vapaan miehen iloista ja väkivallatonta elämää. Laadukkaita tappovälineitä voi lisäksi ilmestyä yön aikana tuvan pöydälle palkkioksi hyvin tehdystä gladiaattorin työstä.

Pinta kiiltää

Colosseumissa mättää muukin kuin oma karju. Peli etenee kuin malmijuna, eikä raidetta voi vaihtaa. Aamutreenejä ja vatsarutistuksia seuraa kerta toisensa jälkeen taistelujakso, jota seuraa tuutumisen jälkeen aamutreeni ja uusi mättö. Kaikki kunnia aivottomalle mätölle, mutta ripaus eksotiikkaa tai ylipäätään ripaus jotakin muuta elvyttäisi kummasti liian pian sammuvaa mielenkiintoa.

Karjun kasvattaminenkin on jätetty niin karkeaksi ja pinnalliseksi, ettei sekään jaksa pitkään kiinnostaa. Toki omaan yrmyyn ja tummahipiäiseen pikku karjuun tavallaan ehtii kiintyäkin, mutta aivan liian vähän. Kykyjen ja voimien kasvu ei muuta karjua muuksi. Uran edetessä tyylikkäät valkeat suojukset alkavat kyllä peittää trimmattua kroppaa, mutta muutos on mitätön ja jää kosmeettiseksi. Pelkkä raamikas lihasmassa ei jaksa kauaa kiinnostaa, ei edes pikselimaailmassa silloin kun sisäinen substanssi puuttuu kokonaan.

Hanakka öljytankkeri

Tylsistymisen ja onttouden lisäksi Colosseumissa häiritsee kammottava grafiikka. Ukot köpöttelevät eteenpäin jalat harallaan tavalla, jota tosielämässä näkee pikkulapsilla vaipanvaihtoaikaan. Tämmöinen liikehdintä olisi ollut laadukasta nähtävää ehkä kymmenen vuotta sitten. Välillä kangistelu on niin merkillisen näköistä että se alkaa suorastaan huvittaa.

Kankeus ja jäykkyys kuvaavat osuvimmin myös kontrolleja. Karju kääntyilee yhtä hanakasti ja sulavasti kuin öljytankkeri kylpyammeessa, eikä hyppysiin välity tunnetta siitä että juuri minä olisin päävastuussa karjuni kekkaloinnista kentällä. Kun tähän kaikkeen lisätään kerrasta toiseen samanlaisina toistuvat välikuvat karjusta köpittelemässä areenalle ja sieltä pois sekä joka juuttaan välissä ruutuun töksähtävät 'loading' viestit, turhautuminen on se osuvin sana kuvamaan Colosseum: Road To Freedomin aiheuttamia tunnelmia.

Jotain annettavaa?

Kaiken tämän kamaluuden jälkeen jäljelle jää silti jotain mukavaakin. Gladiaattoritematiikka kiehtoo mielikuvitusta, mutta sen tarjoamat juonelliset mahdollisuudet on ohitettu ikävä kyllä kokonaan. Karjua on etäisesti miellyttävä kasvattaa ja sydämeen syntyy kuin syntyykin pieni ja heiveröinen halu tienata karju vapaalle jalalle. Pelikynnys ei ole suuren suuri, joten ohjaimeen on helppo tarttua, vaikket olisikaan mikään mättämisen kuningatar.

Ja kyllähän tätä tietysti mieluummin pelaa kuin turpiinsa ottaa.