Elokuun 2. 1990 herra Husseinin tankit vyöryivät Kuwaitiin. Viisi kuukautta myöhemmin, 15. tammikuuta 1991, vyöryi paikalle Yhdysvallat ja Myrsky Aavikolla alkoi. Niin että tervetuloa lentotukialus USS Theodore Rooseveltille, herra luutnantti!
Aavikkomyrsky ei mennyt ohi ilman sivuvaikutuksia: muutamia kuukausia Persianlahden sodan päättymisen jälkeen Ed Scio aloitti Combat Air Patrolin koodaamisen, ja vain kahden vuoden jälkeen voivat amigistit nauttia kunnollisesta Persianlahden sotaan pohjautuvasta taistelulentosimulaattorista.
Kaksi konetta istui kannella...
USS Theodore Roosevelt on merkittävä osa Yhdysvaltojen lentotukialusarsenaalia. Combat Air Patrol antaa mahdollisuuden lentää kahta sen konearsenaaliin kuuluvaa tyyppiä: joko Grumman F-14 Tomcatia, jonka aseistus käsittää vain ilmasta-ilmaan-ohjuksia tai McDonnell-Douglas F/A-18 Hornetia, johon sopivat Sidewindereiden ja Sparrowien lisäksi kaikki ilmasta-maahan-vimpaimet. Tomcat on tarkoitettu lähinnä puolustustehtäviin, kun taas Hornet lähes yksinomaan hyökkäykseen. Tehtävät suoritetaan 1_5 koneen voimin, esimerkiksi neljän koneen tehtävässä on yksi Hornet hyökkäämässä, kaksi Tomcatia saattamassa ja A-6 Intruder tukemassa (elektroniset vastatoimet). Pelaaja tosin voi lentää vain Tomcatilla tai Hornetilla.
Vähemmän kokeneet pittipilotit voivat ennen kampanjaa harjoitella lentämistä monipuolisesti aina katapulttinoususta lähtien. Harjoittelu kannattaa, jos esimerkiksi lentotukialukselle laskeutuminen niin yöllä kuin päivällä ei ole hanskassa. Pelaaja voi lisäksi valita helpotuksia, kuten ehtymättömät pommit, rajoittaa taivaalla olevien viholliskoneiden määrää ja muutenkin pettää itseään.
Operaatio Aavikkomyrsky
Aamu alkaa käskynjaolla, jossa päivän lentotehtävät käydään läpi. Kampanja alkaa sodan ensimmäisestä päivästä ja etenee päivä kerrallaan. Pelaajan tehtävänä on taistelulentojen lisäksi siirrellä yksiköitä (lähinnä leikkikoulun piirustuskilpailun voittaneella) taktiikkakartalla. Outoa kyllä, irakilaiset joukot eivät näyttäneen liikkuvan lainkaan. Sääpalvelu kertoo näkyvyyden kohteessa, jonka jälkeen tutkitaan TAMPSista (Tactical Aircraft Mission Planning System) lentoreitti. Waypointteja saa maun mukaan lisäillä, muuttaa tai poistaa.
Tankkauskoneenkin reitin saa korjata mieleisekseen. Menovesi yleensä kyllä riittää, kunhan ymmärtää olla lentämättä jälkipolttimet punaisena koko matkaa. Reitti pitäisi tietysti valita mahdollisia uhkatekijöitä vältellen, joskin sitä vaikeuttaa niiden kuvaaminen varsin korneilla figuureilla, joista saa lähinnä arvailla, mitä ne esittävät. Ehkäpä taktisessa kartassa ja TAMPSissa olisi voitu käyttää hieman uskottavampaa esitysmallia, jolloin peli olisi ollut äärimmäisen nautittava. Esimerkiksi IT-pattereiden ja lentokenttien sijainti ei ruudulta juuri selviä, siksi niitä kai onkin kaikkialla? Kuorrutukseksi lätistyneeseen kakkuun on toki laitettu kaikenlaisia pyörityksiä ja zoomauksia, joiden käytännön hyöty kuitenkin on olematon.
Jos tehtävä ei jostakin syystä kiinnosta, sen voi sivuuttaa hakemalla vapautusta. Jos tätä tekee liian usein, sankaripilottia odottaa sotaoikeus Norfolkissa. Mikäli tehtävän aikana joutuu turvautumaan liian moneen heittoistuinpelastukseen, odottaa siirto takaisin toimistorotaksi (kroppa kun ei kestä miljoonia singahduksia). Kiva realistinen lisä.
Avaimet ilmaherruuteen
Kukin tehtävä vaatii siihen sopivat aseet. Tomcatiin kelpaavat vain A/A-ohjukset, joita on kolmea tyyppiä: AIM-9M Sidewinder, AIM-7 Sparrow ja jyhkeä puolen megataalan AIM-54 Phoenix, joka lentää yli 5 Machin nopeudella. Sinänsä Phoenixin 150 mailin kantomatkasta ei ole oikein hyötyä, hyökkäyksiä kun ei voi suunnitella niin pitkille matkoille. Tiedustelumatkoja Tomcatilla voi tehdä ottamalla hangaarista mukaan rungon alle kiinnitettävän kameran. Sillä voi kuvata tarkasti noin minuutin mittaisen pätkän halutusta kohteesta pelkästään yli lentämällä, ja tätä materiaalia käytetäänkin joidenkin tehtävien alustuksessa.
Hornetiin voi lastata Sidewindereiden ja Sparrowien lisäksi A/G-ohjuksia riittävästä arsenaalista: TV-ohjattu AGM-62 Walleye, tutkantappaja AGM-88A HARM, AGM-65 Maverick, meren pintaa kyntävä AGMA-84 Harpoon tai maaversio AGME-84 SLAM, Zuni-raketit ja vielä normaali valikoima pommeja Mk.82:sta Mk.84:een on tarjolla, hidastuksella tai ilman. Näistä löytyy vielä pari laserohjattuakin mallia, jotka saa sujautettua vaikka teltan räppänästä sisään. Lisäksi molemmissa koneissa on 30 mm:n Vulcan M61 -konetykki pienempää mellastamista varten.
Irakin ilmavoimiin kuuluu seitsemän konetyyppiä näitä normaaleja venäläisiä ja ranskalaisia vientituotteita, ja kyllä niistä vastusta saa.
Mieluummin yksin kuin kaksin
Tomcat on uskomattoman ketterä kone, eikä Hornetkaan mikään lentävä Typhoon-halli ole. Lentäminen on helppoa ja uskottavan tuntuista (tosin en ymmärrä sitä, miten peräsimellä kääntyminen 2 Machin vaakalennossa muka onnistuu käytännössä). Toinen omituisuus on Hornetin edistyksellinen uhkaindikaattori, josta tolkun saaminen tiukassa tilanteessa on hyvinkin toivotonta.
Hornetin Multifunction Displayssa bonuksena on laskeutumista valmisteleva moodi, jolla on helppo paikantaa lentotukialus (joka ei nimittäin onnistu reittipisteitä seuraamalla). Vaikka molempien koneiden HUDeista löytyy vielä ILS, niin ei Rooseveltille laskeutuminen silti mitään herkkua ole.
Etukäteen kuulemani mainostukset älykkäistä siipimiehistä on syytä jättää omaan arvoonsa. Siipimiehet osaavat kyllä omatoimisesti ilmoitella radiolla tekemisistään, lentää reittien mukaan, hyökätä ja poistua sekä vetäytyä osuman saatuaan, mutta siihen tekoäly sitten jääkin. Usein olisin toivonut hieman enemmän omatoimisuutta, ja toisaalta tuntui jopa siltä, että on parempi lentää yksin kuin siipimiehen kanssa.
Combat Air Patrolissa on jopa radioliikennettä. Vaikka kanavia on viisi (muun muassa ilmatankkauksen järjestämistä varten), eetterissä on silti oudon hiljaista, pakollisia laskeutumisviestejä ja siipimiesten jorinoita lukuunottamatta. Kun kone on tulessa, kannattaa muistaa SAR-kanava, jolla ilmoitetaan paikka pelastusyksiköille. Ilman SARia pilotti päätyy yleensä vähemmän alhoiselle irakilaiselle vankileirille.
Kannattaako sotiminen?
Grafiikka pelaa hienosti. Täytetty vektorigrafiikka on näyttävää kaikessa yksinkertaisuudessaan (ja siitä johtuvassa nopeudessaan). Kuvakulmia on enemmän kuin tarpeeksi, jopa pommin kyytiin pääsee. Manuaali on kohtuulliset 150 sivua paksu.
Pelin rakenne on kivan progressiivinen, lentämistä saa harjoitella neljällä tasolla: instant flight (sunnuntaisuhailua), training (ase- ja lentoharjoittelua päivällä ja yöllä), single mission (harjoitustehtäviä joka makuun) ja campaign (kaikkien sotien äiti). Ajannopeutus ja ohjusten ohjausjärjestelmä hakee vertaistaan (ottaen huomioon sen, että pelaajan tarvitsee huolehtia sekä pilotin että aseupseerin töistä), ja muutamissa kuvakulmissa oli g-voimia ihan oikeasti. Äänipuolikin on hoidettu hyvin.
Combat Air Patrol ei ole lajityyppinsä ehdotonta eliittiä, mutta hyvin lähellä sitä. Psygnosis-tiimi on tehnyt lähes sen, mitä on pitänytkin tehdä. Vaikka TAMPS on outo ja taktinen kartta hyvä vitsi, Combat Air Patrol on mitä nautittavin taistelulentosimulaattori. Huippupisteet jäävät saamatta juuri muutamien pienten, mutta harmillisten töppien takia.
89
